15:00
Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä!

The Tournament (Blu-ray)

Toiminta vuodelta 2009 ohjaus Scott Mann pääosissa Ving Rhames ja Robert Carlyle.

2 kpl varastossa toimitettavissa.
9,95€

Ensiminuuteista lähtien on harvinaisen selvää, mistä The Tournament kertoo: maailman kovimmat ammattitappajat mättävät toisiaan hengiltä pelissä, jonka kaikki käänteet kuvataan miljardöörien vedonlyöntihupia varten. Pelissä on yksi sääntö: tapa tai kuole. Lähtökohta ei ehkä kuulosta omaperäiseltä, mutta se tarjoaa täydelliset puitteet räväkälle ja häpeilemättömälle väkivaltaviihteelle.

Turnaus on saapunut ensimmäistä kertaa Iso-Britanniaan. Eri puolilta maailmaa koottu tappajien joukko on täynnä särmiä ja omituisuuksia ? kukin nirhaa tavallaan. Voittajalle on luvassa käsittämätön kasa rahaa, mutta mukana on myös edellisen turnauksen voittaja (Ving Rhames), jonka motiivit ovat toisenlaiset: yksi pelaajista on hänen vaimonsa murhaaja.

Tappajakarismaa tihkuva Ving Rhames ja vahingossa mukaan joutuvaa juoppoa pappia esittävä Robert Carlyle sopivat täydellisesti vähemmän tunnettujen näyttelijöiden kirjavaan joukkoon. Yllättävät käänteet ja räjähtävä toiminta kuuluvat tietysti pelin ja elokuvan henkeen. Kun yhdeksän psykopaattistapelaajaa sattuu yhtä aikaa samalle strippiklubille, tulos on ikimuistettava.

Formaatti
Blu-ray

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
94403

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2009-12-23

Jakelija
Scanbox

EAN-koodi
5706140596285

Levyjen lukumäärä
1

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2012-06-01 07:59

Teksti
Tanska
Suomi
Norja
Ruotsi

Ääni
Englanti (Dolby Digital 5.1)

Kuva
Widescreen

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 9.30-16.30
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Rantakatu 2 G 7 65100 VAASA

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Mobiilisivu

Voit myös tehdä ostoksesi mobiililaitteella: m.discshop.fi

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

15:00

Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2013 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se