18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

29 NOV 2018

C.B. Strike - J.K. Rowlingia aikuiseen makuun


Harry Potter -seikkailuiden ystävänä olin iloinen päästessäni tutustumaan myös J.K. Rowlingin aikuisille lukijoille suunnattuun tuotantoon. Hänen salanimellä Robert Galbraith kirjoittamansa dekkarit vetäisivät minut mukaansa kertaheitolla ja ahmaisin tuolloin kolme julkaistua kirjaa perätysten. Olin innoissani kun kuulin, että kirjoista oltaisiin myös tekemässä tv-sarjaa.

BBC:n tuottama C.B. Strike on nyt julkaistu kotiteattereihin. Se on seitsenosainen minisarja, joka koostuu kolmesta erillisestä tarinakokonaisuudesta. Rowlingin kirjoittamista dekkareista nyt julkaistuun sarjaan on sovellettu kolmea ensimmäistä (neljäs kirja on julkaistu vasta tänä syksynä). Ensimmäinen kirja, "Käen kutsu", nähdään C.B. Strikessa kolmen jakson mittaisena, toinen ja kolmas kirja, "Silkkiäistoukka" ja "Pahan polku", puolestaan kahden jakson mittaisena. Tiivistämistä on siis jouduttu tekemään runsaasti.

C.B. Striken pääosassa on lontoolainen yksityisetsivä Cormoran Strike (Tom Burke), joka on Afganistanin sodassa vammautunut jalkapuoli ja lisäksi rocktähden poika. Hän saa uudeksi apulaisekseen Holliday Graingerin esittämän Robinin, jonka määräaikainen työsuhde apulaisetsivänä muuttuu sarjan edetessä pysyväksi.

Strike on fyysisen vammautumisensa lisäksi muutenkin vajavainen ihminen, sosiaalisesti kömpelö. Hahmosta tuleekin hieman mieleen Silta-sarjan päähenkilö Saga Noren. Kirjoissa hänestä kasvaa mielenkiintoinen ja monitahoinen hahmo, jossa on karua viehätysvoimaa nykypäivän siloitellussa maailmassa. Striken apulainen Robin ei kuitenkaan jää tarinassa sivuhahmoksi päähenkilön varjoon, vaan hänen menneisyydestään paljastuvat salaisuudet kasvattavat Robinista perinteisen apulaisen muotista eroavan voimahahmon.

Suhtauduin aluksi Tom Burken valintaan Striken rooliin epäilevästi, sillä hahmosta oli kirjojen myötä itselle muodostunut erilainen kuva. Cormoran tarkoittaa cornwallilaista jättiläistä ja nimensä mukaisesti Strike kuvataan kirjoissa jättiläismäisen kokoiseksi ja siksi hieman kömpelöksi mieheksi. Burke on kuitenkin normaalikokoinen kaveri. Sarjan myötä epäilykset katosivat, sillä Burke todistaa hoitavansa roolin erinomaisesti.

Tarinoissa selvitetään raakoja murhia, mutta kuten etsivätarinoihin usein kuuluu, keskeiseen rooliin nousee etsiväkaksikon keskinäinen kemia. Kirjoissa Striken ja Robinin välinen ystävyys kuvataan kiehtovan kompleksisena, mistä harmillisesti joudutaan hieman karsimaan tv-muodossa. Juuri hahmojen sisäiset tutkiskelut jäävät vähemmälle, minkä vuoksi kirjojen ystävälle sarjasta tuntuu jäävän puuttumaan jotain oleellista.

C.B. Strike on kuvattu Lontoossa, mikä on keskeinen tapahtumapaikka tarinoiden tapahtumille. Kaupungista myös muodostuu yksi sarjan roolihahmoista etsiväkaksikon mittaillessa sen katuja jakso toisensa jälkeen. Tästä arkisuudesta kumpuaa lämminhenkistä maanläheisyyttä. Poissa ovat kiiltävät autot ja bondimaiset gadgetit, ja tilalla ovat kävellen tai vanhoilla ja rapaisilla autoilla ajelevat, oluttuoppiin baarissa surujaan hukuttavat etsiväntekeleet.

Sarjasta on Suomessa julkaistu vain dvd-versio.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
22 FEB 2019

Ensimmäisenä Kuussa vie käsittämättömän todentuntuiselle kuumatkalle

Olin oikeastaan aika yllättynyt, ettei Damien Chazellen ( La La Land, Whiplash ) ohjaama Ensimmäisenä Kuussa (First Man) saanut enempää tai tärkeämpiä Oscar-ehdokkuuksia. Elokuva... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 FEB 2019

Enää viikko Oscareihin

Vuoden 2019 Oscar-palkinnot jaetaan viikon päästä. Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa sunnuntaina 24.2. ja palkintojenjakoseremonia näytetään suorana myös Suomen televisiossa... Lue lisää

  • 1 kommenttia
14 FEB 2019

Venom ja Tom Hardy

Spider-Manin spinoffina syntynyt Venom on Zombieland -ohjaaja Ruben Fleischerin ohjaama. Elokuva kertoo Hämähäkkimiehen vastustajana tunnetun Venomin syntytarinan - ilman Hämistä.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 FEB 2019

Peppermint - Jennifer Garner niittaa pahiksia koston enkelinä

Taken -ohjaaja Pierre Morel pyrkii tekemään Peppermint -elokuvalla Jennifer Garnerille saman kuin mitä Taken aikoinaan teki Liam Neesonille . Garner toki todisti jo Alias... Lue lisää

  • 0 kommenttia
07 FEB 2019

Christian Bale taas uskomattoman muodonmuutoksen takana

Viime viikolla Suomen elokuvateattereissa ensi-iltansa sai Adam McKayn ohjaama ja käsikirjoittama Vice - Vallan oikeat kasvot . Elokuva kertoo Yhdysvaltain varapresidentistä Dick... Lue lisää

  • 0 kommenttia
03 FEB 2019

Discshop Filmclub - helmikuun 2019 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin helmikuun kerhoelokuvat vuonna 2019! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 JAN 2019

Supernatural ja yllättävän hyvä kausi 13

Yhdysvalloissa menossa on tätä nykyä jo 14. tuotantokausi Supernaturalia , mutta meillä Suomessa on vähän aikaa sitten julkaistu dvd:nä tuon suuren fanisuosikin 13. kausi. Itse taisin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 JAN 2019

Castle Rock on jokaisen Stephen King -fanin pakkohankinta

Olin itse nuorena kova Stephen King -fani ja luin suurin piirtein jokaisen kirjan, mitä kirjailijalta ilmestyi. Ahmin kauhukirjallisuutta kaikessa muodossaan mutta King oli kunkku ylitse... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 JAN 2019

Vuoden 2019 Oscar-ehdokkaat

Vuoden 2019 Oscar-ehdokkaat on nyt julkistettu. Eniten ehdokkuuksia (10 kappaletta molemmat) saivat Alfonso Cuarónin ohjaama ja pääasiallisesti Netflixissä julkaistu Roma ja Yorgos... Lue lisää

  • 0 kommenttia
20 JAN 2019

Keanu, koirat ja kaunis väkivallan sinfonia

Keanu Reevesin tähdittämä John Wick hurmasi meikäläisen heti ensimmäisestä elokuvasta lähtien. Stunttikoreografina elokuvauransa aloittanut Chad Stahelski loi väkivaltaisesta ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se