Kampanjat
- UUSIAC/DC
- UUSIKaraokepokkari
- UUSIKeikka-kampanja
- UUSIPoistokampanja!
- UUSIWarner Music ALE
- Kaikki kampanjat
Discshop suosittelee
Materiaalia on äänitetty ja kuvattu tuoreella kesän kiertueella. Paljon toivottu livelevy vangitsee voimallisesti yhtyeen kaikkensa antavan live-energian ja yleisön hurmioituneen osallistumisen. Keikoilla mukana olleet saavat upean aikahypyn omakohtaisiin tunnelmiinsa ja keikkoja kokemattomat pääsevät levyn myötä myös mukaan hauskaan keikkaelämykseen. Äänitykset on tehty pieteetillä 20 eri keikalta, joilta 300 äänitetystä kappaleesta levylle on valikoitunut 15 tuttua hittiä kuuman kesän 2010 versioina. Levyn upeasta äänitystyöstä vastaa Marko Ketola ja miksauksesta Juha Heininen.
Lauri Tähkä kertoo levyn tunnelmista itse näin: ?Yleisö on kysellyt jo vuosia, koska julkaisemme live-levyn ja uuden dvd:n, mitä voi kuunnella ja kattella pimeinä ja keikattomina aikoona. Mistä voi imeä energiaa silloin ku arki on ladonseinän värinen? Ensimmäistä kertaa meille tuli oikiasti sellaane olo, että jos onnistumme kesän keikoos jumalattoman hyvin niin pirulauta miksi ei tehtääsi livelevyä? Onnistuimme ja täytyy kyllä olla tyytyvääne ja kehua kuinka Iholla-livellä kuuluu voimallisesti bändin ja yleisön antama energia, hurmos ja välitön läsnäolo. Me tavatahan teherä näin, ei me tiedetä kuinka muut teköö. Tällä levyllä me ollahan reirusti elävänä iholla.
Levyn yhteydessä julkaistava dvd antaa faneille visuaalisten keikkataltiointien lisäksi myös paljon ns. lavantakaista materiaalia, joka avaa katsojalle bändin takahuoneen saloja. Live-esiintymisistä dvd:lle on valikoitunut mm. viime juhannuksen Himos festivaalin keikka kokonaisuudessaan, vuoden 2009 joulukuun Tavastian keikka ja TV2 Estradilla ohjelman veto myös ohjelmasta pois jääneiden biisien kera. Erityisosiona dvd:llä on myös fanien oma panos kuvien ja tervehdysten muodossa.
Formaatti
DVD
Alkuperäismaa
Suomi
Tuotenro.
101418
Genre
Ruotsi
Alustava julkaisupäivä
2010-10-13
Jakelija
Universal Music
EAN-koodi
3499550297348
Levyjen lukumäärä
1
Tiedot päivitetty
2010-11-04 08:04




