18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

21 JUL 2018

Mamma Mia! Here We Go Again


Abban musiikin pohjalta luotu musikaali Mamma Mia! näki päivänvalon elokuvamuodossa vuonna 2008 ja siitä tuli saman tien hitti ja yksi vuoden katsotuimpia elokuvia. En tuolloin ollut vielä alkuperäistä musikaalia ennättänyt teatterinäyttämöllä nähdä, mutta herttainen ja hyväntuulinen - ja samalla koskettava - musikaali vetosi minuun jostain syystä kovasti.

En ole suuri musikaalielokuvien ystävä, eikä Abban musiikkikaan ollut minulle kovin läheistä - tuttua toki, sillä kukaanhan noilta biiseiltä ei varmasti ole voinut välttyä. Mutta Mamma Miassa kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen - Kreikan saariston maisemista lähtien - ja olen sittemmin katsonut elokuvan useasti. Huomasin ihastuvani Meryl Streepin sitkeään ja itsenäiseen hahmoon, ja haaveilevani itsekin eläväni joskus samanlaista elämää majatalon emäntänä jossain kauniissa paikassa.

Mamma Mia on niitä tarinoita, jotka kutkuttelevat niin nauruhermoja kuin kyynelkanaviakin. Moni äiti on kertonut itkevänsä vuolaasti siinä vaiheessa, kun Streep alkaa laulaa Amanda Seyfriedin esittämälle tyttärelleen koskettavaa laulua Slipping Through My Fingers. Musikaalissa on hauskoja ja sympaattisia hahmoja, suloista itsensä etsimistä ja bondaamista kavereiden kanssa, ja lopulta se kaikki aurinkoinen hyvyys sulattaa mielen elämän synkkyyden keskellä.

Parisen vuotta sitten näin Mamma Mian ensimmäistä kertaa näyttämöllä Lontoossa ja pidin siitä samaan tapaan kuin elokuvastakin. Tokihan näyttämömusikaalissa ja elokuvassa on pakko olla jotain pieniä eroavaisuuksia, mutta jos pitää toisesta niin varmasti pitää myös toisesta. Silloisen oman elämäntilanteeni vuoksi Donnan laulaessa The Winner Takes it All alkoivat omatkin silmät tulvia, eikä musikaalista jäänyt aivan yhtä iloinen olo. Vaikuttunut kylläkin.

Nyt, kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen valkokankaille on tullut jatko-osa Mamma Mia! Here We Go Again, joka Phyllida Lloydin sijaan ohjaa Ol Parker. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät palaavat rakastettuihin rooleihinsa ja mukana ovat Streepin ja Seyfriedin lisäksi Dominic Cooper, isäkolmikko Colin Firth, Pierce Brosnan ja Stellan Skarsgård sekä Donnan ystävät Julie Walters ja Christine Baranski.

Uudessa elokuvassa kuitenkin kurkistetaan Donnan nuoruuteen, minkä vuoksi hahmoista on tarjolla myös nuoremmat versiot. Nuorta Donnaa esittää Lily James, hänen nuoria miesystäviään Hugh Skinner, Jeremy Irvine ja Josh Dylan. Uusina kasvoina mukana nähdään myös mm. Cher, joka esittää Donnan äitiä (vaikka on todellisuudessa vain kolme vuotta tätä vanhempi).

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
16 OCT 2018

Vuoden 2018 katsotuimmat elokuvat Suomessa tähän mennessä

Suomen elokuvasäätiö on julkaissut Top 20 -listan Suomen katsotuimmista elokuvista tänä vuonna tähän mennessä. Vuoden loppuun mennessä lista vielä totta kai muuttuu, mutta ykköstilan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 OCT 2018

Intensiivinen ja intiimi Ensimmäisenä Kuussa

Elokuvateatteissa julkaistiin tällä viikolla La La Landin ja Whiplashin tehneen Damien Chazellen ohjaama elokuva Ensimmäisenä Kuussa . Se kertoo ensimmäisenä ihmisenä Kuun kamaralle... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 OCT 2018

Lämminhenkinen opas elämään - Risto Reipas ja Nalle Puh

Kaikki suloisen Nalle Puhin ystävät tuntevat Puhin parhaan ystävän, Risto Reippaan. Tällä viikolla ensi-iltansa elokuvateattereissa saa Risto Reippaan oma elokuva - Risto Reipas ja Nalle... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 OCT 2018

Veretön mutta viihdyttävä Venom

Tällä viikolla valkokankailla nähdään Spider-Manin spinoffina syntynyt Venom . Zombieland -ohjaaja Ruben Fleischerin ohjaama seikkailu kertoo Hämähäkkimiehen vastustajana tunnetun... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 OCT 2018

Discshop Filmclub - lokakuun 2018 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin lokakuun 2018 kerholeffat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 SEP 2018

Johnny English vai Mr. Bean?

Rowan Atkinsonin esittämä Johnny English esiteltiin elokuvayleisölle ensimmäisen kerran vuonna 2003. Jatko-osan tuo James Bond -parodiana syntynyt vakoojahölmöily sai vuonna 2011, ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 SEP 2018

The Handmaid's Tale - se kamala(n hyvä) sarja

Jotkut tv-sarjat hujahtavat ahmimalla monta jaksoa kerrallaan, mutta joidenkin kohdalla ahmiminen ei onnistu. Yksi tällainen sarja omalla kohdallani on ollut Margaret Atwoodin romaaniin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 SEP 2018

Veronica Mars palaa ruutuun

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että Buffy, vampyyrintappaja olisi saamassa uuden tulemisensa televisiossa. Buffyn tapauksessa kyseessä olisi sarjan jatkaminen uusilla hahmoilla ja... Lue lisää

  • 2 kommenttia
19 SEP 2018

Deadpoolista tuli menestys

Kuka olisi oikeasti arvannut vielä muutama vuosi sitten, millainen menestys Deadpoolista elokuvissa tulisi? Hahmo on ollut Marvelin sarjakuvissa kuitenkin hieman vähemmän tunnettu kuin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 SEP 2018

Jason Statham ja superhai

Entisenä luonnontieteilijänä hirviöelokuvat eläimistä ovat minulle aavistuksen verran punainen vaate. Alan aivan liian helposti etsiä elokuvasta epäloogisuuksia, vaikka kuinka ymmärrän,... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 13-14

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se