Mikä on Vuoden peli 2011?

Vuosi 2011 oli jälleen huikea pelivuosi. Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n arvion mukaan Suomen pelimarkkinoiden kokonaisarvo kuluttajahinnoin oli vuonna 2011 noin 97 miljoonaa euroa. Suomessa myytiin arvion mukaan pelejä vuoden 2011 aikana noin 2,5 miljoonaa kappaletta.
On aika valita peleistä paras ja sinä voit vaikuttaa lopputulokseen. Käy antamassa äänesi heti tästä!
Saman linkin kautta voit myös 16. helmikuuta katsoa FIGMA-gaalan. Gaala-ilta esitetään suorana lähetyksenä. Lähetys alkaa 16. helmikuuta kello 18:30. Gaalassa palkinnonjakajina toimivat mm. Jani-Petteri, Elina Knihtilä, Viivi Pumpanen, Aku Louhimies, Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki, Kaisa Liski, Kirsi Ståhlberg, Riku Nieminen, Jukka Rasila sekä useita muita tuttuja kasvoja. Musiikkivieraana nähdään Kristiina Wheeler. Gaalan juontaa Renne Korppila.
Gaala-ilta myös televisioidaan. Se esitetään jälkilähetyksenä samana iltana SubTV-kanavalla alkaen kello 23:40.
Viimeisimmät Discshop -uutiset
Kaikki uutisetHelatorstai 17.5.
Haluamme muistuttaa asiakkaitamme siitä, että helatorstaina 17.5. asiakaspalvelumme ja varastomme on suljettuna eikä tilauksia silloin lähde matkaan. Uudet tilaukset... Lue lisä
Diablo III -pelit saapuneet!
Diablo III -pelit ovat saapuneet varastollemme! Ennakkovaraa omasi täältä , niin varmistat että saat pelin julkaisupäiväksi! Lue lisä
Ongelmia maksikirjeiden kanssa
Tiedoksenne! Itellan tiedotuksen mukaan maksikirjeiden lajittelussa Helsingin terminaalissa on tällä hetkellä ongelmia. Maksikirjeet jaetaan parin päivän... Lue lisä
Asiakaspalvelumme sulkee klo 12 keskiviikkona 25.4
Huomenna 25. huhtikuuta asiakaspalvelumme sulkee klo 12 toimistomme virkistyspäivästä johtuen. Palvelemme taas normaalisti torstaina. Lue lisä
Inventaario 27.4.
Suoritamme inventaarion varastossamme perjantaina 27.4. Asiakaspalvelumme on silloin suljettuna eikä uusia tilauksia lähetetä matkaan. Tilaukset lähtevät matkaan... Lue lisä






