18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

12 JAN 2020

Hollywoodin taikaa Tarantinon tapaan tarjoiltuna


Quentin Tarantino on koko uransa ajan ollut taitava vetelemään oikeista naruista, sillä hänen elokuvansa ovat herättäneet ihastusta niin kriitikoissa, palkintoakatemioissa kuin suuressa yleisössäkin. Hän on oman tiensä kulkija, jonka elokuvissa on aina ollut mukana vahva nostalgiaelementti, jolla hän maalaa filmilleen katsojaa koskettavan tunnelman.

Kontrastien kautta syntyy helposti mielenkiintoisia tarinoita ja tätä Tarantino on aina käyttänyt hyväkseen. Hänen elokuvissaan asiat usein näyttäytyvät yhdenlaisena, mutta ovat kuitenkin jotain toista. Niissä sekoitetaan veristä väkivaltaa mustaan huumoriin, lainaillaan ideoita suvereenisti menneiltä ajoilta ja luotetaan hyvään musiikkiin. Joskus Tarantino myös kirjoittaa historiaa uusiksi, kuten esimerkiksi elokuvassa Kunniattomat paskiaiset.

Myös uusimmassa elokuvassaan Once Upon a Time... in Hollywood ohjaaja-käsikirjoittaja sekoittaa keskenään faktaa ja fiktiota. Elokuvan tarina on sepitettä, mutta siinä nähdään mukana muutamia oikeasti eläneitä henkilöitä kuten näyttelijä Sharon Tate, joka murhattiin raa'asti kotonaan Hollywoodissa vuonna 1969, taistelulajilegenda Bruce Lee sekä Taten murhasta vastuussa pidetty kulttijohtaja Charles Manson. Näiden osalta Tarantino ottaa vapaat kädet ja kirjoittaa heille hieman todellisuudesta eroavan tarinan, joka on ärsyttänyt etenkin Bruce Leen läheisiä, joiden mielestä elokuva antaa legendasta vääristellyn kuvan.

1960-luvulle sijoittuva Once Upon a Time... in Hollywood kertoo uransa murrosvaiheessa olevasta näyttelijästä, Rick Daltonista, jota esittää Leonardo DiCaprio. DiCaprio pääsee jälleen päästämään koko osaamisarsenaalinsa valloilleen, sillä hänet nähdään esittämässä elokuvan aikana useita erilaisia rooleja näyttelijä Daltonina. Hänen työskentelynsä seuraaminen on katsojalle suoranaista herkkua.

Vastinparinaan DiCapriolla on Brad Pittin esittämä Cliff Booth, joka on Daltonin stuntmies ja ainoa ystävä. Lakonisen tyynesti elämäänsä suhtautuva kaveri ajelee autolla ympäri Hollywoodia, hoitaa ystävänsä elämää ja tyynen ulkokuorensa alla piilottelee salaisuuksia - tai näin ainakin elokuvassa annetaan ymmärtää.

Sharon Taten hahmoa esittää Margot Robbie, mutta hänen roolinsa elokuvassa elokuvassa on lopulta mukana vain kuriositeettiina, joka sitoo tarinan tapahtumia todellisuuteen.

Tarantinolle tyypilliseen tapaan Once Upon a Time... in Hollywood on tyylikäs ja tunnelmallinen, eikä siitäkään puutu ohjaajan tavaramerkkeinä pidettyjä asioita kuten räjähtävää väkivaltaa, paljaita varpaita tai autolla ajelua.

-Helinä Laajalahti

2020-01-14 05:25
zeppiz: 3 viimeisintä leffaa on sitä itseään. Tässä ei tapahtunut mitään, ainoa hyvä asia leffassa oli Brad Pitt. Tarantinon olisi kannattanut pysyä aiheessa joka sentään oli hieman omaperäinen Pulp Fictionissa. Kaikki muu on vain epätoivoista yritystä tehdä 1 elokuva kutakin tyyliä. Jos tässäkin nähtäisiin Brad räiskimässä silloin tällöin ja olisi mafia meininkiä tai jotain niin voisi ola jo hyvä elokuva. Sen sijaan elokuva on täynnä sitä itseään. Leo The Revenantissa oli yksi todella harvoista nyky elokuvista joka oli hyvä.

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
03 AUG 2020

Zombimeno Koreassa jatkuu: ensi-illassa Peninsula

Vuonna 2016 julkaistiin kertakaikkisen mainio korealainen zombielokuva Train to Busan . Pian tuo elokuva saa jatkoa, sillä tällä viikolla elokuvateattereissa ensi-iltansa saa samaa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 JUL 2020

His Dark Materials jatkuu tänä syksynä

Tänä syksynä jatkuu toisen tuotantokauden jaksoin viime vuonna alkanut fantasiasarja His Dark Materials . Tulevasta kaudesta on nyt julkaistu uusi traileri. HBO:n julkaisema His... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 JUL 2020

Truth Seekers - Uusi kauhukomediasarja tulossa Simon Peggiltä ja Nick Frostilta

Kuivakka ja maanläheinen brittihuumori osuu monen suomalaisenkin nauruhermoon. Viime viikolla julkistettiin iloisia uutisia juuri tällaisen ystäville, sillä Amazonilta on tulossa uusi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 JUL 2020

Doom Patrol - mainio supersankarisotku

DC-sarja Doom Patrol alkoi vuosi sitten ja on nyt ennättänyt jo toiseen tuotantokauteensa. Erikoisen supersankarisarjan ensimmäinen kausi on nyt myös saatavilla kotiteattereihin.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 JUL 2020

Murhajännäriä Dublinista

Rakastan lukemista ja muutama vuosi sitten löysin erinomaisen dekkarikirjailijan Irlannista. Tana Frenchin murhajännärit sijoittuvat Dubliniin ja sen lähiympäristöön, ja niiden... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 JUL 2020

Elokuva-aarteita etsimässä

Elokuvien ystävällä ei varmaan koskaan aiemmin ole ollut yhtä paljon valinnanvaraa ja mahdollisuuksia löytää etsimänsä katsottavaksi kuin mitä nykyisin. Fyysisten tallenteiden julkaisun... Lue lisää

  • 2 kommenttia
12 JUL 2020

The Gentlemen on Guy Ritchien paluu juurilleen

The Gentlemen on nimekkäällä tähtikaartilla varustettu toimintakomedia ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchieltä , joka muistetaan etenkin uransa alkupuolen mainioista elokuvista Puuta... Lue lisää

  • 0 kommenttia
09 JUL 2020

Johnny Deppin tähtistatus on tahriutunut - Nähdään silti taas elokuvateattereissa

Elokuvateattereihin pääsee Suomessa jälleen, kun koronarajoituksia on purettu. Yksi ensimmäisiä ensi-iltoja Suomen valkokankailla on Johnny Deppin tähdittämä Näkemiin professori , jonka... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 JUL 2020

Universalin klassinen hirviö modernissa kuosissa - The Invisible Man

The Handmaid's Tale - ja Top of the Lake -sarjoista tuttu Elisabeth Moss tähdittää Universal Picturesin uutta hirviöelokuvaa The Invisible Man . Universalin klassiseen hirviöhahmoon... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 JUL 2020

Discshop Filmclub - heinäkuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin heinäkuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se