15:00
Tilaa ennen 15:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä!

Filmguiden

Filmbloggen

26 APR 2012

Tarantinon Django Unchainedista ensimmäiset kuvat

Elokuvamaailmassa on muutama nimi, joiden tulevia elokuvia odotetaan hurmioituneen innostuksen vallassa kuukausi- jopa vuosikaupalla ja jokainen heidän elokuvistaan irtoava tiedonmurunen on omiaan lisäämään tuota innostusta. Yksi tällainen nimi on ohjaaja Quentin Tarantino, jonka jokainen elokuva on ollut ainakin jollakin tasolla Tapaus isolla T:llä.

Joskus se tapaus on tarkoittanut Oscar-voittoa tai ehdokkuutta, mutta aina taustalla on ollut ennakkoluuloton uskallus, joka on tuottanut omaperäisiä ja kiehtovia elokuvia.

Tarantinon seuraava elokuva on nimeltään Django Unchained ja sen on määrä ilmestyä elokuvateattereihin ainakin Yhdysvalloissa vuoden lopussa. Vapautetun orjan (Jamie Foxx), entisen palkkasotilaan (Christoph Waltz) ja brutaalin orjapiiskurin (Leonardo DiCaprio) tarinasta on pakko tulla mielenkiintoinen, muuta mahdollisuuttahan ei ole, kun ohjaksissa on Tarantino.

Elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäiset kuvat ja eivätpä nämä ainakaan odotuksen intoa latista. Päinvastoin. Ainakin tuo DiCaprio näyttää aika häijyltä vasara kädessään.

Päivi


2012-04-26 21:14
jjreaper: Tarantino on jälleen saanut mukaan varsin mielenkiintoisen näyttelijäkaartin. Näin kauhuelokuvien ystävänä sydäntä lämmittää myös nimi Tom Savini, joka esittää elokuvassa yhtä pahoista plantaasinomistajista Don Johnsonin rinnalla, on yksi arvostetuimpia maskeeraajia ja visuaalisten efektien luojia eritoten kauhugenren maailmassa, ollut jo vuosikymmeniä, siitä lähtien kun aloitti yhteistyönsä zombileffoista tunnetun George A. Romeron kanssa 60-luvulla. Westernien saralla yksi Tarantinoa inspiroineista elokuvista on omiin suosikkeihini lukeutuva Django (Sergio Corbucci, 1966), kuin myös niinikään suosikkiohjaajiini lukeutuvan Takashi Miiken Sukiyaki Western Django (2007), jossa Tarantino oli itsekin mukana. DiCaprio on viime vuosien rooleissaan onnistunut jättämään teinipoikamaisen olemuksensa ja miehistynyt täyttämään suurempienkin roolihenkilöiden saappaita. Jäämme odottamaan, mitä tuleman pitää.

Mer i bloggen

Fler blogginlägg
19 JUN 2013

Leonardo DiCaprio on hengästyttävän hyvä

Loppusyksyllä ilmestyy Martin Scorsesen ohjaama Wall Street -elokuva The Wolf of Wall Street ja sen traileri julkaistiin alkuviikolla. Traileri on tehty erittäin koukuttavalla tavalla, sillä... Läs mer

  • 0 kommentarer
17 JUN 2013

Teräsmies on tylsä hahmo - vai onko?

Kyllä minäkin muistan pienenä leikkineeni, että minulla oli Teräsmiehen voimia. Ekaluokalla keskustelimme serkkupoikani kanssa kovastikin siitä, voiko hänellä oikeasti olla röntgen- tai... Läs mer

  • 0 kommentarer
15 JUN 2013

Maton alle lakaistut aiheet

Huumorikuvista on joskus todellista hyötyä. Pari viikkoa sitten tuli vastaan oheinen kuva Benedict Cumberbatchista ja Tom Hardysta . Kuvan yläosassa heidät nähdään The Dark Knight Rises... Läs mer

  • 0 kommentarer
13 JUN 2013

Ihastuttavat ja vihastuttavat cliffhangerit

Tuotantokauden päättävä cliffhanger (eli tilanne, missä keskushahmot jätetään epätoivoiseen tai uuteen tilanteeseen) aiheuttaa katsojalle usein tuskastuneen olon. Kun juuri on kasvanut kiinni... Läs mer

  • 3 kommentarer
11 JUN 2013

Nuorekkaat viisikymppiset

Ikä on jännä, koko ajan muuttuva juttu. Yläasteikäisenä sitä katseli välitunnilla koulun pihalta lukioon lampsivia opiskelijoita kuin he olisivat olleet aikuisia. Itse lukiossa tajusi, että mitään... Läs mer

  • 0 kommentarer
08 JUN 2013

Rakkaat mörkösarjat

Sain kuluneella viikolla taas käsiini (itselleni) uuden tv-sarjan ja aloin testata sen tehoa. Hyvin on toistaiseksi ensimmäinen tuotantokausi Grimmiä toiminut, sillä ensimmäiset kahdeksan jaksoa... Läs mer

  • 1 kommentar
07 JUN 2013

Mestariteos vai täyttä paskaa?

Tänään ensi-iltansa saa Drive -elokuvan ohjaajan, Nicolas Winding Refnin uusi elokuva Only God Forgives . Siinä ohjaaja ja Drivessäkin näytellyt Ryan Gosling työskentelevät jälleen yhdessä.... Läs mer

  • 3 kommentarer
05 JUN 2013

Tohtori vaihtuu, kuka on paras Tohtori?

Viime viikolla BBC uutisoi, että Doctor Who -sarjassa viidennestä tuotantokaudesta nimihahmoa näytellyt Matt Smith on jättämässä sarjan. Sarjaa tuntemattomille kerrottakoon, että kaukaisella... Läs mer

  • 0 kommentarer
03 JUN 2013

Ovatko tv-sarjat korvaamassa kotikatselussa elokuvat?, osa 2

Viime viikon lopulla pohdiskeltiin sitä, ovatko tv-sarjat syrjäyttämässä elokuvia kotikatselussa. Mikäli sekä Discshopin Facebook-sivulla että täällä jätetyistä kommenteista voi jotain yleistää,... Läs mer

  • 2 kommentarer
31 MAY 2013

Ovatko tv-sarjat korvaamassa kotikatselussa elokuvat?

Olin lapsuudessani tv-sarjojen suurkuluttaja. Katseltua tuli kaikki mahdolliset Dallasista ja Dynastiasta Miami Viceen ja Taistelupariin , Beverly Hills 90210:sta (tuliko se numerosarja... Läs mer

  • 6 kommentarer

Kundtjänst

06-315 79 20
Mån-fre 9.30-16.30
Lunchstängt 12-13

Discshop Alandia Oy
Rantakatu 2 G 7 65100 VAASA

Nyhetsbrev

Facebook

Håll dig uppdaterad, följ oss på Facebook Gilla oss på Facebook

Mobilsajt

Du vet väl att du även kan handla med mobilen på m.discshop.fi

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

15:00

Beställ innan 15:00 - din beställnings skickas samma dag!

Sortiment

13 000 filmer
3 000 spel

Bonusprogram

Din stjärnstatus gör skillnaden! Läs mer

Öppet köp

14 dagars retur- och bytesrätt Läs mer
© 2005-2013 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se