20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

12 OCT 2017

Katselussa: This is Us


Olen tainnut joskus aiemminkin mainita, kuinka kivaa on välillä tarttua johonkin uuteen elokuvaan tai tv-sarjaan, josta ei tiedä oikeastaan mitään - ja sitten yllättyä positiivisesti. Otin juuri käsittelyyn sarjan nimeltä This is Us ja se nappasi minut niin nopeasti otteeseensa, että teki tiukkaa nousta sohvalta ylös ja olla vetäisemättä pidempää settiä putkeen - ei nyt ehkä koko sarjaa, sillä ensimmäisellä tuotantokaudella on 18 jaksoa.

Sarjasta on tulossa varsinainen arvio hieman myöhemmin, kunhan ehdin katsastaa ykköskauden kokonaan läpi, mutta ainakin muutamien ensimmäisten jaksojen pohjalta draamakomediaa voi jo suositella kaikille aidosti kiinnostavien ihmiskohtaloiden ja henkilöhahmojen ystäville.

This is Usin on luonut Dan Fogelman, jonka taustalta löytyy käsikirjoitus mm. mainioon Crazy, Stupid, Love -ihmissuhdekomediaan (sekä myös omaan Disney-suosikkiini nimeltä Bolt).

Sarja kertoo joukosta ihmisiä, joilla on sama syntymäpäivä, mutta joiden elämät limittyvät keskenään myös muilla tavoin. Jack (Milo Ventimiglia) ja Rebecca (Mandy Moore) ovat tuoreita vanhempia, Randall (Sterling K. Brown) menestyvä liikemies, joka ei ole koskaan tavannut biologista isäänsä, Kate (Chrissy Metz) on paino-ongelmien kanssa tuskaileva nainen, joka tapaa painonhallintaryhmässä hauskan Tobyn (Chris Sullivan), ja Kevin (Justin Hartley) puolestaan on salskea komediasarjan tähti, joka ei ole oikein saanut elämästään kunnolla kiinni.

Kaikkien elämät linkittyvät jollakin tapaa toisiinsa ja jo parin ensimmäisen jakson aikana tarjolla on ihastuttavia yllätyksiä. Itse pidän siitä, kun huomaan joutuneeni hieman höynäytetyksi ja kuvitelleeni tilanteen erilaiseksi kuin mitä se onkaan. Tämä saa höristämään korvia hieman tarkemmin, koska huijatuksi joutuminenhan nyt ei tule lainkaan kyseeseen ;-) Tämä myös tarkoittaa, että sarjan käsikirjoitukseen on todella panostettu.

Ensimmäisten jaksojen pohjalta on toki vielä vaikea sanoa, mihin suuntaan This is Us lähtee tarinaansa viemään, tai että pysyykö sarjan alun kiehtovuus yllä miten pitkään. Mutta kyllä itselläni sormet syyhyävät päästä jatkamaan!

Niin Golden Globeissa kuin Emmyissäkin ehdolla ollut sarja noteerattiin mm. parhaan miespääosan (Sterling K. Brown) Emmyllä.

-Päivi Laajalahti, Discshopin telkkusarjahörhö

24,95€14,95€

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
19 SEP 2018

Deadpoolista tuli menestys

Kuka olisi oikeasti arvannut vielä muutama vuosi sitten, millainen menestys Deadpoolista elokuvissa tulisi? Hahmo on ollut Marvelin sarjakuvissa kuitenkin hieman vähemmän tunnettu kuin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 SEP 2018

Jason Statham ja superhai

Entisenä luonnontieteilijänä hirviöelokuvat eläimistä ovat minulle aavistuksen verran punainen vaate. Alan aivan liian helposti etsiä elokuvasta epäloogisuuksia, vaikka kuinka ymmärrän,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 SEP 2018

The Conjuring on kasvanut isoksi franchiseksi

Vuonna 2013 James Wan pelotteli katsojia melkoisen tehokkaasti ensimmäisellä The Conjuring - eli Kirottu -elokuvalla. Itselläni elokuva jäi erityisesti mieleen, sillä pääsin kokemaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
09 SEP 2018

Hurmaavan aito Lady Bird

Suurten hittielokuvien tulvassa pienet draamakomediat jäävät helposti jalkoihin ja liian vähälle huomiolle. Niitä toki huomioidaan palkintogaaloissa ja kriitikoiden teksteissä, mutta... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 SEP 2018

Discshop Filmclub - syyskuun 2018 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin syyskuun 2018 kerholeffat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 SEP 2018

Tavallisessakin elämässä inspiroivat elokuvantekijät

Sosiaalinen media Facebookeineen, Twittereineen ja Instagrameineen on välillä lähes ahdistava paikka. (Suodattamaton) tieto on toki heti niitä kautta saatavilla, mutta lisäksi ne... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 AUG 2018

Loppuvuoden odotetuimmat elokuvat?

Viime vuosina valkokankaat ovat pursuilleet fantasiaseikkailuita ja supersankarielokuvia. Mutta alkavatko katsojat nyt hieman kyllästyä samalla kaavalla tehtyyn menoon? On mielenkiintoista... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 AUG 2018

Mikä tekee elokuvasta pelottavan?

Juuri kotiteatteriversiona julkaistu, John Krasinskin ohjaama Hiljainen paikka on yksi vuoden onnistuneimpia kauhuelokuvia. Siinä salaperäiset örkit metsästävät äänen avulla, minkä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 AUG 2018

Niin se vaan Big Bang Theorykin tulee päätökseensä

Tällä viikolla on uutisoitu, että hittisarja Big Bang Theory , meillä kotoisammin Rillit huurussa , olisi vihdoinkin tulossa tiensä päähän. Komediasarjasta alkaa syyskuussa kahdestoista... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 AUG 2018

Valkokankailla: The Spy Who Dumped Me

Tällä viikolla elokuvateattereihin on tullut Susanna Fogelin ohjaama ja puoliksi myös käsikirjoittama toimintakomedia The Spy Who Dumped Me . Nimestään huolimatta elokuvalla ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 13-14

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

20:30

Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se