17.00
Tilaa ennen 17.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Jaws - Tappajahai Limited Edition SteelBook (Blu-ray)

Lisää arvosteluita
13 SEP 2012
Jaws - Tappajahai Limited Edition SteelBook (Blu-ray)

Rajoitettu ERÄ! SteelBook -pakkaus.

5.0 - Arvostelu: Janne Ahlgren
Juoni/Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Ohjaus:
DVD-tuotanto:
Musiikki:

"Miltei laittoman hyvä! Mestariteos ja klassikko!"

Scream-, Freddie Kruger- ja Jason Voorhees-sukupolvi, joka on kasvanut kaikenlaisten veristen kauhuleffojen splatteriefektien, sekä hullujen sarjamurhaajien keskellä, ihmettelee varmasti niitä ylisanoja, joita aion vuodattaa päivän analyysiobjektille Jaws:lle, tai Tappajahaille, kuten sitä suomeksi kutsutaan ? mutta minä pidän enemmän Jawsista. Luulen nimittäin, että se hiipivä pelko, jonka Jaws antaa keskittyneelle katsojalle, voi olla liikaa nuorelle splatterfanille. Tai liian vähän.

Näiden ensimmäisten rivien myötä on aivan selvää, että arvostan tämän pian 40-vuotiaan kauhudraaman todella korkealle. Se saa täydet pisteet kaikissa kategorioissa ja jos voisin, suitsuttaisin sitä vieläkin enemmän, kuin mitä nyt teen. Mutta tämän sanottuani, täytyy laittaa tietyt raamit referensseille, sillä aikaa on juossut hurjasti siitä, kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa, tekniikka on muuttanut elokuvan katsomista ja dramaturgisellakin tasolla ovat elokuvataiteen aidoimmat edustajat ottaneet edistysaskelia, jotka ovat tarttuneet. Silloin ? ja nyt ? yksi lempielokuvistani on Jaws, mutta nykyään näen selvemmin sen puutteet, vaikkakin harvat sellaiset.

Jaws on genressään uraa uurtava, ja on ollut rakas kopiointiobjekti monille uusille ja vanhoille elokuvantekijöille. Tuota monsterimaista haita ? ja myös ensimmäistä eläinkunnan edustajaa joka hyökkäsi ihmisten kimppuun ? on seurannut kolme omaa hai jatko-osaa (kaikki surkeita, kakkonen vielä suhteellisen siedettävä), piraijaserkut, ihmisiä syövät käärmeet, liskot, karhut ja sekalainen seurakunta vedessä ja maalla eläviä elukoita, joiden pääasiallinen tavoite on herkutella homo sapienseilla ja luoda paniikintäytteisiä kohtauksia. Itse tarina on naurettavan yksinkertainen: Suuri valkohai terrorisoi rannikkokaupunkia ja sen uiskentelevia vieraita. Kolme tyyppiä lähtee tappamaan kalaa. Siitä olisi voinut tulla niin huono ja naurettava.

Mutta ei!

Pieni eri alkuperäisen ja restauroidun välillä


Voi vain arvella mikä lopputulos olisi ollut, jollei ohjaaja Steven Spielberg olisi pannut koko sieluaan ja terveyttään työhönsä ja jollei tuottajilla Zanuck & Brown olisi olut niin itsetuhoinen asenne, kuin mitä heillä oli.
Tästä tulee menestys, tai muuten seuraava ateria syödään soppajonossa.
Juuri niin, harvoin on elokuvalla ollut niin suuria tuotanto-ongelmia, kuin juuri Jawsilla. Tästä filmauksesta ja sen kurjuuksista voi katsoa pitkän ja viihdyttävän dokumentäärin, itse asiassa kaksikin kappaletta. Nämä ovat miltei yhtä kiinnostavia, kuin itse elokuva.
Jaws on Steven Spielberg-elokuva, eikä mitään muta. Hänen leimansa, metodinsa ja sormenjälkensä näkyvät jokaisessa ruudussa ja hänen tyyliään on vaikea matkia. Jos sen tekee, se näkyy. Steven Spielberg on menestyksekkäin kaupallinen ohjaaja ikinä. Miltei kaikki, mitä hän koskettaa, muuttuu kullaksi, huolimatta siitä mitä roolia hän kyseisessä tuotannossa näytteleekään. Toki on olemassa elokuvia, jotka eivät kokonaisuudessaan ole menestyneet niin erityisen hyvin, mutta Spielbergin tekniikka ja omistautuneisuus näkyvät jokaisessa niistä, eikä hänen valikoimastaan löydy suoranaisesti surkeita tuotantoja. Hän on ohjaajamaailman Rolls Royce, tavaramerkki, ja mikä tavaramerkki hän onkaan! Sellainen, joka todella pitää sen mitä elokuva lupaa, ja näytä minulle ihminen joka ei hymyilisi leveästi saatuaan kyytiä aidossa Rollsissa?

Hain näkökulma



Jawsilla on nyt miltei 40 vuotta niskassaan. Nuori ja lahjakas Steven oli tehnyt muutamia TV-tuotantoja ja kaksi mainittavaa täyspitkää elokuvaa ennen kuin hän iski hampaansa Peter Benchleyn merihirviöön. Suurien vaikeuksien kautta saatiin valmiiksi tämä mestariteos, joka tänään on yksi historian menestyksekkäimmistä elokuvista.
Jawsissa voi nähdä Spielbergin metodiikan. Hän rakentaa jännityksen sillä, ettei heti näytä sitä, mitä tulisi pelätä. Siitä, johtuiko tämä hänen erityisestä visiostaan, vai siitä ettei käytössä ollut toimivaa kalaa, voidaan keskustella. Samanaikaisesti kun jännitys nousee, alkaa nähdä myös kauheuden, tässä tapauksessa hain ja sen, mihin se pystyy. Hän piilottaa tehokkaasti ja näyttää täsmälleen sen, mitä stimuloimiseen tarvitaan, ei enempää eikä vähempää. Hän käyttää nopeita leikkauksia ja rikasta värimaailmaa, sekä ilmiömäistä yhteistyötä musiikin, äänen ja kuvan välillä. Tähän hän lisää erikoistehosteita jotka ovat hyviä, jopa modernista perspektiivistä katsottuna. Vaikka nykyään käytettäisiinkin kehittyneempää animatronikkaa tai täysdigitaalisia efektejä, on vanha Bruce-hai täysin käyttökelpoinen. Sille joka ei elokuvaa ole koskaan nähnyt, ei tosin suositella dokumentin katsomista ennen elokuvaa.

WTF?



Spielberg manipuloi katsojaa täsmälleen kuten haluaa. Onneksi tuottajat sekaantuivat tähän luovaan työhön erittäin vähän, tuskin ollenkaan. Hän onnistuu manipuloinnissaan käyttämällä niin aggressiivista kaupallista ajattelutapaa, kuin myös naiivia yksinkertaisuutta. Mikäli tähän petokseen lankeaa, on vain naurettava itselleen. Ja miksi ei tekisi niin? Spielberg tarjoaa meille fantastista viihdykettä ja me saamme rahoillemme vastinetta. Hänen suggestiivinen ohjauksensa Jawsissa on Oscarin arvoinen, mutta valitettavasti hän ei sitä saanut. Se meni Milos Formanille ja hänen Yksi lensi yli Käenpesälleen, joka ei ollut huono sekään. Sen sijaan sai Jaws kultaukkeleita musiikista, leikkauksesta ja äänestä. Ja Spielberg on kantanut kotiin kasan palkintoja, joten hänenkään ei tarvitse murehtia.

Hain käyttäminen säikyttelyobjektina ei ole mitään muuta kuin täysin nerokasta ja tässä kohtaa kunnia kuuluu Peter Benchleylle. Hailla on jo itsessään kyseenalainen maine, sitä löytyy miltei kaikista meristä ja se on petoeläin. Sama pätee veteen elementtinä. Ajatus pohjattomasta syvyydestä, josta vain muutama promille on tutkittu tarkkaan, jossa asuu monstereita ja jossa sana tuntematon saa ikävän sävyn. Toki altaassa voi polskutella mielin määrin, mutta kaikki kunnia niille, jotka uivat keskellä merta ajattelematta sitä, mikä saattaa haistaa ominaishajusi kolme kilometriä pinnan alapuolella. Tai ihan vieressäsi. Sitä kun ei koskaan tiedä.

Hooper saapuu tarjoamaan osaamistaan



Spielbergin elokuvassa tästä kombinaatiosta tulee käsin kosketeltava. Eräs sankareista, sheriffi Martin Brody, pelkää nimittäin vettä. Puhumattakaan haista. Kalastaja Quintillä on henkilökohtaisia syitä vihata haita ja Brody saa kärsiä tästä hänen piiskatessaan miehistöään ulommaksi merelle. Kolmas sankari, Hooper, katselee kiehtoutuneena tiedemiehen silmin hirviötä ja ottaa turhia riskejä. Tämä sekalainen sakki takaa unohtumatoman matkan kauhun syövereihin. Robert Shaw (RIP) vetää arpeutunen kalastajan roolin briljeeraten, enimmäkseen kännissä koko kuvauksien ajan, mutta keskittyneenä aina kun sitä tarvittiin. Hän ei ollut Spielbergin ykkösvalinta, mutta näin jälkikäteen katsottuna täydellinen valinta. Richard Dreyfuss näyttelee humoristista Hooperia, hänkin on aivan erinomainen. Parhaan roolisuorituksen tekee tosin Roy Scheider (RIP) joka onnistuu näyttelemään kammottavaa pelkoa tunnetun, mutta näkymättömän vaaran uhatessa. Hänen sheriffinsä on kaikkien aikojen antisankari, monella tavalla edelleenkin voittamaton. Scheider Jawsissa ja Oscar-voittaja All That Jazz esittävät meille miehen, jossa silmä ei ehkä lepää, mutta joka on hiisi vieköön eliittinäyttelijä kaikissa mahdollisissa kategorioissa.

Spielberg laittaa aika paljon painoarvoa opettaakseen meidät tuntemaan nämä yksilöt ennen kuin hän heittää heidät taistelun keskelle, ja jos Spielberg on jossakin aivan erityinen, on hän ilmiömäinen henkilöohjaaja. Hän antaa ihmisten rentoutua, improvisoida ja tuntea olonsa turvalliseksi ja luonnolliseksi kameran edessä. Ja taistelun tuoksinassa tunnemme neljännen pääosan haltijan ? hain. Aitojen valkohaiden ja animatronisen hain avulla hän luo visuaalisesti uskottavan uhan. Hailla ei ole tunteita, eikä vihaa. Se etsii ruokaa ja ottaa sen minkä löytää. Vasta kun se haavoittuu, tulee siitä vaarallinen metsästäjille. Silloin se suojelee reviiriään kaikin mahdollisin keinoin ja siinä se.
Surkeissa jatko-osissa haille on annettu kostontunteita ja luvattoman paljon järkeä. Jotkut katsojat ovat pitäneet Renny Harlinin haifilmi Deep Blue Sea:ta vuodelta 1999 Jawsin jatkokehitysversiona, mutta siinä missä Jaws ei liioittele kovinkaan paljoa, tekee Deep Blue Sea sen erittäin tietoisesti vieläpä, ja on lähinnä rakkaudellinen kunnianosoitus sille, mitä Spielberg loi, kuin huono kopio. Mutta suurin osa Jawsia kopioivista eivät ole hyviä, eläinlajista huolimatta.

You're gonna need a bigger boat.


Yksi suuri ero Jawsin ja kopioiden välillä on, että Spielbergin ei tarvitse käyttää yliväkivaltaisia kohtauksia, repeytyneitä suolia tai intensiivisiä verilöylyjä luodakseen epämiellyttävän illuusionsa. Toki tällaisista on esimerkkejä, mutta niin vähän kuin mahdollista. Jos Jaws uudelleenfilmatisoitaisiin (toivottavasti niin ei käy), lentäisivät sisälmykset takuulla ympäri ämpäri. Ei, Jawsin voima on siinä intensiivisessä tavassa, jolla Spielberg valitsee tapahtumat esittää. Sekä aivan riivatun hyvässä tarinassa. Koska Jaws kuuluu klassikoihin, on sen näkeminen ja sen tarinan tunteminen pakollista, sillä tämä on merkkipaalu elokuvankerronnan maailmassa ja siksi yleissivistävä osa kaikille elokuvafaneille. Ja kyllä, harva elokuva on vaikuttanut populaarikulttuuriin niin paljon, kuin Jaws, joten tietoa täytyy olla, ja sitä löytyy yllin kyllin bonusosassa. Elokuva ei ole toki vielä aivan täydellinen, jos sitä katsoo kuten minä, kerran vuodessa 30 vuoden ajan, tai sinne päin. Sen kolmas näytös oli täydellinen joskus aiemmin. Tänään jännitystä olisi venytetty hieman pidemmälle, ja loppu tulee vastaan yllättävän nopeasti sen jälkeen, kun hai on päättänyt että nyt hitto vieköön! Ihan vain mielipiteenä.

Pormestari ei halua sulkea rantoja



Ja ekstramateriaali, vanhaa ja uudempaa on tarjolla, muttei supertuoretta, mutta se mitä kaikki kotiteatterin omistavat ovat odottaneet, on restaurointia korkearesoluutioiseen, sekä uutta ääntä. Täytyy muistaa, että kun Spielberg & Co alkoivat elokuvan nauhoittamisen, ei heillä ollut erityisen paljoa rahaa käytettävissään ja Spielberg oli tarpeeksi itsepäinen kuvatakseen kaikkialla muualla kuin studiossa, jopa merellä. Ja uima-altaassa Los Angelesissa! Tämä johti ongelmiin veden värin ja kameran liikkuvuuden kannalta. Mutta kun on kykenevä kameramies kuten Bill Butler, ratkaisee hän ongelmat ja Jaws onkin elokuva, joka on kuvattu suurimmaksi osaksi käsikameralla, jota ei huomaa samalla tavalla, kuin nykyaikaisissa rullissa joissa kuva liikkuu yhdeltä reunalta toiselle, kunnes katsoja makaa maassa epilepsia grand malin kourissa.
Alkuperäinen oli siis 35mm:n filmi Panavisionin kameroilla ja objektiiveilla. Ajan hammas ei ole ollut armollinen masterbandille ja bonusmateriaalissa voi nähdä pedagogisesti kuinka elokuva on restauroitu, joten en uppoudu selittelemään sitä. Mutta sanonpa sen, että vaikka jokaisessa ruudussa ei olekaan päästy 100 % tarkkuuteen, on 99,6 % elokuvasta kuin uusi. Rouva A ilmaisi asian näin:
On kuin katsoisi uutta elokuvaa vuodelta 1975, sillä se on edelleen kuin uusi, jännittävä elokuva. Tai sitten se on niin korkealaatuinen, ettei se vanhene.
Voin vain olla samaa mieltä vaimoni kanssa, niin kuin yleensäkin olen, sillä olen tossun alla. Kuvasuhde on korrekti 2.35:1, 1080:ssa ja sen restaurointi ja siirto digitaaliseen mediumiin on valvottu ja hyväksytty Spielbergin toimesta, joka on varmasti oikea henkilö kertomaan miltä sen tulee näyttää. Ja se näyttää fantastiselta! Näin elokuvan suurelta kankaalta kotona, enkä enää pystyisi katsomaan sitä TV-kokoisena ilman hyvää äänentoistojärjestelmää. Niin se vain on.

Sano aaaaaa!


Ääni oli mono alkuperäisessä ja nyt se on DTS 7.1 HD MA ? mutta älkää vaipuko epätoivoon kaikki puristit ja vastarannan kiiskit, Universal on säilyttänyt vanhan 2.0 ääniraidan kaikkia niitä varten, jotka eivät halua kuulla miltä Jaws kuulostaa, kun ääntä tulee kaikista kaiuttimista. Ääni ei ole samaa tasoa, kuin se ääni jonka voi tuottaa täysdigitaalisesti, uusissa katastrofileffoissa joissa kaupungit lakoavat ja jossa tietokoneita ei koskaan jätetä siksi, että mentäisiin ulos käyttämään analogisia mikrofoneja. Ei, meillä on alkuperäisääni tallella ? hyvässä ja pahassa ? äänet saattavat olla osittain aika ohuita, mutta totta puhuakseni, siltä todelliset ihmisäänet kuulostavat. Useimmilla näyttelijöillä ei ole seiniä kaatavaa bassoääntä tai hienostuneita naisellisia kuiskauksia, jotka hyväilevät vartaloa. Ihmiset kuulostavat siltä miltä kuulostavat, ja niin se on Jawsissakin. Suurin ero on siinä, että tässä on voimakas surround. Täydellisen tasapainotettu ja antaa elokuvalle tilan, jota sillä ei aiemmin ole ollut. Joitakin kohtauksia on siunattu bassolla, joka saa subbarin tärisemään hieman, muta suurimmaksi osaksi kyse on balanssista, joka on luotu asiansa osaavien ihmisten näppituntumalla. Koko komeus päättyy nuoren miehen esittämään musikaaliseen osuuteen ? jaah, 40 ja risat ? jolla toki oli Oscar jo entuudestaan takataskussaan, nimittäin John Williamsin. Hänen uraa uurtava musikaalinen panoksensa on sitä luokkaa, että elokuvat jotka pääsevät edes lähelle neroutta ja tehokkuutta, ovat laskettavissa yhden käden sormilla ja puolet niistäkin hän on myös sovittanut itse. Star Warsin ja Jawsin tunnusmusiikkeja lukuun ottamatta on olemassa harvoja elokuvia, joiden tunnarin tuntee pelkästään hyräilystä, eikä niitä tarvitse edes hyräillä oikeassa sävellajissa.

Kalapuikko ensimmäistä kertaa kuvassa ja hommahan loppuu huonosti


Tämän tapaisessa julkaisussa on siis melko lailla ekstramateriaalia ja paras niistä on Making of, joka tehtiin laserdisc-faneja varten monta, monta kuunkiertoa sitten. Tämä on edelleen se ultimaattinen dokumentääri ja kun tämän kaksituntisen on nähnyt, ei moni kysymys ole jäänyt vastaamatta. Se on tyhjentävä. Mutta mikäli haluaisi vielä lisää, on olemassa eräs uudempi, 101 minuuttia pitkä tunnustus, jossa keskustellaan myös nykyaikaisten elokuvantekijöiden kanssa Jawsin perinnöstä ja inspiraatiosta. Poistettuja kohtauksia ja outtakes, alkuperäistraileri, käynti arkistossa, sekä restaurointi, joka kannattaa katsoa ? jollei muuten, niin siksi, että ymmärtää millainen jättiurakka restauroijilla on ollut.

Klassinen kohtaus ja kuvakulma



En usko olleeni aivan valmis näkemään elokuvaa, kun se näytettiin ensimmäistä kertaa suuressa elokuvateatterissa Turussa 1970-luvulla. Siihen mennessä olin jo hiipinyt takakautta ja säikäyttänyt itseni hengiltä reilun alaikäisenä, kun Exorcist piti minua hereillä viikkoja, ja Jaws sai minut ? sen aikaisen eliittiuimarin ? pelkäämään vettä, jopa silloin kun siinä oli paljon klooria. Vielä tänäänkin, kun olen pomppaamassa veteen, en voi olla ajattelematta syvyyksiä ja sitä mitä siellä on. Onhan Vätternkin toki syvä, eivätkä hait ole pääasiallinen pelon lähde, mutta ilman Jawsia ei olisi edes ajatellut koko ajatusta. Eikä sitä koskaan tiedä jos ukkohauki Haukkaaja odottaa saavansa palasen mehukkaasta varvasparista. Star Wars vuodelta 1977 oli oikeastaan se, joka jollakin tavalla katkaisi kauhulumouksen, jonka Jaws ja Exorcist olivat ylleni asettaneet. Star Wars veti minut irti kauhun ihailustani ? ainakin väliaikaisesti ? sillä Jawsin katsomista olen jatkanut siitä asti, kun se ilmestyi Betamaxina vuokrattavaksi ja sen jälkeen olen omistanut kaikki mahdolliset versiot, joista yksi on kamala Pan & Scan-julkaisu TV:lle, joka oli niin kaukana siitä, mistä nyt saame nauttia, kuin vain mahdollista. Tämä on uusajatteleva mestariteos menestyksekkäältä ja vaikutusvaltaiselta amerikkalaiselta ohjaajalta. Ja sen lisäksi yksi Spielbergin parhaista elokuvista. Ehkäpä jopa paras.

© Janne Ahlgren

2012-10-18 15:07
VioletX: Kielipoliisi täällä ;o) Itse kääntäjänä toimivana täytyy huomauttaa, että kysymysmerkin jälkeen tulee iso alkukirjain. Lisäksi puolet tekstistä on huonoa suomea, kirjoittaja ajattelee (ellei jopa kirjoita?) englanniksi/ruotsiksi, koska tämän tyylisiä sanontoja ei suomen kielessä edes ole. Sääli, koska leffa on klassikko ja olisi ansainnut arvoisensa arvostelun. Nyt vain ketuttaa...
2016-08-23 10:22
marree86: Minua taas ketuttaa kielipoliisin typerä ajattelutapa ja ininä, joistain saatanan isoista alkukirjaimista ym. ja että se pilasi arvostelun. kielioppi virheistä huolimatta, keskityin arvostelu/tekstin sisältöön. minkälainen mahtaakaan olla ihmisen ajatus maailma, joka keskittyy arvostelua lukiessa noinkin paljon joihinkin saatanan pilkkuihin, eikä itse arvosteluun. arvostelu oli hyvä, toisin sanoen elokuva sai ansaitsemansa arvostelun. ja ei muka sitä saanut joidenkin isojen alkukirjainten ja pinien sanavirheiden takia. pyh. turhamainen tyyyppi, toi kielipoliisi taidat olla oikeasti poliisi XD

Asiakaspalvelu


Discshop Alandia AB

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

17:00

Tilaa ennen 17:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2021 Discshop Alandia AB | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se