18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

27 AUG 2020

Bill ja Ted tulevat jälleen


Yhdysvalloissa julkaistaan lähipäivinä kolmas Bill & Ted -elokuva Bill & Ted Face the Music. Elokuvan julkaisumuodosta ja -päivästä Suomessa ei ole vielä tietoa, mutta toivottavasti se päätyy meidänkin kotiteattereihin muodossa tai toisessa mahdollisimman pian.

Keanu Reevesin ja Alex Winterin tähdittämä komediahan on jatkoa vuosina 1989 ja 1991 julkaistuille seikkailukomedioille Bill & Ted's Excellent Adventure ja Bill & Ted's Bogus Journey. Ne kertoivat hömelöstä kaverikaksikosta, joka suurin haave oli tulla rocktähdiksi, vaikka kumpikaan ei osannut soittaa.

Ensimmäisessä elokuvassa heidän piti kuitenkin ensin selviytyä kunnialla koulu läpi, mihin he saivat yllättäen salaperäistä apua ja aikakoneen, joka kiidätti kaksikkoa läpi historian. Toisessa elokuvassa he joutuivat selvittämään omaa kuolemaansa ja saivat siinä kaverikseen itsensä Kuoleman. Ja lopulta heidän unelmansa rocktähteydestäkin toteutui.

30 vuotta alkuperäisten elokuvien jälkeen julkaistavassa elokuvassa kaksikko on ehtinyt jo hyvinkin keski-ikään. Heidän lapsensakin ovat jo varttuneet aikuisiksi ja elokuvassa heitä esittävät Samara Weaving ja Brigette Lundy-Paine.

Maailman pelastavaa hittibiisiä Wyld Stallyns ei kuitenkaan ole edelleenkään saanut tehtyä.

Katselin vähän aikaa sitten alkuperäiset elokuvat uudestaan läpi ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin ne lopulta toimivatkaan edelleen, kolme vuosikymmentä myöhemmin. Ne ovat herttaisen höpsöjä, viihdyttävän tyhmiä ja hirveän rakastettavia elokuvia, joissa on tosi nykymaailman näkökulmasta katsottuna asioita, joita nyt olisi voinut käsitellä toisinkin.

Keanu Reevesiä ei turhaan kehuta yhdeksi rakastetuimmista miesnäyttelijöistä. Hänen nuori ja viattoman oloinen karismansa nimittäin puree noista vanhoistakin elokuvista läpi edelleen.

Kaksi edellistä Bill & Ted -elokuvaa ei ole enää saatavilla dvd:nä, mutta ne löytyvät ainakin joistakin nettivuokraamoista.

-Helinä L.



Ja tässä vielä trailerit noihin alkuperäisin "klassikko"elokuviin:



Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
25 OCT 2020

Aina vain rakastettu Sherlock Holmes

Skotlantilainen Arthur Conan Doyle kehitti 1800-luvun lopussa Sherlock Holmes -nimisen etsivähahmon, joka alkoi seikkailla ystävänsä tohtori Watsonin kanssa lukuisissa romaaneissa ja... Lue lisää

  • 1 kommenttia
21 OCT 2020

Nämä ovat maailman pelottavimmat elokuvat

Pimeä lokakuu ja Halloweenin alus ovat perinteisesti kauhuelokuvien luvattua aikaa. Synkät, sateiset ja kylmät syysillat ovat mitä parhainta aikaa kietoutua lämpimään ja laittaa jännittävä... Lue lisää

  • 3 kommenttia
18 OCT 2020

Kuoleman jälkeen mennään Hyvään paikkaan - vai mennäänkö?

Yksi viime vuosien parhaita komediasarjoja on mielestäni ollut The Good Place , josta on Suomessa tähän mennessä saatu nähtäväksi kolme tuotantokautta ja jonka neljännen kauden on myös... Lue lisää

  • 0 kommenttia
15 OCT 2020

Lisää Dexteriä tulossa!

Kymmenisen vuotta taaksepäin katsottuna yksi suosikkisarjojani oli Dexter , pahiksia sarjamurhaavasta rikospaikkatutkijasta kertova draamajännäri. Dexteriä tehtiin kahdeksan kautta... Lue lisää

  • 1 kommenttia
12 OCT 2020

Uutta Stephen Kingiä tulossa ja Skarsgårdin veljeskatras jatkaa jälleen pahiksena

Stephen King on kaikenlaisten filmatisointien parissa jälleen kovaa valuuttaa. Ja nyt näyttää, että Skarsgårdin veljeskatras kiinnostaa roolittajia King-tarinoiden pahisroolien osalta,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 OCT 2020

El Camino -elokuva on suoraa jatkoa Breaking Bad -sarjalle

Vince Gilliganin luoma, lukuisilla Emmy- ja Golden Globe -palkinnoilla palkittu Breaking Bad on heittämällä yksi tämän vuosituhannen parhaita rikosdraamasarjoja - tai yleensäkin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
04 OCT 2020

Elokuvan markkinoinnilla katsojaa harhaan?

Markkinoinnilla luodaan mielikuvia, joilla houkutellaan kuluttaja hyödykkeen äärelle, käyttämään rahaa kyseiseen tuotteeseen tai palveluun. Markkinoinnilla on tarkoitus esitellä kyseisen... Lue lisää

  • 2 kommenttia
02 OCT 2020

Discshop Filmclub - lokakuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin lokakuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 SEP 2020

Korona-aika houkuttaa katsomaan sarjoja

Miten tämä eriskummallinen "korona-aika" on muuttanut sinun vapaa-ajan käyttäytymistäsi? Viihdealan uutisista saa lukea, että tänä vuonna koteihinsa eristäytyneet ihmiset ovat katsoneet... Lue lisää

  • 6 kommenttia
23 SEP 2020

Fleabag - Ihanasti sekaisin

Fleabag -sarjaa julkaistiin kahden tuotantokauden ajan vuosina 2016 ja 2019. Brittiläisen Phoebe Waller-Bridgen luoma, hänen omaan yhden naisen show'hunsa pohjautuva sarja kertoi... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se