18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Joulukalenteri

Elokuva- ja TV-opas

Creed - The Legacy of Rocky (Blu-ray)

Lisää arvosteluita
03 JUN 2016
Creed - The Legacy of Rocky (Blu-ray)

Draama vuodelta 2015 ohjaus Ryan Coogler pääosissa Sylvester Stallone ja Michael B Jordan.

3.3 - Arvostelu: Päivi Laajalahti
Juoni/Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Ohjaus:
DVD-tuotanto:
Musiikki:

"Seitsemäs Rocky-elokuva jättää Balboan sivurooliin"

Sylvester Stallonen luoma Rocky Balboa -hahmo aloitti elokuvallisen matkansa jo vuonna 1976, jolloin Rocky palkittiin Oscareissa parhaana elokuvana. 90-luvulle mentäessä nyrkkeilijämestarin tarinaa oli kerrottu jo viiden elokuvan voimin, minkä jälkeen Rockyn ajateltiin ripustavan nyrkkeilyhanskat naulaan lopullisesti. 30 vuotta myöhemmin hän kuitenkin palasi, vuonna 2006 ensi-iltansa saaneessa Rocky Balboa -nimisessä elokuvassa, jonka Stallone itse ohjasi ja käsikirjoitti ja joka arvioitiin yllättävänkin toimivaksi jatko-osaksi vanhalle tarinalle.

Seitsemäs Rocky-elokuva, Creed - Legacy of Rocky vie Rockyn tarinan kokonaan uusille urille. Nyt pääosassa ei ole enää Rocky Balboa, mutta hänen vaikutuksensa tuntuu vahvana. Hienon esikoiselokuvansa (Fruitvale Station, 2013) jälkeen toisessa elokuvassaan Rockyn tarinaa uudistava Ryan Coogler ottaa keskushahmoksi Rockyn vanhan vastustajan ja ystävän Apollo Creedin pojan.


Adonis Johnson (Michael B. Jordan, joka nähtiin pääosassa myös Cooglerin esikoiselokuvassa) on isättä ja äidittä kasvanut nuorukainen Los Angelesissa. Apollo Creedin leski, Mary Anne (Phylicia Rashad) ottaa miehensä aviottoman lapsen siipiensä suojaan ja kasvattaa tästä yhteiskuntakelpoisen nuorukaisen. Nuoren miehen veri vetää kuitenkin etsimään juuriaan nyrkkeilykehästä ja matkattuaan Philadelphiaan hän vakuuttaa nyrkkeilykehistä eläköityneen ja vastahakoisen Rockyn (Stallone) valmentamaan itseään.

Äitinsä nimen turvin nyrkkeilevä Adonis ei kuitenkaan pitkään saa pysyä nimettömänä nyrkkeilynousukkaana. Kun maailma saa tietää hänen olevan legendaarisen Apollo Creedin poika, nuorukaiselle avautuu mahdollisuus todistaa olevansa isänsä nimen arvoinen. Samalla Rocky joutuu taistelemaan omalla tahollaan ylivoimaista vastustajaa vastaan.


Creed - Legacy of Rocky on yllättävän fiksu jatko nyrkkeilyelokuvien sarjalle, eikä siitä missään vaiheessa nouse tunnelma, että siinä pelkästään ratsastetaan legendan menestyksellä. Vanhentuneen Rockyn omat elämänhaasteet taipuvat luontevaksi osaksi nuoren Adoniksen matkaa tämän etsiessä omaa verenperintöään. Samalla Adonis nousee kiinnostavaksi hahmoksi ihan omilla ansioillaankin.

Mutta Stallone on aina Stallone, ja Rocky on aina Rocky vanhana ja raihnaisenakin. Jos Rockyä ei elokuvassa mukana olisi, Creed olisi lopulta vain yksi altavastaajasta kertova nyrkkeilyelokuva toisten joukossa. Rockyn historiasta muodostuu elokuvalle vahva sydän, joka pumppaa kertomukselleen happea ihailtavan tehokkaasti. Stallone arvioitiinkin sivuroolistaan Oscar-ehdokkuuden arvoiseksi.

Coogler yhdistää elokuvaansa näppärästi keskenään näyttävää nyrkkeilytoimintaa ja vakavaa, vaikuttavaa draamaa. Sivujuonteena mukana on myös pieni romanssi Adoniksen ja naapurin laulajatyttösen (Tessa Thompson) välillä, mutta se ei suoranaisesti anna elokuvalle mitään lisää. Tämä tarina on Creedin ja Balboan.


Blu-rayn lisämateriaalina on vartin mittainen kooste Know the past, Own the future, missä tekijät ja näyttelijät käsittelevät Rocky-sarjan tapahtumia kokonaisuutena ja kertovat uusimman elokuvan luomisesta. Kuuden minuutin mittaisessa Becoming Adonis -koosteessa Michael B. Jordan kertoo roolistaan. Mukana on myös noin 20 minuuttia poistettuja kohtauksia.

Ekstroissa ei ole suomenkielistä tekstitystä mutta englanninkielinen kyllä.

© Päivi Laajalahti

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se