15:00
Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä!

Elokuvaopas

The Descendants (Blu-ray)

Lisää arvosteluita
03 JUN 2012
The Descendants (Blu-ray)

Komedia vuodelta 2011 ohjaus Alexander Payne pääosissa George Clooney ja Shailene Woodley.

4.0 - Arvostelu: Päivi Laajalahti
Juoni/Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Ohjaus:
DVD-tuotanto:
Musiikki:
19,95€12,95€
16,95€9,95€

"Elämänmakuinen draamakomedia paratiisisaarelta"

Keväällä 2012 parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin ja kaksi Golden Globea (paras elokuva ja miespääosa) ansainnut The Descendants on tarina tavallisen pienen ihmisen tavallisesta ja pienestä elämästä, joka kuitenkin tarinan kokijalle eli elokuvan päähenkilölle on kaikkea muuta kuin pientä ja tavallista. Hänelle se on koko elämä, suurta ja mullistavaa. Ja tarkemman tarkastelun jälkeen sillä on yllättävänkin kauaskantoiset seuraukset.

The Descendants sijoittuu aina aurinkoiselle Havaijille, trooppiseen ympäristöön, joka usealle meistä tavallisista suomalaisista vastaa unelmien paratiisia, jonne sielu kaipaa edes kerran elämässä, mutta joka monen kohdalla jää kuitenkin pelkäksi haaveeksi. Elokuvan paratiisisaari kätkee postikorttien lisäksi sisäänsä myös ihan tavallisen maailman. Maailman, jossa asuu ihmisiä, jotka sotkevat elämänsä ihan samalla tavoin kuin sinä ja minä. Joskus pahemminkin.

Aina yhtä karismaattinen George Clooney hoitaa vaativan roolinsa laadulla


George Clooneyn esittämä Matt King on tällainen mies. Hän on pyhittänyt elämänsä lakimiesuralleen ja jättänyt perheensä elämässään sijalle kaksi. Kun hänen vaimonsa Elizabeth (Patricia Hastie) joutuu veneonnettomuuteen ja vaipuu sen seurauksena koomaan, joutuu Matt elämässään aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Hänen on kahden itsestään erilleen kasvaneen tyttärensä (Shailene Woodley ja Amara Miller) kanssa jaksettava puurtaa elämässä eteenpäin ja astuttava karuun todellisuuteen. Todellisuuteen, missä äiti saattaisi poistua perheen keskuudesta kokonaan.

Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Perhettä yhdessä pitäneen äidin yhtäkkisestä poistumisesta olisi saanut niin draamaa kuin komediaakin isän ja tytärten elämään enemmänkin kuin tarpeeksi. Lizin elämästä paljastuu kuitenkin seikka, joka laittaa Mattin elämän ja sen arvot totaalisesti sekaisin. Mutta mikä ei tapa, se kasvattaa ja näin Mattkin kohtaa vaikeuksien kautta lopulta suurimman haastajansa - oman itsensä.

Välillä draaman ohella päästään rantahietikolle nautiskelemaan


Vuoden 2005 Oscareissa kahden viininharrastajan itsensä etsimismatkasta Kalifornian viinitilojen läpi kertova Sideways oli ihastuttava yllättäjä, joka toi kreikkalaisista sukujuurista ponnistavalle Alexander Paynelle uransa ensimmäisen Oscar-palkinnon. Harvakseltaan elokuvia tekevä, mutta sitäkin elävämmin elämän pieniä draamoja käsittelevä Payne ohjaa Kaui Hart Hemmingsin romaanin pohjalta jälleen Sidewaysin tapaan elämänmakuisen draamakomedian.

Payne onnistuu luomaan paratiisimaisesta Havaijista ihan tavallisen asuinpaikan. Se on tuulinen ja harmaakin, ja siellä asustaa ihan tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen, kuten elokuvan prologissa mainitaan. Paratiisissa ei vain siemailla margaritoja palmujen katveessa, vaan myös paratiisissa voi kuolla ja menettää läheisensä. Kuoleman läheisyydessä liikkuvassa draamassa ei kuitenkaan unohdeta komediaa ja ihmissuhteiden viidakossa kukkii huumorin kukka. Välillä sävyiltään melkoisen musta, mutta vahvasti kukkiva silti.

Elokuvaa kantaa harteillaan yksi aikamme karismaattisimmista miesnäyttelijöistä. Clooneyn Golden Globe tuli ansaitusti, samoin kuin Oscar-ehdokkuus, sillä mies luo rooliinsa yhtä aikaa surua, hämmennystä ja vihaa. Elokuvan laadukas moniottelija sekoittaa nämä ainesosat vaikuttavan liikuttavaksi kokonaisuudeksi, jota katsoja seuraa tippa linssissä. The Descendants suhtautuu ihmisiinsä maanläheisesti, tekee niistä ympäristönsä tapaan tavallisia matti- ja maijameikäläisiä. Se pukee aina karismaattisen Clooneyn epäedustavaan havaijiaispaitaan, mutta ei tästä huolimatta saa tähteään menettämään charmiaan.

Clooney ja Shailene Woodley, isä ja tytär


Payne ottaa elokuvallaan kantaa myös ympäristönsuojelullisesti ja kauniilla taustavireellä nostaa teeman kuin vaivihkaa katsojan tietoisuuteen, saarnaamatta ja alleviivaamatta. Mutta se herättää ajatuksen, mitä me jätämmekään maailmasta tähteeksi jälkipolville?

The Descendants on vaikuttava, liikuttava ja paikoin humoristinenkin tarina vakavasta aiheesta. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta se saa kyyneleen silmäkulmaan. Lisäksi se on antaa mahdollisuuden paeta Suomen lyhyttä, mutta onneksi sentään vähälumista kesää aina trooppiselle Havaijille.

Blu-rayllä on mukana runsaasti lisämateriaalia. Puolitoista tuntia ekstraa esittelee koosteissaan mm. lähikuvassa elokuvan suuren tähden George Clooneyn sekä sisältää Clooneyn ja Paynen keskustelukoosteen. Mukana on myös poistettuja kohtauksia, musiikkivideoita sekä mykkäelokuva Hawaii.

© Päivi Laajalahti

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 9.30-16.30
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Rantakatu 2 G 7 65100 VAASA

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Mobiilisivu

Voit myös tehdä ostoksesi mobiililaitteella: m.discshop.fi

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

15:00

Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2013 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se