Kampanjer

Prototype 2 on viihdyttävä kokonaisuus, jota on ilo pelata. Juonen kannalta se on melko yhdentekevä, eikä ykkösosan Alex Merceriltä päähahmon osan napannut Sgt. James Heller tarjoa paljon muuta kuin kiroilua ja toimintaa. Alussa esitelty tarinanpätkä siitä, kuinka Hellerin perhe on kuollut viruksen saadessa otteen New Yorkista, Heller vannoo kostoa Mercerille. Mercer on mies jota syytetään viruksen puhkeamisesta, mutta alun tunnelataus ja ote tarinaan lipsuu alkumetreillä käsistä. Alun tutoriaali kuljettaa uutta hahmoaan kuin untuvikkoa pitkin katuja, näyttäen miten Heller kulkee, pomppii, taistelee ja muuntautuu. Edellisen Prototype-pelin pelaaminen ei ole juonen, eikä pelin kannalta lainkaan olennaista; vaan peliin pystyy hyppäämään sisälle kuka tahansa.

Pelin kulku on selkeä. Heller etsii käsiinsä liittolaisia, jotka antavat erilaisia tiedonmurusia tapahtuneesta ja näin pelaaja etenee tehtävästä toiseen. Tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia; saatuasi tietää seuraavan kohteen voit kiivetä uusilla supervoimillasi (kiitos Mercerin) katolle ja paikantaa kohteen eräänlaisella sisäisellä kaikuluotaimella. Etsi kohde, siivoa edestäsi muut ketkä nyt sattuvat olemaan tielläsi, ja sulaudu yhteen kohteesi kanssa. Homma menee toiston puolelle nopeasti, mutta mukana on hienoa jippoja jotka tekevät jopa tästä monotonisesta pelityylistä hauskaa.

Pelaaja pystyy liitelemään kattojen yllä, etsien seuraavaa kohdettaan.

Mercerin antamat voimat mahdollistavat sen että Heller pystyy juoksemaan seiniä ylös, loputtomasti. Loikat ovat sulavia, niillä hyppää kevyesti pari korttelia ja liitely katolta maahan on suorastaan koukuttavaa. Taistelut ovat sujuvia, voit loikata ilmaan, kohdentaa seuraavaan uhriisi ja vaikka napata tämän sapelikäsilläsi lennosta. Samalla voit sulauttaa uhrit itseesi, keräten näiden muistot ja ulkomuodon. Uusi ulkomuoto tuleekin tarpeeseen, sillä sotilaita on joka puolella. Kun haluat paeta paikalta, ja varmasti haluat, tulee pelaajan juoksuttaa Helleriä kunnes kannoilla olevat sotilaat eivät ole näköpiirissä, ja vaihtaa toiseen ulkoasuun. Toinen ulkomuoto tulee siltä henkilöltä, jonka viimeksi imit sisuksiisi. Kulkeminen toisen hahmon nahoissa antaa Hellerille tilaisuuden hiiviskellä sisälle rakennuksiin, kerätä tietoa, napsia vihollisia tieltään ja edetä tarinassa. Taktikointi siinä, kuinka päästä käsiksi kohteeseensa kun tätä tuijottaa muutama sotilas, on koukuttavaa ja tekee pelaamisesta monta astetta mielenkiintoisemman.

Vaikka tarina ei tarjoa paljon muuta kuin yksisuuntaista toimintaa, auttavat alati lisääntyvät voimat pitämään mielenkiintoa yllä. Tunnet olevasi voimakas, kaikkivoipainen olio, joka metsästää surutta käsiinsä kenet tahansa. Pelin edetessä Heller saa sapelikäsiensä lisäksi muita hienoja ominaisuuksia, jotka tekevät hässäkän luomisesta vielä hauskempaa. Lonkerot saavat uuden muodon kun heittelet nitä kohti vihollisiasi, ja tuhoat tieltäsi kaiken liikkuvan erikoisilla ihmispommeilla.

Onneksi tarinaan on ujutettu myös sivutehtäviä, mustia laatikoita ja toimintapätkiä jotta koko aika ei mene päätehtävästä toiseen juostessa. Kaupunki on laaja, ja näillä kyvyillä lennellessä ja pomppiessa sen tutkiminen on pääasiassa vain miellyttävää. Sivutehtävät kasvattavat pisteistäsi, ja näitä tarvitset kehittääksesi Hellerin kykyjä, omituisia, tehokkaita ja tappavia kykyjä. Tehtäviä riittää kolmella eri alueella tarpeeksi; jopa niin että itse tarina ja "juoni" meinaavat jäädä täysin toissijaiseksi asiaksi.

Pelin edetessä kasvavat voimat ja uudet ominaisuudet pitävät pelin mielenkiintoisena.

Pelin ongelma on se, että se ei tarinana kiinnitä pelaajaansa millään tavalla itseensä. Se, saako Heller kostonsa vai tajuaako hän totuuden, on melko yhdentekevää. Kohteen löytyminen, marssiminen tukikohtaan, kohteen sulauttaminen ja hässäkän nostaminen ovat toistoa toiston perään. Sen pelastaa kiehtova taistelutyyli ja hienot kyvyt, joiden kehittäminen on melkeinpä kiinnostavampaa kuin itse päätarina. Grafiikat eivät tee vaikutusta, siihen ei kiinnitä oikeastaan mitään huomiota. Prototype 2 voisi olla paljon parempikin peli; mutta siitä puuttuu kaipaamani iskujen voima, tanner ei tömise, ihmiset eivät mäjähdä seinään ja vaikka veri roiskuu niin pelaaja jää kaipaamaan sitä viimeistä tärähdystä. Panostus tarinaan ja pieni hiominen olisivat tehneet tästä pelistä vielä kiehtovamman. Onneksi taistelumekaniikka, supersaalistajaksi muuttuva Heller ja yleistuntuma pelistä ovat niin kiehtovia, että pelin parissa jaksaa viettää pitkän tovin.