18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

15 OCT 2020

Lisää Dexteriä tulossa!


Kymmenisen vuotta taaksepäin katsottuna yksi suosikkisarjojani oli Dexter, pahiksia sarjamurhaavasta rikospaikkatutkijasta kertova draamajännäri. Dexteriä tehtiin kahdeksan kautta vuosien 2006-2013 aikana, sitä palkittiin Golden Globeilla ja Emmyillä, ja sitten se lakkautettiin sellaiseen antikliimaksiin, että tuota lopetusta kauhistellaan yhä edelleen.

Sarjan lopetus jätti monelle sarjan fanille pahan maun suuhun, sillä omalaatuinen sarja ja sen päähahmo eivät saaneet arvoistaan päätöstä. Dexterin loppukohtaus onkin ollut tuon jälkeen monilla "kaikkien aikojen surkein sarjan lopetus" -listoilla kärjen tuntumassa, eikä mikään ihme. Muistan kuinka pettynyt olin tuolloin itsekin.

Tämä aamu valkeni yllättävällä uutisella: Showtime on päättänyt tehdä Dexteriä kymmenen jaksoa lisää!

Saisimmeko nyt siis vihdoinkin sarjalle arvoisensa päätöksen?

Uutisten mukaan uusista jaksoista vastaa Clyde Phillips, joka oli sarjan tuotantotiimissä mukana sen huippuvuosina. Michael C. Hall ymmärrettävästi palaa päärooliin, koska muutenhan koko hommassa ei olisi mitään järkeä.

Tällä hetkellä suunnitteilla on siis tehdä kymmenen jakson mittainen minisarja, jonka kuvaukset alkavat näillä näkymin ensi vuoden alussa ja uusia jaksoja päästään näkemään mahdollisesti vuoden päästä syksyllä. Tosin tänä korona-aikana mikään ei ole varmaa ennen kuin se on varmaa.

Dexter-sarja kertoi Miamin poliisivoimissa rikospaikkatutkijana toimivasta Dexter Morganista, jota esitti Michael C. Hall. Veriroiskeisiin erikoistuneella tutkijalla oli kuitenkin toinen, pimeä ja salainen puolensa, sillä hän oli itsekin murhaaja. Sarjamurhaaja, jos nyt tarkkoja ollaan. Dexterin ajatuksena oli napata kiinni sellaisia pahiksia, jotka muuten eivät olisi jääneet poliisin verkkoon, ja sitten pistää nämä tunnustuksen jälkeen palasiksi tappohuoneessaan.

Sarjan suuri viehätys perustui siihen, miten pitkään miehen onnistuu elää kaksoiselämäänsä jäämättä kiinni lähipiirilleen tai kollegoilleen. Menee nimittäin suhteellisen pitkään, ennen kuin kukaan alkaa tätä kilttiä hissukkaa lainkaan epäillä.

Dexterin muissa keskeisissä rooleissa nähtiin Jennifer Carpenter, joka esitti Dexterin siskoa Debraa, David Zayas, James Remar, C.S. Lee, Luna Lauren Velez ja Desmond Harrington. Erinomaisissa sivurooleissa sarjassa vierailivat muun muassa John Lithgow, Colin Hanks, Jimmy Smits, Charlotte Rampling ja Edward James Olmos.

Jännityksellä ja suurella mielenkiinnolla odotetaan, mitä sieltä nyt on tulossa!

-Helinä Laajalahti

2020-10-16 09:42
jamaa.fijeh: Mahtavaa

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
21 OCT 2020

Nämä ovat maailman pelottavimmat elokuvat

Pimeä lokakuu ja Halloweenin alus ovat perinteisesti kauhuelokuvien luvattua aikaa. Synkät, sateiset ja kylmät syysillat ovat mitä parhainta aikaa kietoutua lämpimään ja laittaa jännittävä... Lue lisää

  • 3 kommenttia
18 OCT 2020

Kuoleman jälkeen mennään Hyvään paikkaan - vai mennäänkö?

Yksi viime vuosien parhaita komediasarjoja on mielestäni ollut The Good Place , josta on Suomessa tähän mennessä saatu nähtäväksi kolme tuotantokautta ja jonka neljännen kauden on myös... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 OCT 2020

Uutta Stephen Kingiä tulossa ja Skarsgårdin veljeskatras jatkaa jälleen pahiksena

Stephen King on kaikenlaisten filmatisointien parissa jälleen kovaa valuuttaa. Ja nyt näyttää, että Skarsgårdin veljeskatras kiinnostaa roolittajia King-tarinoiden pahisroolien osalta,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 OCT 2020

El Camino -elokuva on suoraa jatkoa Breaking Bad -sarjalle

Vince Gilliganin luoma, lukuisilla Emmy- ja Golden Globe -palkinnoilla palkittu Breaking Bad on heittämällä yksi tämän vuosituhannen parhaita rikosdraamasarjoja - tai yleensäkin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
04 OCT 2020

Elokuvan markkinoinnilla katsojaa harhaan?

Markkinoinnilla luodaan mielikuvia, joilla houkutellaan kuluttaja hyödykkeen äärelle, käyttämään rahaa kyseiseen tuotteeseen tai palveluun. Markkinoinnilla on tarkoitus esitellä kyseisen... Lue lisää

  • 2 kommenttia
02 OCT 2020

Discshop Filmclub - lokakuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin lokakuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 SEP 2020

Korona-aika houkuttaa katsomaan sarjoja

Miten tämä eriskummallinen "korona-aika" on muuttanut sinun vapaa-ajan käyttäytymistäsi? Viihdealan uutisista saa lukea, että tänä vuonna koteihinsa eristäytyneet ihmiset ovat katsoneet... Lue lisää

  • 6 kommenttia
23 SEP 2020

Fleabag - Ihanasti sekaisin

Fleabag -sarjaa julkaistiin kahden tuotantokauden ajan vuosina 2016 ja 2019. Brittiläisen Phoebe Waller-Bridgen luoma, hänen omaan yhden naisen show'hunsa pohjautuva sarja kertoi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
20 SEP 2020

Emmy-voittaja, hurmaava Schitt's Creek

Tuntuu että nykyisin enää harvoin tulee vastaan etenkään sellaista komediasarjaa, joka vie kirjaimellisesti jalat alta. Tänä syksynä pitkästä, pitkästä aikaa ihastuin sarjaan täydellisesti... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 SEP 2020

Karski versio Ned Kellyn tarinasta - True History of the Kelly Gang

Ned Kelly on Australian tunnetuin lainsuojaton. Hän syntyi 1800-luvun puolivälissä, uhmasi korruptoituneita poliiseja ja hänet nostettiin monissa piireissä sankarin asemaan, Australian... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se