17.00
Tilaa ennen 17.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

23 APR 2021

Aurora ja Nimby - Tulipa katsottua kotimainen tupla


Kuten meistä viimeisen vuoden aikana hyvin moni, olen viettänyt viime aikoina runsaasti aikaa kotisohvalla tuijottaen tv-ruutua. Tässä vaiheessa koronakautta olen sitä mieltä, että aivojen viimeisetkin rippeet ovat sulaneet pois, eikä mistään muusta kuin television apaattisesta tuijottamisesta tule enää mitään.

Tv-sarjoja on kulunut valtavasti, mutta olen yrittänyt aina silloin tällöin ottaa urakaksi katsoa elokuvia, jotka ovat esimerkiksi jostain syystä aiemmin jääneet katsomatta. Nyt katsastin pitkästä aikaa kotimaista elokuvaa ja vieläpä tuplaten!

Ensiksi pyörimään lähti Miia Tervon ohjaama Aurora vuodelta 2019. Elokuva palkittiin julkaisunsa aikaan peräti seitsemällä Jussi-palkinnolla - muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja naispääosasta.

Aurora kertoo Mimosa Willamon esittämästä rovaniemeläisestä nimihahmosta, jonka elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Nuori nainen bilettää railakkaasti, koska elämä tuppaa potkimaan päähän. Kaikki kuitenkin muuttuu kun hän tapaa nakkikioskilla Iranista Suomeen tulleen turvapaikanhakijan, Darianin (Amir Escandari), jota Aurora päättää ryhtyä auttamaan.

Willamon lisäksi elokuvassa nähdään mainioita sivuhahmoja kuten Chike Ohanwen esittämä sosiaalityöntekijän mies Juha sekä Miitta Sorvalin esittämä kapinallinen Liisa-mummo. Myös heistä molemmat palkittiin rooleistaan Jusseilla.

Aurora on tarinankaareltaan perinteinen, mutta käsikirjoituksensa yksityiskohdilta omaperäisen oivaltava. Mainiot hahmot ja naseva dialogi tukevat toisiaan, ja elokuva onnistuu yllättämään todella positiivisesti.

Aivan samaan ei yltänyt Auroran jälkeen katseluun lähtenyt, Teemu Nikin ohjaama Nimby. Nimby on viime vuonna ensi-iltansa saanut musta draamakomedia, jonka nimi tulee sanoista Not In My Backyard eli "ei minun takapihallani".

Nimby kertoo Susanna Pukkilan esittämästä Mervistä, jonka päättää tulla maalla asuville vanhemmilleen ulos kaapista. Hän lähtee tyttöystävänsä Katan (Almila Bagriacik) kanssa matkaan, mutta perillä odottavat monenlaiset ennakkoluulot, kun uusnatsien jengi alkaa aiheuttaa ongelmia.

Sivurooleissa nähdään muun muassa Mari Rantasila, Antti Reini ja Ona Kamu.

Nimbyssä on erinomaisia ideoita, mutta omalla kohdallani sen teräväksi tarkoitettu musta huumori ei osunut kohdalleen samaan tapaan kuin Auroran sydämellisempi, mutta niinikään paikoin aika rankkoja aiheita läpikäyvä sävy. Nimby ehkä yrittää hieman liikaa, minkä vuoksi siitä jää puuttumaan sama sujuvuus kuin Aurorasta.

Katso molempien trailerit näistä videoista:



14,95€4,95€
16,95€4,95€
14,95€7,95€

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
21 JUN 2021

Oscar-voittaja Nomadland

Vuoden 2021 Oscareissa ehdokkuudet ja palkinnot jakautuivat melkoisen tasaisesti, mutta suurimpana voittajana voi pitää parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan naispääosan palkinnot... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 JUN 2021

Black Widow tulee vihdoin heinäkuussa

Scarlett Johansson nähtiin ensimmäisen kerran Natasha Romanoffin eli Black Widow'n roolissa vuonna 2010 julkaistussa Marvel-elokuvassa Iron Man 2 . Iron Man sai kaikkiaan kolme omaa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
13 JUN 2021

The Handmaid's Tale jatkuu vielä ainakin viidennelle kaudelle

Margaret Atwoodin erinomaiseen, palkittuun romaaniin pohjautuva tv-sarja The Handmaid's Tale sai keväällä 2021 pitkän odotuksen jälkeen vihdoin neljännen tuotantokauden. Sarjassa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
11 JUN 2021

Sound of Metal ja elämän suuret menetykset

Kevään 2021 Oscar-gaalassa yksi keskeisistä elokuvista oli Darius Marderin ohjaama Sound of Metal . Elokuva sai kuusi ehdokuutta ja se voitti niistä erittäin ansiokkaasti kaksi: parhaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
08 JUN 2021

Lokin oma sarja alkaa ke 9. kesäkuuta

Tom Hiddlestonin esittämä Loki on yksi rakastetuimpia Marvel-elokuvien hahmoja - ja varmasti paras pahis, koska Lokihan nyt ei ole yksiselitteisen paha. Kun hahmo sai surmansa Avengers:... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 JUN 2021

Discshop Filmclub - kesäkuun 2021 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin kesäkuun kerhoelokuvat vuonna 2021! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
31 MAY 2021

Katselussa vuoden 2018 häiriinnyttävä Burning

Koska uusia elokuvajulkaisuja edelleen ilmaantuu vain harvakseltaan, jatkan leffablogissa hieman vanhempien tuotantojen nostelua esille. Nyt vuorossa on vuonna 2018 julkaistu korealainen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
28 MAY 2021

Justified - Oikeutettua laatua

Moderniksi länkkäriksi luokiteltua Justified -sarjaa julkaistiin kuusi tuotantokautta vuosina 2010-2015. Graham Yostin luoma sarja oli useita kertoja ehdolla Emmy-voittajaksi ja kaksi... Lue lisää

  • 1 kommenttia
24 MAY 2021

Marvelin Eternals tulee syksyllä - ensimmäinen traileri

Koronan vuoksi viime vuodelta eteenpäin siirtynyt Marvel-elokuva Eternals tulee elokuvateattereihin vihdoinkin loppuvuonna, näillä näkymin marraskuussa, ja tuosta odotetusta... Lue lisää

  • 0 kommenttia
21 MAY 2021

Miksi brittinäyttelijät ovat niin hyviä pahiksia?

Hyvin usein, kun Hollywood-tuotannossa tarvitaan hyvää pahista, käännytään brittinäyttelijän puoleen. Tai vastaavasti laitetaan näyttelijä puhumaan brittiaksentilla (viittaan tällä... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu


Discshop Alandia AB

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

17:00

Tilaa ennen 17:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2021 Discshop Alandia AB | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se