20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

14 JUL 2017

Kun en ensin aikonut katsoa uutta Spider-Mania lainkaan


Joskus tulee vastaan kyllästyminen. Tiedättehän sen tunteen, kun jonkin uuden asian suhteen ensimmäinen ajatus on pelkästään "ei taas"?

Näin kävi minulle, kun uudesta Spider-Man -elokuvasta aikoinaan uutisoitiin. Hämähäkkimies ei itselleni ole koskaan ollut sarjakuvien sivuiltakaan kovin suuria suosikkeja. Sam Raimin vuonna 2002 aloittama ja Tobey Maguiren tähdittämä Spider-Man -trilogia oli ihan ok, mutta ei omalla kohdallani sytyttänyt niin paljoa, että olisin edes koskaan päättänyt hankkia trilogiaa omaan hyllyyni. Marc Webbin ohjaama, vain kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu uudelleenkäynnistys, Andrew Garfieldin kasvoinen The Amazing Spider-Man tuntui jo syntyessään väsyneeltä idealta.

Kun näistä lähtökohdista uutisoitiin jälleen kerran - kolmannen kerran vain 20 vuoden sisällä - uudesta Spider-Manista, itseltäni pääsi väsynyt huokaus. Ei kai vaan taas.

Sonyn ja Marvelin solmittua yhteistyösopimuksen hahmon käytöstä Tom Hollandin esittämä uusi ja nuori Hämis pistäytyi kääntymässä Captain America: Civil War -elokuvassa vuonna 2016. Ja koska hahmo nähdään myös tulevassa Avengers: Infinity Warissa, oli ymmärrettävää, että hahmo saisi oman elokuvansa myös Avengers-maailmassa.

Olin itse kuitenkin ajatukseen niin väsynyt, että ajattelin jättäväni Spider-Man: Homecoming -elokuvan kokonaan katsomatta elokuvateatterissa. Elokuvan lehdistönäytös hujahti ohi, koska olin juuri samaan aikaan reissussa. Sitten elokuvaa alettiin yllättävää kyllä kehua ja aloin miettiä, pitäisikö se sittenkin käydä katsomassa.

Kesälomareissussa kotiseudullani päätin sitten tukea paikallista elokuvateatteritoimintaa ja viettää kesäisen illan Spider-Manin viimeisessä näytöksessä kyseisessä elokuvateatterissa.

On myönnettävä, että olin positiivisesti yllättynyt. Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: Homecoming nousi nimittäin omissa kirjoissani parhaaksi Spider-Man -elokuvaksi.

Homecoming on siitä mielenkiintoinen hahmon syntytarina, että se jättää varsinaisen syntytarinan kertomatta. Peter Parker (mainio Tom Holland) on voimansa saanut lukiolaispoika lukiolaispoikien haasteineen. Mutta hän on myös saanut maistaa sankaruutta ja tylsistyy kotosalla, kun Iron Man (Robert Downey Jr.) ei häntä isojen poikien toimintaan enää pyydäkään.

Homecomingissa on hellyttävää viattomuutta, hupaisia teinikomedian aineksia, mutta myös ihan pätevä pahis. Michael Keatonin Toomes on oikea ihminen, joka sattuu saamaan käsiinsä alien-teknologiaa ja näkee siinä kukoistavan bisneksen.

Kiva, että joskus käy näinkin päin ja alun perin epäkiinnostava elokuva osoittaa ennakkoasenteet vääriksi!

-Päivi Laajalahti, Discshopin leffahörhö

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
24 FEB 2018

Black Panther ja Wonder Woman - ne tärkeät supersankarielokuvat

Supersankarielokuvien nykyinen suuntaus tarjota katsojille monipuolisemmin sankareita on kyllä hieno asia. Katsojille kun on tervetullutta saada nähdä elokuvissa itsensä mukaisia... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 FEB 2018

Elokuvien ja tv-sarjojen Islanti

Terveiset Islannista! Tai palannuthan minä pikkulomaseltani jo olen, mutta vajaan viikon talvilomanen tuohon jäiseen maahan teki terää. Onhan se tosin hieman nurinkurista, että muut... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 FEB 2018

Viännetäänkö murteella? Aksenteista on iloa

Aksentit ja murteet tunnetusti antavat kielelle väriä, sillä olisi aika tylsää, jos kaikki puhuisivat kirjakieltä. Kotimaisissa elokuvissa murteet ilostuttavat niin hyvässä kuin pahassakin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 FEB 2018

The Big Sick - kulttuurit kohtaavat standup-komedian voimalla

Romanttiset komediat eivät ole koskaan oikein olleet minun juttu, kuten blogiani enemmän seuranneet varmaankin ovat huomanneet, mutta näin Ystävänpäivänä ajattelin nostaa esille yhden... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 FEB 2018

Ystävänpäivä lähestyy

Ensi viikolla on taas ystävänpäivä, jolloin jokainen parisuhteinen kantaa rakastetulleen kukkia ja lapset piirtävät ystävilleen kortteja. On kiva, että ystävyyttä juhlitaan ihan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
07 FEB 2018

Kotimaista historiaa - Ikitie

Elokuvista on kivempi oppia historiaa kuin historian oppikirjoista. Onhan se ehkä hieman kärjistettyä sanoa noin, mutta kyllä elokuvista voi oppia paljonkin - ainakin enemmän kuin omalta... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 FEB 2018

Discshop Filmclub - helmikuun 2018 kerholeffat

Helmikuuta viedään ja päivä on jo reilusti pidempi. Discshopissa on vuorossa Filmclubin helmikuun 2018 kerholeffojen esittely! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 JAN 2018

Labyrintista Aavikkokokeiden kautta kohti Tappavaa lääkettä

James Dashnerin The Maze Runner -fantasiakirjatrilogiaan pohjautuva elokuvatrilogia on nyt saatu päätökseen, sillä kolmikon viimeinen osa Labyrintti - Tappava lääke sai vihdoin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 JAN 2018

Olipa kerran: satumaailman satoa (katselussa Once Upon a Time)

Minulla on sellainen tunne, että olisin joskus aiemminkin aloittanut blogipostaukseni toteamalla, että tulipa taas napattua katseluun jokin hieman vanhempi sarja viihdemielessä ja... Lue lisää

  • 1 kommenttia
23 JAN 2018

Oscar-ehdokkaat 2018

Oscar-kausi on nyt oikein kunnolla polkaistu käyntiin ja Oscar-ehdokkaat tiedossa. Elokuvamaailman seuratuin palkintogaala järjestetään tänä vuonna 4. maaliskuuta ja gaala nähdään jälleen... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

20:30

Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se