Kampanjat

Sniper Elite V2 tarjoaa hiippailua ja kyttäystä rakastaville pelaajille mahdollisuuden listiä natseja. Peli vaatii kärsivällisyyttä ja hermoja, on turha kuvitella että tämän tyylisessä pelissä pistetään aseet laulamaan, ja rynnätään keskelle pelikenttää räiskimään. Ehei, nyt ollaan melkein oikeasti tarkka-ampujia.

Vuoden -45 Berliiniin sijoittuva peli pistää sankarimme, Karl Fairburnen, hiipimään pitkin kulmia ja ryömimään sortuneiden talojen raunioissa, mielessään yksi missio. Miehen tehtävänä on yrittää estää tiedemiehiä tietoineen päätymästä Neuvostoliiton hyppysiin, ja tähän tärkeään työhön on lähetetty vain yksi mies. Peli etenee onneksi loogisesti periaatteella; etene seuraavaan pisteeseen, tee tiedustelutyötä ja lopuksi ammu jokin tärkeä henkilö. Suht'kot yksinkertaista, mutta myös yllättävän kiehtovaa. Kompastuskiveksi pelissä meinaavat muodostua harvassa olevat tallennuspisteet, jotka eivät anna armoa. Kärsivällisyyttä peräänkuuluttava peli on tosissaan, olisi hienoa jos pitkän väijytystaistelun keskellä olisi mahdollisuus tallettaa etenemisensä, yksikin virhe ja joudut aloittamaan alusta, todella kaukaa alusta.

Maltilla ja kärsivällisyydellä pääsee tässä pelissä pitkälle.

Pelaaja oppii heti alussa ryömimään, menemään suojaan esteiden taakse ja tulemaan esiin nappia painamalla. Vihollis-indikaattori hälyttää ajoissa, jos joku on lähistöllä. Voit yrittää hämätä vihollisiasi esimerkiksi heittelemällä kiviä, ja hiippailla tämän jälkeen heidän ohitseen. Ikävä kyllä näillä natseilla tuntuu olevan silmät takaraivossaankin, tai ainakin hemmetinmoiset kiikarit. Hiiviskely ja piilossa oleminen ei nimittäin aina auta; on suorastaan turhauttavaa tulla ammutuksi kun ensin on pohjustellut asemiaan käyttämällä aikaa hiippailuun, tullakseen vain ammutuksi koska peli ei annakaan yht'äkkiä käyttää jotain estettä piilona. Kun viholliset spottaavat sinut, olet mennyttä. Lähitaistelua ei periaatteessa ole, ja kun sinut on huomattu, on natseilla ilmiömäinen kyky löytää sinut hetkessä, olit miten piilossa tahansa. Tässä vaiheessa toivoisin olevan vaihtoehto jossa piiloutua pimeään nurkkaan tai kiivetä vaikka jonnekin ylös, ja odottaa vihollisten rauhoittumista. Pelihahmo tuntui myös hieman kömpelöltä, ja äänekkäältä. Eliitti tarkka-ampujaksi Fairburne tallusteli melkoisella volyymillä, joskus jopa hälyttäen viholliset paikalle; odotin ehkä turhaan hieman enemmän sulavampaa otetta sankariltamme, enkä sitä että voin tallustella ja kolistella paikalle niin että koko kaupunkin herää.

Pelin beige sävytys käy hyvin yhteen teemansa kanssa, en tiedä miltä sodan runteleman kaupungin pitäisi näyttää, mutta peli tekee sen hyvin aidosti. Kentissä ei ole hirvittävästi vaihtelua ulkoasunsa suhteen, peli tuntuu loputtomalta tripiltä läpi raunioiden, ampuen piilosta niin monta vihollista kuin kykenee. Pieni toisto ei kuitenkaan vähennä pelin tehoa, se ehkä turruttaa mutta tarkka-ampuja -peleistä pitävät tuskin antavat tämän häiritä; itse maaliin osuminen on sen verran koukuttavaa. Itse kohteeseen osuminen onkin pelin suola ja koirankarvan ydin. Voit parannella selviytymismahdollisuuksiasi asentamalla miinoja ympäri kenttää, ampua niitä aiheuttaen tappavan räjähdyksen, tai suojellaksesi itseäsi. Kuten sanottu, tarkoitus on ampua kohteita kaukaa, ei joutua käsirysyyn jonka tulet auttamattomasti häviämään. Tekoäly on varustanut natsit myös yli-inhimillisillä osumatarkkuuksilla, joten se tosiasia ettet itse näe kohdetta esimerkiksi savuverhon vuoksi ei tarkoita mitään. Luoti voi olla niskassasi siitä huolimatta jos et pysy piilossa.

Viholliset on varustettu käsittämättömällä osumatarkkuudella sekä vihikoiran vainulla.

Peliä voi pelata kolmella tasolla, tai tuunata oman tasonsa jos sellainen innostaa. Peli ottaa huomioon tuulen voimakkuuden, hahmon hengityksen ja muita asioita jotka ovat kärsivällisille pelaajille mannaa. Kokeilemalla ja etenemällä pelaaja pystyy oppimaan kuinka nämä elementit tulisi ottaa huomioon. Kun on aika laukaista, pelihahmon hengitystä "pidätetään" jotta tähtäin pysyy vakaana. Pelaajan on syytä muistaa itse hengittää; asia joka vaati itseltäni vähän enemmän opettelua. Alun harhaluodit kostautuivat nopeasti, sillä hengissä selvinnyt kohde alkaa, mokomakin, ampumaan takaisin ja lähtee lipettiin. Tarkkuuskiväärillä on mahdoton osua liikkuvaan kohteeseen, ainakin omilla taidoillani. Pelin periaate onkin että ensimmäinen laukaus on se tärkein. Onnistuneen osuman tuloksena on usein herkuttelua, luoti kiertää hidastetusti kohti maaliaan, aiheuttaen veriroiske-sinfonian, mukavasti röntgenkuvalla höystettynä. Yleensä taustalla oleva musiikki rupeaa pauhaamaan aina kun hässäkkä vihollisten keskellä alkaa, musiikki pauhaa melkein häiritsevästi, kunnes se laantuu merkiksi siitä että olet yhä hengissä ja voit jatkaa pelaamista, viholliset ovat kaatuneet.

Sniper Elite V2 on erinomainen peli niille, jotka viihtyvät tarkka-ampujan roolissa. Siinä on ongelmansa ja kömpelyytensä, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jää kuitenkin onnistuminen. Maaliin osuminen on äärimmäisen tyydyttävää, ja hiippailu ja taktikointi tuovat räimeeseen ja hyökkäykseen tottuneelle pelaajalle vaihtelua pelityyliinsä. Peli ei ole kaikille, sen maltillinen, ja jopa hidas, tyyli voi aiheuttaa ihottumaa kärsimättömimmissä pelaajissa, mutta joskus on parempi vain vetää syvään henkeä ja keskittyä. Yksi osuma voi muuttaa kaiken.