18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

09 SEP 2018

Hurmaavan aito Lady Bird


Suurten hittielokuvien tulvassa pienet draamakomediat jäävät helposti jalkoihin ja liian vähälle huomiolle. Niitä toki huomioidaan palkintogaaloissa ja kriitikoiden teksteissä, mutta suurelta yleisöltä nämä pienet helmet helposti livahtavat ohi.

Yksi tällainen helmi on Greta Gerwigin ohjaama ja käsikirjoittama Lady Bird. Gerwig on tunnettu ennemminkin näyttelijänä, mutta kirjoittajanlahjansa hän on todistanut jo esimerkiksi vuonna 2012 ilmestyneessä elokuvassa Frances Ha.

Lady Bird on Gerwigin ensimmäinen oma ohjaustyö. IMDb osaa kertoa, että Gerwigin kumppani, Noah Baumbach, olisi tarjoutunut ohjaamaan tämän käsikirjoituksen, mutta Gerwig halusi tehdä tällä kertaa kaiken itse. Ja tulos on erinomainen.

Lady Bird on draamakomedia teini-ikäisen tytön aikuistumisesta ja kapinoinnista. Pääosaa esittää irlantilainen Saoirse Ronan, joka sai roolista uransa kolmannen Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan Christine on 17-vuotias teinityttö, joka haluaa, että häntä kutsutaan nimellä Lady Bird. Hän kapinoi teini-ikäisen äkkipikaisuudella ja putkinäköisyydellä Laurie Metcalfin esittämää äitiään vastaan ja haluaisi olla jotain muuta kuin vähävaraisen perheen tytär.

Kuten kaikki teini-ikäiset, Lady Bird on oman elämänsä napa ja draamakuningatar. Ulkopuolisen silmissä välillä suorastaan rasittava tapaus, minkä Ronan tuo erinomaisella luontevuudella esille hahmossaan. Gerwigin teksti tihkuu aitoutta ja ohjaaja onnistuu riipimään näyttelijöistään irti vaikuttavat roolisuoritukset. Lady Bird onkin yksi viime aikojen aidoimmilta tuntuvia nuoren tytön kasvutarinoita, sillä se ei kaihda niitäkään aiheita, mitä yleensä vastaavissa tarinoissa jätetään näyttämättä - teini-iän yksiulotteisuutta ja elämistä tässä hetkessä.

Gerwig on hurmaava näyttelijänä, mutta on hienoa, että hän on siirtynyt työstämään luovuuttaan myös kameran toiselle puolelle. Ensimmäinen yksin tehty ohjaustyö sai kaikkiaan viisi Oscar-ehdokkuutta - parhaan elokuvan ehdokkuuden lisäksi Gerwigille itselleen ohjauksen ja käsikirjoituksen ehdokkuudet ja keskeisille naisnäyttelijöille naispääosan ja -sivuosan ehdokkuudet.

Seuraavaksi Gerwig ohjaa käsikirjoittamansa version Louisa May Alcottin rakastetusta romaanista Pikku naisia (Little Women). Ronan nähdään myös sen yhdessä pääroolissa. Muita rooleja esittävät Eliza Scanlen, Emma Watson ja Florence Pugh, sekä Timothée Chalamet (myös mukana Lady Birdissa) ja Meryl Streep. Little Women on määrä valmistua valkokankaille joulukuussa 2019.

-Helinä Laajalahti

14,95€9,95€
19,95€9,95€
5,95€

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
17 JUL 2019

Captain Marvel saattelee kohti Avengers: Endgamea

Marvelin elokuvauniversumin kolmas vaihe lähestyi viime keväänä julkaistun Captain Marvelin myötä loppuaan. 10 vuoden ja parinkymmenen elokuvan jälkeen Marvel Studios julkaisi Captain... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 JUL 2019

Duplot hyökkäävät Lego Elokuva 2:ssa

Vuonna 2014 julkaistu Lego Elokuva oli julkaisuvuotensa yllättävimpiä tulokkaita. Oikeiden legopalikoiden rakentelulogiikkalla luotu animaatio yhdisti taitavasti keskenään... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 JUL 2019

Instant Family on perhekomedia, joka tarkastelee yllättävänkin kipeitä aiheita

Perheitä on monenlaisia ja jokaiseen lähtöön. Instant Family tarkastelee komedian keinoin perhettä, jossa ensin on vain kaksi aikuista ja joka yllättäen kasvaakin viisihenkiseksi.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
07 JUL 2019

Vuoden ainoa heikko Keanu Reeves -elokuva on scifijännäri Replicas

Tänä vuonna 55 vuotta täyttävä Keanu Reeves on palannut uransa huipulle. Välillä valtavan huonoja roolivalintoja tehneen, maailman sympaattisimman näyttelijän toivottaakin huipulle... Lue lisää

  • 0 kommenttia
03 JUL 2019

Discshop Filmclub - heinäkuun 2019 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin heinäkuun 2019 kerhoelokuvat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 JUN 2019

Kaikki on Kirottua

Tällä viikolla elokuvateattereissa julkaistiin uusin Conjuring -kauhusarjan elokuva, Annabelle Comes Home . Vuonna 2013 James Wanin ohjaamana syntynyt franchise on kuudessa vuodessa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 JUN 2019

Destroyer - Nicole Kidman pahana poliisina

Edellisessä blogipostauksessa ihasteltiin nyt kotiteattereihin julkaistussa Vice - Vallan oikeat kasvot -elokuvan pääosassa nähtävän Christian Balen heittäytymistä rooleihinsa.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 JUN 2019

Vice on mielenkiintoinen elokuva Yhdysvaltain polittisesta pelistä

Adam McKayn ohjaama ja käsikirjoittama Vice - Vallan oikeat kasvot on äärimmäisen kiehtova, tositapahtumiin pohjautuva elokuva politiikan pelistä Yhdysvalloissa. Elokuva kertoo... Lue lisää

  • 0 kommenttia
18 JUN 2019

Hyvää juhannusta! Keskikesän tunnelmaan johdattaa kauhuelokuva Midsommar

Discshopin leffabloggari toivottaa kaikille leppoisaa ja lämmintä juhannusta ja suuntaa itsekin muutamaksi päiväksi syöttämään itikota maalle, pistää kaikki digitaaliset laitteet hetkeksi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 JUN 2019

MiB: International laajentaa Men in Blackin maailmaa

Ensimmäinen Men in Black -elokuva julkaistiin Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin tähdittämänä vuonna 1997. Barry Sonnenfeldin ohjaama toimintakomedia sai kaksi jatko-osaa vuosina... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se