15:00
Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä!

Charlie Chaplin mykkäkomediat 2

Klassikot pääosissa Charlie Chaplin.

Poistunut elokuvayhtiöltä. Ei enää saatavilla.

Kuusi elokuvaa, jotka tekivät elokuvahistoriaa.
Halutessaan pitää hauskaa ja vietettyään kiireisen päivän tarjoilijana, Chaplin menee lounastauolla rullaluistelukaukaloon. Hän päihittää luistelutaidoillaan herra Stoutin, joka on tapansa mukaan jahtaamassa Ednaa. Elokuvassa Valkokankaan takana Chaplin ironisoi sen ajan tapaa tuottaa monta elokuvaa samaan aikaan. Elokuvastudiolla, jolla Chaplin työskentelee näyttämötyöntekijänä, kuvataan kolmea elokuvaa. Yksi niistä on historiallinen, toinen on komedia, ja kolmannessa käytetään lattialuukkua. Kulkurina Chaplin joutuu keskelle petosta, kun hän käy suuressa tavaratalossa elokuvassa Tarkastaja. Liukuportaita, sen ajan uutuutta, käytetään ahkerasti koomisena elementtinä. Panttilainaajassa nähdään kuuluisa herätyskellokohtaus. Rahapulassa oleva asiakas tuo kellonsa arvioitavaksi. Chaplin hajottaa kellon pala palalta, niin että lopulta jäljellä on vain kasa metallia. Hän kerää palaset kasaan ja kertoo olkaa kohauttaen, että kello on arvoton. Sekä Palomiehessä että Seikkailijassa Chaplin osoittaa erinomaiset akrobaattikykynsä. Palomiehessä hän esittää palokunnan kiusattua jäsentä, ja Seikkailijassa karannutta vankia.

Formaatti
DVD alue 2

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
86747

Väri/Mustavalkoinen
Mustavalkoinen

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2008-10-01

Jakelija
Finnkino

Levyjen lukumäärä
1

Kansi
Keep-Case

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2012-08-24 07:35

Kuva
4:3 1.33:1

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 9.30-16.30
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Rantakatu 2 G 7 65100 VAASA

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Mobiilisivu

Voit myös tehdä ostoksesi mobiililaitteella: m.discshop.fi

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

15:00

Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2013 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se