18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

10 AUG 2020

Discshop Filmclub - elokuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin elokuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole sitoutumispakkoa, eli sinulle ei lähetetä mitään automaattisesti, vaan valitset juuri ne elokuvat mitä itse tahdot.

Elokuussa 2020 Kuukauden elokuvia on tarjolla neljä eri vaihtoehtoa:

Toiminta ja sci-fi: The Hunt


Craig Zobelin ohjaamassa, Nick Cusen ja Damon Lindelofin käsikirjoittamassa satiirissa joukko elitistejä kokoontuu kaukaiselle kartanolle metsästämään tavallisia amerikkalaisia urheilun merkeissä. Heidän suunnitelmansa on kuitenkin kariutumassa, sillä yksi saaliista, Betty Gilpinin esittämä Crystal, osaa leikin paremmin kuin metsästäjänsä. Yksi kerrallaan hän raivaa metsästäjät tieltään löytääkseen jahdin takana olevan arvoituksellisen naisen.

The Huntin muissa rooleissa nähdään muun muassa Hilary Swank, Ethan Suplee, Emma Roberts ja Justin Hartley.



Lapset ja koko perhe: Ella Bella Bingo


Uudessa koko perheen animaatioelokuvassa Ella Bella ja hänen paras ystävänsä Henri valmistelevat koko naapurustolle sirkusesitystä, jonka yllätysnumerona on jännittävä taikatemppu. Mutta kaikki muuttuu kun lähistölle muuttaa uusi poika Joni. Henri ihailee uutta tulokasta ja hänen hienoja tavaroitaan, ja Ella huomaa jäävänsä ulkopuoliseksi.

Kun Ella pyytää Henriä valitsemaan kuka hänen paras kaverinsa on, Henri karkaa eikä häntä löydy mistään. Nyt Ellan on tehtävä yhteistyötä Jonin kanssa löytääkseen Henrin, pelastaakseen sirkusesityksen ja ennen kaikkea heidän ystävyytensä. Ella Bella Bingo on lämmin koko perheen elokuva, joka on täynnä vauhtia ja jolla on tärkeä sanoma.



Draama: The Way Back


Gavin O'Connorin ohjaamassa urheiludraamassa Ben Affleck esittää Jack Cunninghamia, opiskeluaikojensa koripalloilmiötä, joka sittemmin menetti niin avioliittonsa kuin elämänsäkin alkoholille. The Way Backissa Jack saa uuden mahdollisuuden kohdata demoninsa ja korjata virheensä valmentamalla opinahjonsa joukkuetta.



Jännitys ja kauhu: Deep Blue Sea 3


Renny Harlinin yli 20 vuotta sitten ohjaama Deep Blue Sea -haijännäri saa nyt toisen jatko-osan. Edellisen elokuvan lähtökohdista ponnistavassa Deep Blue Sea 3:ssa tutkija Emma Collins (Tania Raymonde) tarkkailee kukoistavaa meriympäristöä työryhmänsä kanssa pienessä Little Happyn saaressa, minne valkohait kokoontuvat lisääntymään.

Idyllinen elämä järkkyy, kun Emman ex-poikaystävä saapuu jäljittämään kolmea vaarallista härkähaita, joiden emo on geenimanipuloitu mahdollisimman älykkääksi.



INFO: Mikä Filmclub?

Discshop Filmclub on kerho kaikille elokuvien ystäville ympäri Suomen. Voit aktivoida klubin omasta Discshop-profiilistasi kirjautumalla sisään.

Kerhossa ei ole sitoutumisvelvoitteita. Kun ostat viisi (5) kuukauden elokuvaa, saat kuudennen (6.) elokuvan veloituksetta. Tarjous koskee vain valittuja Kuukauden elokuvia.

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
20 SEP 2020

Emmy-voittaja, hurmaava Schitt's Creek

Tuntuu että nykyisin enää harvoin tulee vastaan etenkään sellaista komediasarjaa, joka vie kirjaimellisesti jalat alta. Tänä syksynä pitkästä, pitkästä aikaa ihastuin sarjaan täydellisesti... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 SEP 2020

Karski versio Ned Kellyn tarinasta - True History of the Kelly Gang

Ned Kelly on Australian tunnetuin lainsuojaton. Hän syntyi 1800-luvun puolivälissä, uhmasi korruptoituneita poliiseja ja hänet nostettiin monissa piireissä sankarin asemaan, Australian... Lue lisää

  • 0 kommenttia
13 SEP 2020

Tenet vetää aivot solmuun

Christopher Nolanin odotettu Tenet julkaistiin elokuvateattereissa vihdoinkin parisen viikkoa sitten. Brittiohjaajan elokuvat ovat aina tapauksia, sillä hän pyrkii jatkuvasti... Lue lisää

  • 0 kommenttia
11 SEP 2020

Dune - Vuoden odotetuin ensi-ilta sai ensimmäisen trailerin

Yksi vuoden odotetuimpia ensi-iltoja on ehdottomasti Denis Villeneuven ohjaama Dyyni . Ainakin toistaiseksi elokuva on edelleen vuoden 2020 julkaisuja ja sen ensi-ilta on merkitty... Lue lisää

  • 0 kommenttia
06 SEP 2020

Uutta X-Meniä valkokankailla - The New Mutants

Onpa mukavaa, kun voi vaihteeksi esitellä elokuvateattereihin tulleen, uuden ensi-illan! Alkusyksyn uusia tulokkaita valkokankailla on verrattain pitkään odotettu, tuotantonsa aikana kovia... Lue lisää

  • 0 kommenttia
03 SEP 2020

Discshop Filmclub - syyskuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin syyskuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 AUG 2020

Wakanda Forever - RIP Chadwick 'Black Panther' Boseman

Julkisuudessa olleen ihmisen kuolema tuo yllättävän monet yhteen muistelemaan menetettyä. Kun kuolema korjaa suhteellisen nuoren ihmisen ja yllättävältä tuntuvalla tavalla, menetys... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 AUG 2020

Bill ja Ted tulevat jälleen

Yhdysvalloissa julkaistaan lähipäivinä kolmas Bill & Ted -elokuva Bill & Ted Face the Music . Elokuvan julkaisumuodosta ja -päivästä Suomessa ei ole vielä tietoa, mutta toivottavasti se... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 AUG 2020

Lempeä ja lämminhenkinen A Beautiful Day in the Neighborhood

Etenkin amerikkalaiset muistavat Fred Rogersin lastenohjelmat, joissa positiivisen kautta käsiteltiin vaikeitakin aiheita. Mr. Rogers oli ohjelmiensa vuoksi rakastettu ja monella... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 AUG 2020

Haihommia jo kolmatta kertaa - Deep Blue Sea 3

Renny Harlinin yli 20 vuotta sitten ohjaama Deep Blue Sea -haijännäri (joka muuten toimii yllättävän hyvin edelleen!) sai vuonna 2018 ensimmäisen "jatko-osan" (jolla ei ollut... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se