18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Pirates of the Caribbean 1-4 (Blu-ray)

Lisää arvosteluita
30 SEP 2011
Pirates of the Caribbean 1-4 (Blu-ray)

Kaikki neljä Pirates- elokuvaa upeassa Blu-ray -boksissa!

4.6 - Arvostelu: Janne Ahlgren
Juoni/Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Ohjaus:
DVD-tuotanto:
Musiikki:

"Viihdytysfranchise vailla vastinetta!"

Tämä arvostelu koskee Blu-rayboksia Pirates 1-4 kronologisessa järjestyksessä. Kaikki kuvat ovat elokuvasta Vierailla Vesillä.

PIRATES OF THE CARIBBEAN: THE CURSE OF THE BLACK PEARL

Tänään voi katsahtaa ajassa taaksepäin ja todeta, että Renny Harlinin haukuttu CUTTHROAT ISLAND ei ollutkaan oikeastaan yhtään hassumpi. Toki, se upotti elokuvayhtiö Carolcon ja toki, se oli täytetty leegioilla klicheitä, mutta totta puhuakseni on elokuva melkoisen huikea actionfilmi, ammattimaisesti tehty ja maksimaalisen viihdyttävä. Ja nykyään ymmärrämme, ettei vika ollut Harlinin, vaan tuottajien, jotka pakottivat tapahtumat ja kaikenlaisten asioiden valinnat omaan suuntansa. Harlin ei ole viaton, eivät myöskään elokuvan tuottajat, mutta (ja tätä en luullut koskaan sanovani) ohjaaja Gore Verbinski ja tuottaja Jerry Bruckheimer eivät tee yhtään virhettä, ja siksi esitellään erinomainen matineafilmi - kvartetin ensimmäinen - nimeltään PIRATES OF THE CARIBBEAN: THE CURSE OF THE BLACK PEARL.


Kun Disney avaa lompakon nyörit, tapaavat rahat kulua korkealaatuisiin tuotoksiin, joissa rahaa ei haaskata turhuuksiin, kuten miljoonaluokan näyttelijöihin, tai pop-tähtiin, jotka haluavat ryhtyä näyttelijöiksi miljoonapalkoilla. Ei, Disney haluaa sijoittaa rahansa aitoon osaamiseen, visuaalisesti huikeisiin, spektaakkelimaisiin, äärettömiin ihmeellisyyksiin ja suurenmoisuuksiin yli skaalojen. PIRATES OF THE CARIBBEAN: THE CURSE OF THE BLACK PEARL:lla ja monilla sitä seuranneilla perhetuotoksilla on Disney ottanut useamman askeleen lähes kaikkien kilpailijoiden ohi? juuri nyt. Ja palkat kohoavat astronomisiin luokkiin, joka tapauksessa.


POTC vie meidät purjehdusmatkalle keskelle kieroja piraatteja, aaveita ja meritaisteluita. Kapteeni Jack Sparrow, merkillinen yksilö, joka vaikuttaisi olevan jatkuvasti jonkinlaisessa kemiallisessa pilvessä, saapuu satamaan, yrittää rohkeasti varastaa laivan ja joutuu epäsuosioon, jossa kuvernöörin tytär, tuleva rva Commodore Norrington (näin on suunniteltu) tipahtaa soppaan mukaan. Sen lisäksi on aseseppä, joka on toivottomasti rakastunut kuvernöörin tyttäreen ja tyttärellä puolestaan on hallussaan medaljonki, jonka hän vei asesepältä, kun hänet pienenä poikana pelastettiin piraattihyökkäyksen jäljiltä. Tämä medaljonki joutuu veteen kaupungin ulkopuolella ja lähettää signaaleja mätäneville, kuolleille piraateille mustassa laivassa, jotka nopeasti saapuvat paikalle ja alkavat tuhota kaupunkia etsiessään pelastustaan, medaljonkia? huh!

Odota hetki! Tästä tulee melkein monimutkaista. OK, useita erillisiä lankoja kiedotaan yhteen köydeksi, ja menemättä erityisen tarkasti itse kertomukseen, voimme todeta, että katsomme elokuvaa, jossa on hyviä, pahoja ja ihmisiä niiden väliltä. Kidnappaus, kosto ja sankarillisuus ovat Disneyn vastaus niille, jotka potevat ahdistusta maailman poliittisen tilanteen takia ja jotka tarvitsevat hetkellisen helpotuksen, naurua ja pientä tavallista, kunniallista elokuvajännitystä. Ja nyt alkaa tapahtua asioita! Bruckheimer on vakuutus pieniskaalaisuutta vastaan, Verbinski näpertää kasaan kokonaisuuden ja antaa oman näkemyksensä piraattifilmeistä ja ehdottoman esimerkillinen näyttelijäkokoonpano antaa panoksensa, joka on useiden palkintojen arvoinen, vaikka kultaukkoja roolisuorituksista ei olekaan herunut.


CUTTHROAT ISLAND ei ollut mikään pienen skaalan elokuva, Harlinin saamia giganttisia resursseja lähinnä hämmästeltiin. Kun sitä verrataan POTC:n, ei ulkoisessa ole periaatteessa mitään kummempaa eroa. Bruckheimer ja Verbinski vetävät tosin kaulaa nopeasti käyttämällä tekniikkaa, jota ei aiemmin ollut olemassa, ja satsaamalla valokuvaukselliseen virtuositeettiin. Harlin on aina satsannut visualiseen vauhtiin ja hurjiin kameraotoksiin. Ne löytyvät tästäkin, mutta parempina.

Harlinin suurin virhe olivat näyttelijät. Hän käytti silloista vaimoaan Geena Daviesia päähenkilönä ja Matthew Modinea jonkun sortin apurina, miekkailevana hulluna. Molemmat ovat surkeita rooleissaan ja jos Michael Douglas olisi tehnyt miekanheiluttajan roolin ja uskottavampi nainen olisi ollut piraattikuningatar, olisi Carolco edelleen hengissä ja ero POTC:n olisi huomattavasti pienempi.

POTC:llä on primus moottorinaan Johnny Depp, Kapteeni Jack Sparrow, ja minun mielestäni häntä pitäisi kunnioittaa kaikilla olemassa olevilla kunnianosoituksilla. Katso ilmeitään, kokonaisuutta. Hän on ilmiömäinen ja saa Matthew Modinen näyttämän maneetilta aurinkoisella laiturilla. Geoffrey Rush on ihastuttavan niljakas vastustaja ja kuten se rutinoitunut näyttelijä, joka hän on, ei hän vedä rooliaan liioittelun houkuttelevan maailmaan. Mutta hieman hän venyttää rajoja, aivan kuten tämän tyyppisessä elokuvassa pitääkin. Piraattityyliä vanhan hyvän tavan mukaan. Orlando Bloom on tehnyt uraa komeetan tavoin ja hän on käsitellyt kuuluisuuttaan hyvin. Pulassa olevaa neito näyttelee erinomaisesti Keira Knightley eikä hän ole pelkästään kiipeliin joutunut reppana, vaan henkilö, joka ei actionin alkaessa tukehdu. Piraattien joukossa on myös muita hahmoja, joita on vain pakko rakastaa. Mutta se, mikä elokuvasta tekee todella ilmiömäisen, on CGI, joka ei ole huono missään kohdin. No sir, tässä tulevat luurangot Ray Harryhousenin elokuvissa ja ARMY OF DARKNESS auttamattoman vanhanaikaisiksi saman tien. Zombipiraatit näyttävät todellisilta ja hauskoilta, ja kaikki liikkeet ovat samaa kaliiperia, kuin näimme esimerkiksi hahmolla nimeltään Gollum eräässä toisessa suurelokuvassa ja Orlando Bloom. Kaikkeen hänkin ehtii!


No jaa, efekteissä POTC 1 on gigantti giganttien joukossa. Verbinski ja leikkaustiimi, sekä Bruckheimer ovat luoneet tempon, joka kiehtoo suuresti ja jonka takia sitä istuu kuin neuloilla koko matkan loppuun saakka. Disneyn käskyt ovat tehneet leffasta splatterittoman, eikä niin pelottavan, että esipubertikot olisi täytynyt jättää huoneisiinsa lukkojen taakse.

En liioittele, kun sanon, että PIRATES OF THE CARIBBEAN: THE CURSE OF THE BLACK PEARL oli minun puolestani vuoden viihdyttävin elokuva DVD-formaatissa, kun se ilmestyi vuonna 2003. Oi, kuinka kaupallinen hän onkaan, kuulin jonkun sanovan kriittisten lukijoiden joukosta, ja heille sanon: Kyllä! Katson mieluummin silmänruokaa, jossa on hauska käsis ja hyvin tehty tuotanto, kuin sosiaalireformistisanarkisia halppisbudjetin dogma-hengen artsy-leffoja Bulgariasta. Pienet elokuvat ovat tärkeitä, mutta suurfilmeistä saa vastinetta rahalleen, kun on satsannut kotiteatteriin.

PIRATES OF THE CARIBBEAN: KUOLLEEN MIEHEN KIRSTU

Hyvällä omallatunnolla voi sanoa, että Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on välinäytös, kohoava crescendo ennen viimeiseksi luultua osaa, mutta siinähän sitä oltiinkin väärässä. Nythän emme tiedä onko nelonen viimeinen osa, mutta tiedämme, ettei mitään ole filmattu samanaikaisesti nelosen kanssa, niin kuin kakkosen, ja kuten esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta ja Matrixin kanssa tehtiin.

Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on jäljittelemätön omalla tavallaan, mutta täytyy tunnustaa, että ensimmäisen osan innovatiinen tyyli ja huumori ei ole läsnä enää. Suo minun uudelleen muotoilla hieman; Se, mikä arkusta puuttuu on ilmiö, joka teki ykkösosasta niin ainutlaatuista viihdettä, että harva pystyi istumaan paikallaan tuoleissaan. Toki meillä kaikilla on efektejä ja CGI-temppuja jäljellä, mutta nämä olemme jo nähneet. Toki tässä actionia tarjotaan niin, että silmät vuotavat verta, mutta osa 1 ei ollut millään tavalla ilman actionia, sekään. Ohjaaja Gore Verbinski kontrolloi kivenkovalla tyylillä ja Jerry Bruckheimerin tuella elokuva ei menetä vetoaan, mutta koko ajan tuntuu siltä, että kaikki tietävät miltä välinäytöksen tulee näyttää houkutellakseen esiin sitä hurjaa hypetystä, jota sitten kolmososan edellä puristettiin ulos. Koko elokuva, Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu, kohdistuu elokuvan viimeistä edeltävään kohtaukseen ja ratkaisuun ennen lopputekstejä. Ja näytä minulle se ihminen, joka ei halua nähdä loppua, niin minä näytän sinulle ihmisen ilman luontaisia vaistoja.


No jaa, olisi harmilista sanoa, että Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu olisi pettymys. Ei, sitä se ei ole. Saamme valuuttaa rahoillemme, ja reilusti. Piraattikapteeni Jack Sparrow on velkaa Davy Jonesille, entiselle merikapteenille, joka on tehnyt liiton pahojen voimien kanssa ja antaa paholaisen tehdä töitään hänen välityksellään. Velkaan kuuluu 100 vuoden/ikuisuuden työnteko hänen komennossaan Lentävällä Hollantilaisella, laivalla, joka saa tavalliset kummituslaivat näyttämään heikkopumppuisten pyhäkouluilta. Laivan matruusit muuttuvat pikku hiljaa meren aidoiksi, eläviksi kuolleiksi ja heidän rumuutensa voittaa vain heidän ilkeytensä. Jotkut ottavat haasteen vastaan, toiset eivät. Jack Sparrowilla ei ole mitään aikomusta työskennellä Davy Jonesille. Sen sijaan hänen aikomuksensa on varastaa Davy Jonesin avain arkkuun, jossa Davyn sydän lyö ikuisesti epäonnisen rakkaustarinan jäljiltä. Se, joka hallitsee sydäntä, hallitsee meriä. Ja sattuupa niin, että vastanimitetty Lord Cutler Buckett, joka on ottanut valta-aseman kuvernööri Swannilta, haluaa samaa asiaa. Apunaan hänellä on uhkauksia ja houkuttimia, joita Will Turner ei voi vastustaa, samaan aikaan kun hänen tuleva vaimonsa, Elisabeth on vangittuna ja uhkaa joutua hirtetyksi rikkomuksestaan kruunua vastaan. Turnerin pitää siis varastaa avain arkkuun, jonka Sparrow haluaa ja jota Davy Jones ei halua antaa. Avaimen metsästys vie tulen, taisteluiden, talon kokoisten meriolentojen, kannibaalien, noitien ja miekkataisteluiden läpi. Ja sitten sopivia annoksia huumoria ja pieniä nopeita one-linersejä siellä, täällä. Kaikki on ennallaan, muttei kuitenkaan.

Yhtään kohtausta ei halua menettää ja kaikki on silmänruokaa. Kuitenkin elokuva olisi voinut paremmin ollessaan lyhyempi, koska se on, kuten sanottua, vain esinäytös siitä, joka tulee jyräämään melkein kaikki kassa-arkut, jotka koskaan ovat olleet olemassa. Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Arkkua voidaan käytännössä kutsua maailman pisimmäksi teaser-traileriksi. Ja elokuvan lopettaminen tällä tavoin on miltei rikollista. Sitä haluaa lisää. NYT! Joten, vaikka Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on kehityksessä askel taaksepäin, on se käsityöläisten taidonnäyte. Verbinski osaa asiansa ja vaikka hän ei oikeastaan ollutkaan alan veteraani tässä vaiheessa, on hän osoittanut, että hän osaa ohjata suurempia elokuvatuotoksia määrätietoisuudella. Henkilöohjaajana hänellä on yksi helpoimmista töistä, koska hänen näyttelijänsä eivät kaipaa kovin paljoa innostusta, tai ohjausta saadakseen asiat toimimaan. Koreografian kanssa, jota voidaan ihailla, ei Verbinskillä ole mitään tekemistä, sen ohjaavat aivan toiset ukot. Efektit hoidetaan pelkkien alan miesten toimesta ja ne, jotka nyt ovat nauttivat CGI-maailman ihmeellisyyksistä, saavat pähkinäkipponsa täyteen laatupähkinöillä. Bruckheimer & Co eivät kitsastele, ja siinä missä rahat loppuvat, kinutaan sitä lisää Disneyltä, joka kursailematta jakaa sitä kuutiomäärin.


En tosin pääse eroon siitä selvästä tunteesta, että Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on pelkkä välinäytös. Sillä on hetkensä, joita tuskin voi sivuuttaa, mutta se, että se tekee hommansa niin selvällä tavalla, on pelkkä haittapuoli. Siksi elokuva olisi ollut parempi lyhyempänä, suppeampi ja määrätietoisesti välinäytös, ei pitkä ja itsenäinen elokuva, jolla on pakollinen käänne lopussa. Ja liika on liikaa. Filmi olisi voinut olla hieman hienovaraisempi tietyissä asioissa, pamahtaakseen helvetinmoisesti viimeisessä osassa. Äh, toiseksi viimeisessä. Mutta ei saa valittaa liikaa. Koska, kuten sanottua, me saamme valuttaa rahoillemme ja silmät/korvat täyteen hyvältä maistuvaa hunajaa. Johnny Depp Kapteeni Sparrowina on löytö. En voi edes kuvitella ketään muuta tähän rooliin ja minulla on aika hyvä mielikuvitus. Hän hallitsee pikkutuhmuuden, pikkuhiprakan ja elegantin ilkeyden jokaisessa esiintymässään kohtauksessa. Ja hän hallitsee jokaista kohtausta tasaisen hyvin. Paitsi silloin, kun CGI- monsteri Davy Jones ilmestyy kuviin. Bill Nighyä tuskin edes tunnistaa kaikkien efektien alta, mutta siellä hän on ja hänen suorituksensa kapteeni lonkerokasvona on suvereeni. Pienimmät saanevat painajaisia, hehe. Orlando Bloom on ehkä vähiten vakuuttava näyttelijä tässä asiayhteydessä, mutta hän täyttää saappaansa hyvin. Mutta vielä hän ei ollut näyttänyt kaikkia taitojaan. Sen on Stellan Skarsgård sen sijaan tehnyt, ja Turnerin epäonnekkaana isänä, William Sr:nä pesee hän mennen tullen kaikki lähellä olijat ja antaa Johnny Deppillekin kunnon matsin kohtauksen dominoinnissa. Todella hyvä! Keira Knightley on se tähti, joka helpoimmin voisi vaihtaa johonkuhun toiseen, mutta hän on mukana tässä ja hoitaa osansa esimerkillisesti, vaikkakin hahmogalleriassa yleisesti hieman sivuun työnnettynä. Mitä pienimpiin rooleihin ja otuksiin tulee, ovat kaikki täydellisiä sormen päihin saakka, ja nautittavia jokainen.


Joten Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on melkoisen mahtavaa katseltavaa, mutta tarjoaa hieman materiaalia. Ja? Eikö se ole se, mistä me maksamme? Kyllä, se on totta ja jos välinäytöksen kestää juuri välinäytöksenä, ei negatiivisuuteen ole mitään syytä. Se esittää fantasiamaailman, jota ei edes hyvällä mielikuvituksella osaa kuvitella ja se tekee sen loisteliaasti. Emme puhu ollenkaan huijarirakentajista, vain korkeimman laadun 7-tähtisestä käsityöstä. Bruckheimerin koulu suuremmille, hienommille ja kuuluvimmille efekteille on tunnistettavissa, koska ruutia, taikka filmiä ei säästellä.

Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu on kuin uusi huvipuistolaite Lisebergissä tai Gröna Lundissa. Sitä odottaa ja toivoo, ja kokeilun jälkeen se ei ollutkaan niin ihmeellinen. Kummallista on se, että sitä seisoo jonottamassa samaan laitteeseen uudelleen koko illan. Älyttömällä pituudellaan ja välinäytöstyylillään on Pirates Of The Caribbean: Kuolleen Miehen Kirstu kaikesta negatiivisesta napinasta huolimatta hulvattoman hauska viettelys, jota höylää soittimessaan usein ja mielellään. Ei enää ainutlaatuinen, mutta edelleen huippu viihdehetki, jota ei saa menettää!

PIRATES OF THE CARIBBEAN: MAAILMAN LAIDALLA

Oikeastaan tästä voisi tulla lyhyin koskaan tekemäni arvostelu. Tästä ei voi sanoa muuta kuin ne itsestään selvät asiat, kuten sen, että osa 3 sitoo pussin kiinni, jättää aukon mahdollista jatkoa varten ja on teknisesti superkorkeaa luokkaa koko ajan. Tämä tästä, kiitos minun puolestani.

No jaa, ehkei kuitenkaan. Toki on muutamia pienempiä yksityiskohtia, jotka vaativat hieman lähempää tarkastelua. Voimme aloittaa käsikirjoituksella, joka ykkösosan ja varsinkin kakkososan tavoin on edelleen hieman harhaileva, ja haluaa enemmän, kuin mitä pystyy kunnialla toimittamaan. Toki kapteeni Jack Sparrowin ja hänen ystäviensä seikkailut ovat mahtavia kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta tämä käsikirjoituksen harhailu satoine osallistujineen kameran edessä, yksi toisia tärkeämmässä asemassa, olisi riittänyt kahdeksi huikaisevaksi TV-sarjan kaudeksi. Elokuvan Pirates Of The Caribbean: Maailman Laidalla sisällön selittäminen ihmiselle, joka ei koskaan ole nähnyt osia 1 ja 2, ei ole kannattavaa. Tämä elokuva on kuin köysi, joka sitoo pussin suun, eikä kyseessä ole mikään mutkikas pussi, sen voin luvata.


Pirates Of The Caribbean 3: Maailman Laidalla jatkaa siitä, mihin maailman pisin teaser trailer loppui. Kapteeni Jack häviää merihirviön kitaan, Captain Barbossa nousee kuolleista, Will on varma siitä, että Elisabeth rakastaa Jack Sparrowia, Davy Jonesilla on sydänongelmia ja kermaksi muusin päällä aiheuttaa vastanimitetty kuvernööri Lord Cutler Buckett hankaluuksia kaikille, jotka astuvat hänen tielleen. Samaan aikaan on Willin isä Bootstrap osa Lentävää Hollantilaista, jonka kapteeni Davy Jones on menettänyt avaimensa. Ja nyt hänen on pakko tehdä yhteistyötä Beckettin kanssa, koska hänellä on avain Jonesin sydämeen ja arkkuun, jossa sydän on.

Tämä on siis lähtökohta. Aloitamme hirttämisellä ja laululla. Aikaa on kulunut ja asiat täytyy ratkaista. Yhdeksän piraattikapteenin täytyy yhdistyä ja vapauttaa jumalatar Kalypso. Jack Sparrow, edelleen suvereeni Johnny Depp, sijaitsee silti edelleen kiirastulessa kuoleman ja elämän välillä ja sieltä hänet täytyy hakea. Siihen tarvitaan kartta ja kiinalaispiraatti Sao Fengillä on tuo tarvittava kartta. Ennen kuin ehdimme arvatakaan, räjähtää kohtaus sotaan, jossa kaikki keinot ovat sallittuja ja minkäänlaisesta tahdikkuudesta ei ole tietoakaan. Samanlaisia kohtauksia on odotettavissa puolen tusinan verran, eikä niiden koko pienene loppua kohden, niin sanotusti.

Helvetistä palattuaan on Sparrow kuten ennenkin. Ei rehellinen, eikä erityisen pitkämielinen. Yhdessä, enemmän tai vähemmän, jakaa hän Black Pearlin komennon kohdatakseen Lordi Buckettin uhkaukset ja Davy Jonesin vihan. Se kuka on lojaali kenelle, on useimmiten mysteeri ja puolia vaihdetaan jatkuvasti. Kalypso, vangittuna ihmisen ruumiiseen, pääsee vapaaksi ja silloin merten raivo iskee, juuri kun käynnissä on rauhallinen valmistautuminen vastavalitun piraattikuninkaan määräämään sotaan, Keith Richardsin ystävällisellä avustuksella! Vesipyörre muodostuu ja alkaa kaikkien aikojen mahtavin meritaistelu näiden kahden antiikkisen sota-aluksen kesken. Kuka saa kenet, kuka kuolee ja ketkä tulevat iloisiksi, kyllä, sen saa kyseinen katsoja itse päättää, arvioida ja nähdä vaivaa.


Tapahtumat ovat sekavat, harhailevat ja aivan sairaalloisen yksityiskohtaiset olematta mitään muuta kuin loistelias saippuasarja merellä. Epäilen tosin, että puunatumpi ja nokkelampi käsikirjoitus ei auttaisi erityisen paljoa. Koska Pirates Of The Caribbean: Maailman Laidalla on silmien juhlaa. Käsikirjoituksen yliampuvuuden ja osittaisen päättömyyden voi helposti unohtaa. Voit unohtaa kuka, mitä ja miksi. Sen, minkä kuitenkin näkee, on sitä luokkaa, että suu ei mene kiinni ja silmät ovat pulpahtamassa päästä pihalle. Nimittäin paljon on nähty ja kaiken sen voi unohtaa. Osat 1 ja 2 ovat näyttäneet tien. Osa 3 vie meidät elokuvanteon sille osastolle, jossa taikuutta oikeasti tehdään. Huolimatta siitä, onko make-upissa yksinkertaisempia veijareita, tai meri, joka pyörii syvyyksiin, ovat kaikki erikoistehosteet, digiefektit, kaikki stuntit ja kaikki kameratyöskentely sellaista huippuluokkaa, että sitä tuskin uskoo todeksi. Jopa niin kyyninen ja rutinoitunut besserwisser, kuin minä, istui ja kuolasi matolla kun nämä kaikki kaiken sortin efektit vedettiin esiin hurjaa tahtia. Ja parasta kaikessa oli se, että kaikki näytettiin kerralla. Ei niin, että he olisivat tehneet yhden spesiaalin jota esittelisivät ylpeästi ja jatkaisivat sitten seuraavaan kohtaukseen. Ei, tässä on kaikkea, kaikki tehosteet, samassa ruudussa ja koko ajan jotain jää kiinni sarveiskalvoon. Ja ei, tähän ei väsy. Sitä haluaa lisää ja lisää, ja juuri sitä saakin. Kaikki sen periaatteen mukaan, että suurempi on parempaa ja että laatua sen olla pitää, kustannuksista huolimatta. Elokuvan voi katsoa kolme kertaa ja koko ajan löytää uusia asioita tuijotettavaksi. Toki Hollywood on puskenut ulos yhtä esityksellisiä teknofilmejä tämän kolmosen jälkeen, mutta Maailman Laidalla on joka tapauksessa melkoisen ihana ja kestää monta kierrosta.


Disney ja Jerry Bruckheimer kumppaneineen ovat laittaneet aika monta pennosta riviin, mutta he ovat kyllä nauraneet koko matkan pankkiin asti. Sillä, ettei katsojana pian ymmärrä juonesta hölkäsen pöläystä, ei ole juurikaan merkitystä, koska rahoja ei tässä ryöstetä. Panostukselleen saa valuuttaa, enkä tunne ketään, joka olisi suoranaisesti vihannut näitä kolmea filmiä. Käsittämätöntä välillä, kyllä, mutta myös pahuksen viihdyttävää. Suuruudenhulluutta? Kyllä, mutta eikö se ole juuri sitä, mitä me haluamme nähdä, emme kokea?

Johnny Depp on suvereeni! Geoffrey Rush on parempi! Depp (sorry kaikki fanit) alennetaan sivuhahmoksi, kun Rushilla on matineamainen kapteenin rooli karjumisineen ja herjauksineen koko rahan edestä. Rush varastaa koko elokuvan ja on verrattavissa vain Bill Nighyyn, joka edelleen digitaalisen lonkeronaamionsa alla on sydäntä raastavin ja törkein hirviö, joka on elokuviin luotu. Orlando Bloom ja Keira Knightley ovat mukana, mutta he eivät tunnu enää kantavilta hahmoilta. Chow Yun-Fat tekee teatraalisen portretin kiinalaiskapteenista. Stellan Skarsgård saa tärkeämmän roolin, kuin aiemmin ja sidekickit Ragetti & Pintelillä on paikkansa hetkellisinä naurattajina. Naomie Harris Tia Dalmana on yksi kertomuksen tärkeimmistä henkilöistä ja Tom Hollander Beckettinä on coolein elokuvafiguuri ikinä. Ja coolilla tarkoitan todella jääkylmää eikä koskaan kasvojansa menettävää.

Tuotanto on painonsa arvoinen kultaa. Se näyttää suurelta, räjähdyksiä on tyyliin koko ajan ja seuraavan kohtauksen tietää nostavan rimaa entisestään. Kiitos ja kumarrus. Tämä siitä huolimatta, että filmi on liian pitkä ja kertomus, kuten sanottua, aivan liian harhaileva sopiakseen elokuvan/elokuvien pituuteen. Silti luulen, että kotiteatterien katsojat eivät sure, sillä mikäli järjestelmä kykenee tuottamaan kuvaa ja ääntä suuremmissa määrissä, niin, silloin on jälleen yksi syy pyöristää suun pieliä. Tästä myöhemmin.


Lopputulos siis? Elokuva on suunnaton, niin massiivinen ja maaginen, että se helposti murskaa kaikki esteet, jotka kriittiset periaatteenkieltäjät voivat keksiä. Se todistaa, että eeppinen filmikone toimii edelleen, mutta myös sen, että pian on saavutettu se, mikä taloudellisesti on mahdollista ilman, että alkaa varastaa puolustusbudjetista. Elokuvalla on yhdessä edeltäjiensä kanssa valtava viihdytysarvo ja vaikka siinä on kasoittain toistoja, äärimmäisen paljon aukkoja ja loogisia puutteita, aikakatkoksia ja kaikkea mahdollista mahdotonta, niin kestänee pitkän aikaa ennen kuin näemme jotakin, joka edes ajatuksissa voi vastata Pirates Of The Caribbean-trilogiaa. Tämä on niin eeppinen spektaakkeli, fantastinen julkaisu ja audiovisuaalinen juhla, että heikottaa!

Pirates Of The Caribbean: Vierailla Vesillä

Siinä missä sarjan osa 2 vaikutti välinäytökseltä, on selvää, että tämä neljäs osa on jotain aivan muuta. Ikoni Sparrow on säästetty, kun kaikki muut hahmot, perämies Gibbsiä lukuun ottamatta, on heivattu. Tämä kertoo aika lailla elokuvan pääasiallisesta tehtävästä. Kysymyksessä ei enää ole matineakulttuuri avokätisine suurseikkailuineen, vaan pikemminkin hemmetinmoisten rahojen tienaaminen ja kasvojen -ja Disneyn maineen säilyttäminen siinä, ettei se päästä ulos mitä tahansa kriitikkojen sahaamaa roskaa. Totuus on tosin se, että Pirates Of The Caribbean: Vierailla Vesillä elokuvaa on yleisesti katsoen 2/3 ammattiarvostelijoista vihannut. Toisaalta, näistä useat eivät pitänet kolmosestakaan, mutta henkilökohtaisesti olin sitä mieltä, että kolmonen oli aivan suvereeni piraattileffa.

On suosittua vihata kaupallisia megatuotantoja. Olen enemmän kuin usein joutunut juttusille leffaystävien kanssa, jotka sanovat olevansa suurkapitalistisia elokuvasatsauksia vastaan ja jotka mieluummin katsovat dogma-filmejä ja outoja taideleffoja, joskus ehkä jonkun laihemman romanttisen komedian, tai tarkoituksellisen dokumentäärin. Uskon tämän, todellakin, mutta kokemus sanoo myös, että puhua voi aina; se, mitä omassa leffahuoneessaan sitten tekee, on aivan toinen juttu. Toki on olemassa ihmisiä, jotka todella inhoavat elokuvia, kuten Pirates Of The Caribbean: Vierailla Vesillä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt miksi. Suurfilmihän ei vahingoita ketään ja itsehän voi valita haluaako sen nähdä, vai ei. Ehkä minä olen niin helposti viihdytettävä ja viis veisaan siitä, onko leffaan satsattu miljardi vai kymmenen tuhatta, niin kauan kun se vain viihdyttää minua ja antaa avovaimolleni hyvän kierroksen. Niin egoistinen minä olen.


Nyt ei Pirates Of The Caribbean: Vierailla Vesillä ole tarinankerronnaltaan mikään loistava elokuva, sen saa kyllä myöntää. Ohjaaja Rob Marshall ei ole vieras suuren skaalan elokuville, eikä hänellä tätä aloittaessaan ollut enempää kokemusta, kuin kolme aiempaa filmanneella Gore Verbinskilläkään aloittaessaan. Joka tapauksessa onnistuu Marshall tarjoamaan visuaalisesti mahtavan elämyksen, muta jotakin puuttuu, ja tämä puute on niin selvä, että sitä ihmettelee välillä katsooko oikeaa leffaa. Tietysti Depp on jäljellä ehdottoman charmikkaana Jack Sparrowina (Captain, if You please), mutta käsis on löystynyt huomattavasti. Ei toki voi väittää, että käsikirjoitus olisi ollut mestarillinen aiemmissakaan kolmessa filmissä, huonoin kakkosessa, mutta tässä kokonaisuus tuntuu jopa huolimattomalta. Lyhyesti sanottuna hauskimmat asiat toistetaan ja loput täytetään miekkailulla ja piraatti-MMA:lla laidasta laitaan. Tässä voi sanoa, että silmänruokaa on runsaasti, mutta minimaalisen sisällön kera. Perusjuonittelu on älysimppeli ja sopii huonosti leffan titteliin, mutta tie tulokseen takutetaan niin, että tuntee olonsa yöperhoseksi hämähäkin verkossa. Mitä enemmän se yrittää miellyttää, sitä enemmän se sotkeutuu kosketukseensa ilman tunnetta.

Tarina perustuu sille, olemassa olevaan ikuisen nuoruuden lähteeseen mystisessä maassa, tuntemattomien vesien toisella puolen. Sen haluavat espanjalaiset ja samoin Englannin kuningas. Barbossa on suitsinut itsensä uudelleen, on nyt kruunun palveluksessa ja viekkauden ja metkujen kautta vetää Sparrowin mukaan tapahtumiin. Sparrow törmää vanhaan heilaansa Angelicaan (Penelope Cruz), joka sattuu olemaan sadistisen piraatti Blackbeardin (Ian McShane) tytär. Kaikki haluavat nuoruuden salaisuuden eri syistä, mutta onnistuakseen siinä tarvitaan enemmän, kuin pelkkää vettä. Monia esteitä täytyy voittaa, joista merenneidon kyynelen saaminen on yksi vaikeimmista asioista. Barbossa haluaa kostaa Blackbeardille jalkansa menetyksen, ja keitokseen lisätään uusi hahmo, pastori Philip Swift (Sam Claflin) joka rakastuu merenneito Syrenaan (Astrid Bergé-Frisbay), ja sekoittaa asioita kunnolla. Swift on aivan selvä korvaaja Orlando Bloomin hahmolle kolmessa aiemmassa filmissä ja Keira Knightleyn korvaa rva Cruz.


Eräs väkisin esiin rutistetuista asioista on juuri henkilögalleria. Toki on varmasti vaikea löytää parempaa Blackbeardia, kuin McShane ja Cruz päihittää Knightleyn näyttelijänä, mutta Marshall & Co käyttää valtavasti voimaa tehdäkseen uusista hahmoista eläviä. Eikä siinä itsessään mitään vikaa ole, mutta samanaikaisesti tuntuu siltä, että nyt on varmasti unohdettu foorumin perusta ja aloitettu uusi kerronta. Sarjan tähänastiseen hupaisaan henkeen tarraudutaan kiinni niin kovasti kuin voidaan, onnistumatta kuitenkaan tekemään juonittelusta erityisen hauskaa, tai yllättävää. Tunnen, että tarina on väännetty sopimaan hahmoille lievää väkivaltaa käyttäen, nokkelan tarinankerronnan sijaan. Viekas ja charmikas on korvattu nonstop- actionilla ja kun vihdoinkin saa hengitystauon, ei oikeastaan ole mitään sanottavaa. Rauhalliset hetket vaikuttavat asiayhteydessä melkein kuolleilta. Sen lisäksi koko juoni on melko monimutkainen ja välillä sekava. Pirates Of The Caribbean: Vierailla Vesillä on monta yllään roikkuvaa haittapuolta, mutta myös monia etuja.

Marshall on taitava ohjaaja ja voidaan nähdä, että hänelle ei suurien koreografioiden ohjaaminen ole vierasta. Vaikka käsikirjoitus ontuu, tekee Marshall parhaansa tilanteessa ja yrittää keventää tunnelmaa antamalla elokuvan sivuta miltei piirrettyä slapsticiä todellisessa Tom & Jerry-hengessä. Koska näyttelijät ovat täydellisiä rooleissaan, on Marshallilla mahdollisuus keskittyä visuaaliseen magiaan ja sitä saammekin kasoittain. Efektit ovat, kuten odotettua, digitaalisia ja tavanomaisen maagisia, lukuun ottamatta yhtä CGI-hahmoa, käärmettä, joka ei ollut muiden tasolla. Kun onnutaan tarinassa ja loistetaan visuaalisessa, ovat tuollaiset mokat selviä tarkoille katsojille. Pikkuasia oikeastaan. Se, mikä elokuvasta tekee kaikesta huolimatta tavallisuudesta poikkeavan viihdetuotteen on se, että he ovat luoneet hahmon, joka elokuvahistoriassa on helposti samalla tasolla, kuin Batman, Zorro, Robin Hood, Supermies jne. Captain Jack Sparrow on ikoni, mutta sellainen, jota ei voi vaihtaa. Siinä on se ero. Toivottavasti Disney & Co ymmärtävät sen, mutta silti en yllättyisi, jos he puristaisivat ulos vielä yhden jatko-osan jonkun nuoren Disney Chanel-poptähden kanssa, jossa joku ikivanha näyttelijänpalttu näyttelisi Sparrowia Tortugan köyhäintalossa. Ehkei sentään. Toivottavasti ei! Jaa, ellei kyseessä ole Depp kultaisina vuosinaan 30 vuoden kuluttua, hehe.


Minulle äänellä ja kuvalla on merkitystä. En voisi vähempää välittää missä paketissa leffa ilmestyy, tai siitä, mitä lisämateriaaleista löytyy. Minä ymmärrän hyvin, että leffoja keräillään ja että silloin haluaa niiden näyttävän sellaiselta tai tällaiselta, mutta minulle pelkällä elokuvalla on merkitystä, sen äänellä ja kuvalla. Mutta muutama sana mukana seuraavista asioista. Kansi on solakka pieni juttu kirjamuodossa, jossa kaikki viisi levyä ovat digipack-variantissa. Selaa vain esille se, jonka haluat katsoa. Tämä on mielestäni käytännöllistä ja hyvä asia. Näiden päällä on pahvikotelo. That?s it. Etenemme bonuslevyyn, joka ei oikeataan täytä mitään tarkoitusta mielenkiintokategoriassa A1. Täältä löytyvät poistetut ja pidennetyt kohtaukset, sekä bloopersit. Päälevyiltä löytyy blooperseja ja kommentteja Legopirateista. Totta puhuakseni minä vain vilkaisin näitä, koska niillä ei ole minulle mitään merkitystä. However, olisin arvostanut bonuslevyllä olevaa reilua dokumenttia, joka olisi koonnut kaikki ne lyhytfilmit, jotka osat 1-3 ovat vuosien varrella näyttäneet, sekä klöntin tästä viimeisestäkin leffasta. Mutta ei.

No jaa, sitten A/V:n, joka tarjoaa kaikille kotiteatterin omistajille sen, mikä tekee kotiteatterin omistamisesta vaivan ja rahan arvoista. 1-3:ssa on DTS HD 5.1 ääni, kun 4:lle on suotu DTS HD 7.1. ja sillä on merkitystä niille, joilla on muutakin kuin vain standardivarustus äänipurkeissaan. Ero ei tosin ole huikea, koska kaikissa leffoissa on äänikuva, joka ei häpeä verrattaessa mihinkään. en halua mennä niin pitkälle, että arvostaisin minkään elokuvan ääntä suositusarvona. Ei niin, ettäkö jotain puuttuisi, ei missään nimessä. Täällä on kaikki kuultavissa olevat korkeat frekvenssit ja elämys on vähintäänkin pramea samalla, kuin rauhallisemmat hetket ovat kirkkaita ja selviä. Mutta loppujen lopuksi äänielämys on enemmänkin aggressiivinen, kuin loistava kokonaisuudessaan. Olemassa kun on monia muita megafilmejä, joissa on parempi tasapaino, mitä ääneen tulee. Kuva kankaalla full HD:nä on tosin pelkkää nautintoa silmille. Kaikissa elokuvissa on elementtejä tunnelmallisesta pehmeydestä räjähtävään supertarkkuuteen. Yksityiskohdat ovat veitsen teräviä ja jälleen kerran vakuuttuu siitä, että Disney tietää, mitä tekee. Kuitenkaan eivät elokuvat yllä kokoelmana suositusarvon tasolle, kummallista kyllä. Nyt uusi suositustaso on minulle melko korkealla, ja sinne päästäkseen on yllettävä samalle laatutasolle, kuin Thor sekä kuvan, että äänen suhteen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään roska pikarissa Piratesille, sillä yleinen A/V-elämys on vain kaksi veitseniskua suosituksen alapuolella, mikä ei tarkoita paskaakaan.


Pirates 1-4 kokoelma on kaikessa massiivisuudessaan kokoelma elokuvia, joiden täytyy leffahyllystä löytyä. Viihteen toteuttaminen on maksanut noin 630 miljoonaa euroa ja tähän mennessä elokuva-alan tuotto pelkästään on noin 2,4 miljardia euroa. Nämä fantasiasummat mielessä on oikeus vaatia lopputuotokselta koko lailla paljon, ja kyllä sitä saakin. Sarja on pahuksen viihdyttävä ja se, mikä yksityiskohtana näyttää typerältä, tyhmältä ja typerältä, tasoittuu puhtaaksi elokuvahistorian viihteeksi vailla vertaa. Se tekee kokoelmasta jotakin sellaista, jota ei tarvitse hävetä ja minun negatiivisesta marinastani huolimatta ovat leffat pyörineet monta kertaa, ja tulevat niin tekemään vastakin, koska nyt ne ovat teknisesti niin hyviä, että pelkkä A/V riittää laukaisemaan nautintotason taivaisiin.
Keskinäinen järjestys mielestäni on (parhaasta huonoimpaan):
The Curse of the Black Pearl (2003)
At World's End (2007)
Dead Man's Chest (2006)
On Stranger Tides (2011)

©Janne Ahlgren

2011-10-01 10:24
silenssi: Kansi on solakka pieni juttu kirjamuodossa, jossa kaikki viisi levyä ovat digipack-variantissa. Selaa vain esille se, jonka haluat katsoa. Tämä on mielestäni käytännöllistä ja hyvä asia. Näiden päällä on pahvikotelo. That?s it Onko kyseessä siis digistack?

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se