15:00
Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä!

Saimaa-ilmiö

Dokumentit vuodelta 1981 ohjaus Aki Kaurismäki pääosissa Ismo Alanko ja Reijo Heiskanen.

Poistunut elokuvayhtiöltä. Ei enää saatavilla.

Odotettu kulttiklassikko legendaarisesta konserttikiertueesta Saimaalla

Aki ja Mika Kaurismäen ohjaama Saimaa-ilmiö on suomalaisen rockelokuvan perusteos.

Vuonna 1981 valmistunut elokuva kertoo suomirockin legendojen Juice Leskinen Slam -yhtyeen, Hassisen koneen ja Eppu Normaalin kesäisestä kiertueesta Heinävesi-laivalla.

Lukuisia konserttitaltiointeja täydentävät hetket öisellä järvellä, musisointi ja henkilöhaastattelut, joissa Juice Leskinen, Ismo Alanko sekä Martti ja Pantse Syrjä kertovat elämää pienempiä viisauksia. Kaiken kaikkiaan meininki on hulvatonta ja eletään aikaa, jolloin hauskanpito oli rockissa bisnestä tärkeämpää.

Elokuvassa kuullaan tuon aikakauden hittejä kuten Syksyn Sävel, Viidestoista Yö, Rappiolla, Puhtoinen lähiöni sekä monia muita kotimaisiksi rockklassikoiksi muodostuneita kappaleita.

Saimaa-ilmiö kiertue päättyy komeasti Maamme-laulun yhteisesitykseen kesäisellä festivaalilavalla, jossa mukana on aimo annos tunnetta ja isänmaallisuutta. Nuoria ollaan vain kerran.

Formaatti
DVD alue 2

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
79816

Kesto
121 min

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2007-04-25

Jakelija
Sandrews

EAN-koodi
7350019708507

Levyjen lukumäärä
1

Kansi
Keep-Case

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2012-06-20 07:18

Teksti
Ruotsi

Ääni
Suomi (Mono)

Kuva
Widescreen 1.66:1 (anamorfinen)

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 9.30-16.30
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Rantakatu 2 G 7 65100 VAASA

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Mobiilisivu

Voit myös tehdä ostoksesi mobiililaitteella: m.discshop.fi

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

15:00

Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2013 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se