18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

28 OCT 2018

Hyytävä Hereditary


Ihan Halloweeniksi ei kauhuelokuva Hereditary ennätä katsottavaksi, sillä se julkaistaan kotiteattereihin joulukuun alussa. Tosin, vaikka kauhuelokuva kyseessä onkin, on Hereditary kaukana perinteisistä ja suhteellisen kepoisistakin Halloween-ajan säikyttelyelokuvista.

Hereditaryssä nähdään Grahamien perhe, joka isoäidin kuoleman jälkeen alkaa tutkia synkkää menneisyyttään. Perheen äitiä esittää Toni Collette ja isää Gabriel Byrne, isoveljeä uudessa Jumanjissakin nähty Alex Wolff ja erikoista pikkusiskoa vaikuttavan esikoisroolisuorituksensa tekevä Milly Shapiro. Muissa keskeisissä sivurooleissa nähdään muun muassa Ann Dowd, joka viime aikoina on vaikuttanut The Handmaid's Tale -tv-sarjan täti Lydiana.

Hereditary on niitä omaperäisiä ja fiksuja kauhuelokuvia, mitä silloin tällöin putkahtelee ilmoille kuin helmiä. Se nojaa äkkisäikyttelyjen sijaan ahdistavuuteen ja tunnelmaan, hitaaseen tarinankerrontaan, joka kaivautuu katsojan mieleen ja elokuvan loppuessa jättää jälkeensä erittäin epämiellyttävän tunteen.

Hereditaryn monitulkintaisesta juonesta ei voi paljoa paljastaa, sillä se latistaisi elokuvan tunnelmallista vaikuttavuutta. Hyytäväksi kasvava tarina avautuu pikkuhiljaa, ja tämän tunnelman osalta onkin parempi, mitä vähemmän tarinasta tietää etukäteen.

Näin Hereditaryn lentokoneessa pieneltä ruudulta, mikä hieman söi elokuvan tunnelmaa. Koska itseltäni elokuva jäi aikataulukiireiden vuoksi näkemättä valkokankaalla, pitääkin se katsastaa kunnon ruudulta uudestaan kotiteatterijulkaisun aikaan, jotta kaikki tunnelmallisen synkässä kuvassa esitetyt jipot pääsevät oikeuksiinsa. Lentokoneen miniruudulla osa niistä nimittäin meni ohi.

Siltikin Hereditary onnistui vakuuttamaan, mikä on merkki erittäin onnistuneesta elokuvasta. Suosittelen kaikille, jotka nautiskelevat ajoittain myös synkistä ja tunnelmallisista kauhuelokuvista äkillisten ääniefektien ja säikyttelyiden täyttämien elokuvien vastapainona.

Tunnelmallinen kauhuelokuva on ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Asterin ensimmäinen pitkä elokuva. Asterista varmasti kuullaan vielä.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
17 MAR 2019

We are the Champions!

Queen-yhtyeen matkasta menestykseen kertova Bohemian Rhapsody ei julkaisunsa aikaan kerännyt kovin suurta hehkutusta kriitikkorintamalla. Elokuva kuitenkin yllätti toden teolla, sillä se... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 MAR 2019

Halloween 40 vuotta myöhemmin

Kauhun mestarin, John Carpenterin , ja Debra Hillin luomien hahmojen pohjalta tehty Halloween palaa 40 vuotta vanhaan aiheeseen pääroolia myöten. Jamie Lee Curtis uusii roolinsa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 MAR 2019

Naisvetoiset toimintaseikkailut eivät ole enää marginaalia

Se Hollywoodin studiopomo, joka jokunen vuosi sitten julkisti, että naisvetoisia toimintaseikkailuita ei kannata tehdä, koska kukaan ei niitä kuitenkaan katsoisi, saa nykypäivänä varmasti... Lue lisää

  • 2 kommenttia
07 MAR 2019

Drew Goddard siirtää häröilyn syrjäisestä mökistä syrjäiseen hotelliin

Vuonna 2011 kauhukomedioiden ystävät kiljahtivat ilosta nähtyään kauhuelokuvien kliseitä ja genrerajoja hurmaavalla tavalla sekoittelevan Cabin in the Woodsin . Drew Goddardin ohjaama... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 MAR 2019

Discshop Filmclub - maaliskuun 2019 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin maaliskuun kerhoelokuvat vuonna 2019! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
25 FEB 2019

Vuoden 2019 Oscar-voittajat

Kaikki vuoden 2019 Oscar-voittajat (voittajat lihavoituna): Paras elokuva: Black Panther BlacKkKlansman Bohemian Rhapsody The Favourite Green Book Roma A Star is... Lue lisää

  • 0 kommenttia
24 FEB 2019

Ensi yönä valvotaan Oscareita - katso keskeiset trailerit

Vuoden 2019 Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa tänään. Gaala on nähtävissä Suomessakin suorana Ylen kanavilla ensi yönä. Koska meillä elokuvien ystävillä on tapana tehdä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 FEB 2019

Ensimmäisenä Kuussa vie käsittämättömän todentuntuiselle kuumatkalle

Olin oikeastaan aika yllättynyt, ettei Damien Chazellen ( La La Land, Whiplash ) ohjaama Ensimmäisenä Kuussa (First Man) saanut enempää tai tärkeämpiä Oscar-ehdokkuuksia. Elokuva... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 FEB 2019

Enää viikko Oscareihin

Vuoden 2019 Oscar-palkinnot jaetaan viikon päästä. Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa sunnuntaina 24.2. ja palkintojenjakoseremonia näytetään suorana myös Suomen televisiossa... Lue lisää

  • 1 kommenttia
14 FEB 2019

Venom ja Tom Hardy

Spider-Manin spinoffina syntynyt Venom on Zombieland -ohjaaja Ruben Fleischerin ohjaama. Elokuva kertoo Hämähäkkimiehen vastustajana tunnetun Venomin syntytarinan - ilman Hämistä.... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se