20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

24 FEB 2018

Black Panther ja Wonder Woman - ne tärkeät supersankarielokuvat


Supersankarielokuvien nykyinen suuntaus tarjota katsojille monipuolisemmin sankareita on kyllä hieno asia. Katsojille kun on tervetullutta saada nähdä elokuvissa itsensä mukaisia samaistumisenkohteita. Kirjoitin aiheesta aiemmin Wonder Womanin julkaisun aikaan. Siitä kuinka tärkeä elokuva oikeastaan olikaan vaikka kyseessä oli "vain supersankariseikkailu". Se on kuitenkin (vielä toistaiseksi) niitä harvoja supersankariseikkailuita, joissa keskeisessä sankariroolissa on nainen ja vieläpä hänen ympärilläänkin on lukuisia naishahmoja.

Olin iloinen, että supersankareista pitävät pikkutytöt (ja vähän isommatkin) saivat näin ihan pätevän samaistumisen kohteen. Sankarihahmon, joka on nainen.

Nyt elokuvateattereissa pyörii toinen vastaavanlainen elokuva, Black Panther. Sekään ei pelkkänä supersankaritoimintana sen ihmeemmin eroa massasta, mutta se on samalla tavalla tärkeä elokuva kuin Wonder Woman. Siinä suurin osa hahmoista on mustaihoisia ja lisäksi afrikkalaisesta, ulospäin kehitysmaalta näyttävästä valtiosta luodaan maailman johtava teknologisen kehityksen osalta.

Aivan kuin ei Wonder Woman ollut ensimmäinen supersankarielokuva, jossa pääosassa on nainen, ei Black Pantherkaan toki ole ensimmäinen mustaihoisia supersankareita esittelevä elokuva (vaikka joissakin mediassa näin elokuvan julkaisun aikaan hehkutettiinkin). Kaikkihan muistamme esimerkiksi Bladen 1990-luvulta. Mutta se on erinomainen lisäys kasvattamaan sankarihahmojen diversiteettiä. Tarvitsemme kaikenlaisia ja kaiken näköisiä sankarihahmoja, koska moni - etenkin nuori katsoja - kaipaa samaistumisen kohteita, ja lopulta se itsensä mallinen, värinen tai tyylinen hahmo on kaikkein helpoin samaistumisen kohde.

Monilla meistä, jotka emme ole valkoihoisia miehiä, ei välttämättä aikaisemminkaan ole ollut vaikeuksia nauttia sankaritarinoista, joissa valkoihoiset miessankarit pelastavat maailmaa. Tai vaikkapa samaistua näihin sankareihin. Niitähän nimittäin riittää. Mutta kyllä omanlaisensa sankarin näkemisessä on hämmentävää hohtoa. Sen huomasin itse viime vuonna katsoessani Wonder Womania tyttöporukassa. Voimaantumisen tunne oli lähes humalluttava.

Voin siis hyvin kuvitella, kuinka Black Pantherin mustaihoinen miessankari sekä tämän rinnalla taistelevat, mustaihoiset naissankarit voivat synnyttää samanlaisen tunteen mustaihoisissa katsojissa kuin mitä itse koin katsoessani Wonder Womania. Ja tätä monimuotoisuutta tarvitsemme myös näihin suurten budjetin elokuviin lisää.

-Päivi Laajalahti, Discshopin leffahörhö

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
22 SEP 2018

Veronica Mars palaa ruutuun

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että Buffy, vampyyrintappaja olisi saamassa uuden tulemisensa televisiossa. Buffyn tapauksessa kyseessä olisi sarjan jatkaminen uusilla hahmoilla ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 SEP 2018

Deadpoolista tuli menestys

Kuka olisi oikeasti arvannut vielä muutama vuosi sitten, millainen menestys Deadpoolista elokuvissa tulisi? Hahmo on ollut Marvelin sarjakuvissa kuitenkin hieman vähemmän tunnettu kuin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 SEP 2018

Jason Statham ja superhai

Entisenä luonnontieteilijänä hirviöelokuvat eläimistä ovat minulle aavistuksen verran punainen vaate. Alan aivan liian helposti etsiä elokuvasta epäloogisuuksia, vaikka kuinka ymmärrän,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 SEP 2018

The Conjuring on kasvanut isoksi franchiseksi

Vuonna 2013 James Wan pelotteli katsojia melkoisen tehokkaasti ensimmäisellä The Conjuring - eli Kirottu -elokuvalla. Itselläni elokuva jäi erityisesti mieleen, sillä pääsin kokemaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
09 SEP 2018

Hurmaavan aito Lady Bird

Suurten hittielokuvien tulvassa pienet draamakomediat jäävät helposti jalkoihin ja liian vähälle huomiolle. Niitä toki huomioidaan palkintogaaloissa ja kriitikoiden teksteissä, mutta... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 SEP 2018

Discshop Filmclub - syyskuun 2018 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin syyskuun 2018 kerholeffat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 SEP 2018

Tavallisessakin elämässä inspiroivat elokuvantekijät

Sosiaalinen media Facebookeineen, Twittereineen ja Instagrameineen on välillä lähes ahdistava paikka. (Suodattamaton) tieto on toki heti niitä kautta saatavilla, mutta lisäksi ne... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 AUG 2018

Loppuvuoden odotetuimmat elokuvat?

Viime vuosina valkokankaat ovat pursuilleet fantasiaseikkailuita ja supersankarielokuvia. Mutta alkavatko katsojat nyt hieman kyllästyä samalla kaavalla tehtyyn menoon? On mielenkiintoista... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 AUG 2018

Mikä tekee elokuvasta pelottavan?

Juuri kotiteatteriversiona julkaistu, John Krasinskin ohjaama Hiljainen paikka on yksi vuoden onnistuneimpia kauhuelokuvia. Siinä salaperäiset örkit metsästävät äänen avulla, minkä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 AUG 2018

Niin se vaan Big Bang Theorykin tulee päätökseensä

Tällä viikolla on uutisoitu, että hittisarja Big Bang Theory , meillä kotoisammin Rillit huurussa , olisi vihdoinkin tulossa tiensä päähän. Komediasarjasta alkaa syyskuussa kahdestoista... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 13-14

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

20:30

Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se