18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Joulukalenteri

Elokuva- ja TV-opas

Mission Impossible: Fallout (Blu-ray)

Lisää arvosteluita
06 DEC 2018

"Tom Cruisen hullunrohkeat temput"

Kuten toimintaelokuvien genreen kuuluu, elokuvasarjojen seuraavan elokuvan on määrä olla aina aavistuksen edellistä suurempi, hurjempi tai nopeampi. Mission: Impossible -elokuvien kuudennessa osassa nämä lupaukset lunastetaan ja panokset kovenevat - ainakin huimien temppujen osalta.

Mission: Impossible - Falloutin on ohjannut ja käsikirjoittanut edellisen elokuvan, vuonna 2015 julkaistun Rogue Nationin, tapaan Christopher McQuarrie ja myös keskushahmot ovat pysyneet samoina. Ethan Huntia esittää hahmoa vuodesta 1996 lähtien näytellyt Tom Cruise ja hänen apureitaan Simon Pegg ja Ving Rhames. Edellisen elokuvan Rebecca Ferguson on myös mukana, samoin Huntin rakastettua esittänyt Michelle Monaghan.

Uusina kasvoina nähdään Angela Bassett CIA:n johtajana sekä Teräsmiehenäkin tunnettu Henry Cavill, joka liittyy Huntin tiimiin CIA:sta. Cavillin osalta elokuva on myös tunnettu "viiksiskandaalista", mikä johti siihen, että Justice Leaguessa nähdään ajoittain hieman erikoisen näköinen Teräsmies - Cavillin Mission: Impossible -viikset nimittäin jouduttiin poistamaan elokuvasta digitaalisesti ja kalliisti.


Fallout on tuttua Mission: Impossiblea. Tarjolla on mahdottomalta tuntuva tehtävä ("jos suostut sen vastaanottamaan"), kansainvälisiä terroristeja ja takkia kääntäviä henkilöhahmoja. Sekä paljon, paljon mahdottomilta näyttäviä stuntteja, ja nyt jo 56-vuotias Tom Cruise juoksemassa kovempaa kuin kukaan muu. Maailma kun on tälläkin kertaa pelastettava.

Elokuvan juonta on turha ruotia sen enempää, sillä juonenkäänteet seuraavat toisiaan sellaista vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä. Jo yhden asian kertominen johtaisi helposti juonipaljastuksiin, joita kukaan ei halua kuulla. Riittää, kun tietää elokuvan olevan tyylillisesti aiemmille Mission: Impossible -tarinoille uskollinen.


Toimintaviihteenä Fallout on erinomainen spektaakkeli. Se on täynnä överiksi menevää ja äärimmäisen komealta näyttävää toimintaa, mikä on maltettu kuvata sen verran rauhallisesti, että kaikesta tapahtuneesta saa selvää. Kun monissa toimintaelokuvissa silmä ei aina meinaa pysyä mukana vauhdikkaissa kohtauksissa, Falloutissa kohtaukset eivät pelkästään näytä hyvältä, vaan myös vauhdista pääsee kunnolla nauttimaan.

M:I -elokuvien tuottajanakin toimiva Cruise on tunnettu siitä, että hän tekee kaikki huimat stunttinsa itse, eikä hurjilta näyttäviä temppuja ole kuvattu green screenin edessä. Tässä elokuvassa Cruise muun muassa hyppää HALO-hypyn lentokoneesta, lentää itse helikopteria vuoristossa ja kiipeää pystysuoraa vuorenseinämää Norjan vuonolla (joka esittää elokuvassa Pohjois-Intiassa sijaitsevaa Kashmiria). Elokuvaa katsoessa tämä kaikki korostuu, eikä näyttelijää voi kuin ihmetellä. Kunnioitettavaa - vaikkakin aika hullunrohkeaa - omistautumista!


Edes se, että etenkin genren ystävät saattavat arvata elokuvan juonenkäänteet suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ei vaikuta katselunautintoon. Fallout on vuoden viihdyttävimpiä toimintaelokuvia, ja suuri kunnia tästä kuuluu Cruiselle, joka pistää itsensä täysillä likoon.

Blu-raylla on mukana erillinen bonuslevy, jolla on tarjolla lähes tunnin verran äärimmäisen mielenkiintoisia making of -koosteita ja poistettuja kohtauksia. Koosteissa avataan esimerkiksi Cruisen huimien stunttien tekoa. Mukana on myös ohjaajan ja Cruisen kommenttiraita (myös poistetuissa kohtauksissa).

Ekstroissa on tekstitys myös suomeksi.

© Helinä Laajalahti

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se