18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

17 FEB 2019

Enää viikko Oscareihin


Vuoden 2019 Oscar-palkinnot jaetaan viikon päästä. Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa sunnuntaina 24.2. ja palkintojenjakoseremonia näytetään suorana myös Suomen televisiossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Listan kaikista Oscar-ehdokkaista löydät täältä >>

Monet meistä elokuvien ystävistä pyrkivät katsomaan mahdollisimman monta Oscar-ehdokkaana olevaa elokuvaa ennen gaalaa. Itseltäni on jäänyt parhaan elokuvan kategorian ehdokkaista Bradley Cooperin ohjaama A Star is Born näkemättä. Jos tämä epäkohta jätetään huomiotta, niin oma elokuvasuosikkini parhaaksi elokuvaksi on tänä vuonna Yorgos Lanthimosin ohjaama The Favourite. Elokuva tuskin parhaan elokuvan Oscaria voittaa - sen veikkaan menevän joko Alfonso Cuarónin Romalle tai Peter Farrellyn Green Bookille. Tosin Roma on melkoisen varma vieraskielisen elokuvan kategorian voittaja, joten antaisiko Elokuva-akatemia sille molemmat palkinnot, jää lopulta nähtäväksi.

Roma on kyllä visuaalisesti hieno elokuva, mutta se vaatii jonkin verran taustatietoja, että elokuvasta voi nauttia sillä tavalla kuin ohjaaja tarkoittaa. Itse päädyin katsomaan elokuvaa vailla mitään tietoa siitä, mistä se kertoo. Ja vasta elokuvan jälkeen, kun hetken aikaa olin ihmetellyt ja päätynyt sitten tsekkaamaan tilanteen internetistä, koin todellisen ahaa-elämyksen ja ymmärsin Roman hienouden muutenkin kuin teknisiltä ja visuaalisilta ansioiltaan.

Siltikin pidin enemmän Favouritesta, sillä minulle Lanthimosin kiero, musta huumori on kolahtanut jo ohjaajan kahden aiemman elokuvan (The Lobster ja Killing of the Sacred Deer) myötä. Favourite on pukudraamaa niille katsojille, jotka eivät yleensä pahemmin välitä pukudraamasta. Englannin hovia ja sen valtasuhteita herkullisesti käsittelevässä elokuvassa on myös täydellinen näyttelijäkaarti, josta erityisesti nousee esille keskuskolmikko, jota esittää Olivia Colman, Rachel Weisz ja Emma Stone.

Valtasuhteita kiinnostavalla ja samalla oivaltavan humoristisella tavalla käsittelee myös Adam McKay ohjaamassaan elokuvassa Vice - Vallan oikeat kasvot. McKay teki aiemmin mainion elokuvan The Big Short Yhdysvaltain talouskriisistä ja siihen johtaneista tekijöistä. Nyt hän jatkaa samaan viihteen voimin vaikuttavaan tyyliinsä Vicessa. Elokuva näyttää, kuinka George W. Bushin (jota elokuvassa ansiokkaasti esittää Sam Rockwell) aikana varapresidenttinä toiminut Dick Cheney tosiasiassa oli tyyppi kaiken vallan takana, mies, joka piteli häikäilemättömästi ohjaksissaan koko Yhdysvaltain hallintoa. Cheneytä elokuvassa esittää uskomattoman muodonmuutoksen jälleen kerran tehnyt Christian Bale.

Ajoittain sitä kuulee kommentteja, että Oscareissa ei ole enää mitään järkeä ja että niiden katsominenkin on pelkkää ajanhukkaa. Kyllä kerran vuodessa pitää kuitenkin leffanörtinkin innostua jännäämään kisaa! Myönnän kyllä, että hieman huolestuttaa se, ettei tämän vuoden gaalassa ole lainkaan virallista juontajaa pitämässä kokonaisuutta kasassa ja laukomassa vitsejä. Viikon päästä se sitten nähdään, miten käy.

-Helinä Laajalahti

2019-02-18 15:11
svaltonen: Oscareista, ja kaikista muistakin, palkinto gaaloista katosi se viimeinenkin mielenkiinto kun megatähdet alkoivat saarnata poliitista propagandaansa lavoilla. Voi vaan toivoa, että yleisökato on nyt 10x suurempi kuin viime vuonna. Ties vaikka alkaisi järki mennä Hollywoodilaistenkin kalloihin....

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
15 SEP 2019

Joaquin Phoenixin Jokeria odotetaan mielenkiinnolla

Joaquin Phoenix on näyttelijä, joka on kerännyt arvostusta urallaan läjäpäin. Kolme Oscar-ehdokkuutta ( The Master, Walk the Line, Gladiator ) täydentyy näillä näkymin neljännellä ensi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
11 SEP 2019

Kesän katsotuimmat elokuvat Suomessa

Suomen elokuvasäätiö on listannut kesäkuukausien (kesä-elokuu) katsotuimmat elokuvat Suomessa ja tilasto on mielenkiintoista luettavaa, sillä se kertoo suomalaisten elokuvatottumuksista.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
08 SEP 2019

Suloinen Pikachu ja Ryan Reynoldsin karisma

Pokémon Detective Pikachu on ensimmäinen live-action-elokuvana toteutettu Pokémon-seikkailu. Ryan Reynolds antaa siinä äänensä ikoniselle Pikachulle, joka seikkailee... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 SEP 2019

Tällä viikolla elokuvateattereissa: Se: Toinen luku

Stephen Kingin kirjoittama "Se" on viemäreissä piileskelevine pelleineen traumatisoinut lukijoita 1980-luvun puolivälistä saakka. Romaanin pohjalta tehtiin vuonna 1990 kaksiosainen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 SEP 2019

Discshop Filmclub - syyskuun 2019 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin syyskuun kerhoelokuvat vuonna 2019! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 AUG 2019

Sympaattinen Shazam!

DC Comicsin sarjakuvien kevyempään päähän kuuluva Shazam sai alkunsa jo 1940-luvulla ja on historiansa aikana kulkenut aikamoisten mutkien kautta. Fawcett Comicsin alun perin julkaiseman... Lue lisää

  • 0 kommenttia
25 AUG 2019

Tarantinon yhdeksäs elokuva on rakkauskirje Hollywoodille

Quentin Tarantinosta on tullut vuosien saatossa lähes synonyymi tietyntyyppiselle, mustaa huumoria sisältävälle, ääriväkivaltaiselle ja visuaalisesti tyylikkäälle elokuvalle. Hänen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
21 AUG 2019

Sarjamurhaajatutkimuksen etulinjassa - The Alienist

Jonathan Groffin ja Holt McCallanyn esittämät FBI-agentit sekä Anna Torvin psykologi tekevät uraauurtavaa tutkimusta sarjamurhaajista 1970-luvulla David Fincherin luomassa,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
18 AUG 2019

Uusi elokuvaversio Stephen Kingin Pet Sematarysta on tyylikkään synkkä

Uinu, uinu lemmikkini oli aikoinaan ensimmäisiä kosketuksiani Stephen Kingin kirjalliseen tuotantoon. Teini-ikäiseen tyttöön kauhuromaani iski salaman lailla ja sai ahmimaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 AUG 2019

Omaperäinen ja hauska länkkäri - The Sisters Brothers

Sistersin veljekset kuuluu niiden elokuvien joukkoon, jotka ulospäin näyttävät yhdenlaiselta mutta sisimmässään ovat jotain aivan muuta. Ranskalaisen Jacques Audiardin ( Profeetta,... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se