18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

12 MAR 2020

Muista tuplaniittaus! Zombieland 2: Double Tap


Kymmenen vuotta ensimmäisen Zombieland-elokuvan julkaisun jälkeen Emma Stonen, Jesse Eisenbergin, Woody Harrelsonin ja Abigail Breslinin muodostama zombintapponelikko palaa jälleen kuvioihin. Ruben Fleischerin esikoispitkänä ohjaustyönään vuonna 2009 ohjaaman kauhukomedian jatko-osa on tehty alkuperäistiimin voimin ja se kertoo tutusta, zombi-invaasion jälkeisestä maailmasta, missä on oikean maailman tapaan kulunut kymmenen vuotta.

Näyttelijöistä tosin ainoastaan Breslin on muuttunut, sillä pikkutyttö on kasvanut aikuiseksi.

Zombielandin zombit ovat kymmenessä vuodessa kuitenkin kehittyneet. Niitä on nykyisin tyhmien "Homereiden" lisäksi myös älykkäämpiä "Hawkingeja" (kuten Stephen), hiljaisia ja tehokkaita "Ninjoja" ja nyt myös lähes vahingoittumattomilta tuntuvia "T-800:ia" (kuten Terminator).

Elokuvan nimi viittaa Eisenbergin esittämän Columbuksen toiseen hengissäselviytymissääntöön, tuplaniittaukseen, eli kerran jo nujerrettu zombi pitää varmistaa lopullisesti kuolleeksi vielä toisella laukauksella päähän.

Zombieland 2:n alussa tuttu nelikko eleilee suhteellisen leppoisaa elämää Valkoisessa talossa. Tämä tarjoaa tietenkin oivallisesti aihetta huumoriin vaikka nykyinen presidentti loistaakin aikajatkumossa poissaolollaan (Trump valittiin presidentiksi vuonna 2017, Zombielandin apokalypsi tapahtui vuonna 2009).

Ihminen on kuitenkin harvoin tyytyväinen siihen, mitä hänellä on käsissään. Niinpä myös Zombielandin nelikko kaipaa elämäänsä uutta sisältöä. Tämä koskee etenkin Little Rockia, joka aikuiseksi kasvettuaan kaipaa ikäistään seuraa.

Pian nelikko on matkalla - ajoittain yhdessä, ajoittain erikseen - kohti länttä. Matkalla lahdataan epäkuolleita ja selvitellään elämän tarkoitusta.

Elokuvan viihdyttävyysarvot ovat korkealla ja populaarikulttuurin ystäville luvassa on paljon monenlaisia viittauksia (yhdessä vaiheessa Columbus esimerkiksi lukee The Walking Dead -sarjakuvaa). Käsikirjoitus kuitenkin notkahtelee ja ajoittain tuloksena on väkisin väännetyn tuntuista ja laiskalta käsikirjoittamiselta tuntuvaa vitsailua, josta edes näyttelijät eivät tunnu jaksavan innostua.

Parhaimmillaan Zombieland 2 on erinomaista viihde-elokuvaa, huonoimmillaan niin kehno, että tekijöiden puolesta hävettää. Pääosanelikon keskinäinen kemia ja heidän toimintansa zombeja vastaan on edelleen nautittavaa seurattavaa: veri ja aivot roiskuvat totuttuun tapaan nasevan sanailun siivittämänä.

Keskusnelikon lisäksi rooleissa nähdään muun muassa Rosario Dawson, Zoey Deutch, Avan Jogia, Luke Wilson ja Thomas Middleditch.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
05 APR 2020

The Nightingale - The Babadook-ohjaajan uutuus on mörköjä ahdistavampaa julmuutta

Australialainen Jennifer Kent teki ensimmäisen pitkän ohjaustyönsä kehutussa kauhuelokuvassa The Babadook vuonna 2014. Babadook kertoo miehensä onnettomuudessa menettäneestä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 APR 2020

Discshop Filmclub - huhtikuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin huhtikuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 10 kommenttia
29 MAR 2020

Mikä on sinun suosikkisi elokuvasarjoista?

Jokaisella - tai ainakin useimmilla - meistä elokuvien ystävistä on jokin suosikki elokuvasarjojen eli franchisejen joukossa. Monelle nämä lempielokuvat toimivat tukena elämän karikoissa,... Lue lisää

  • 10 kommenttia
26 MAR 2020

Joker ja Oscarin arvoinen Joaquin Phoenix

Batmanin tunnetuin vastustaja on nähty valkokankailla lukuisia kertoja ja vieläpä erinomaisesti esitettynä. Jotain erityistä tuossa sekopäisessä hahmossa on, että sitä voi esittää niin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 MAR 2020

Doctor Sleep on jatkoa Stephen Kingin ja Stanley Kubrickin Hohdolle

Kun jostain tarinasta tulee lukijoiden tai katsojien keskuudessa kovasti rakastettu, moni tekijä palaa tarinansa pariin uudestaan. Jotkut alkavat tehdä jatko-osaa saman tien, joskus jatkoa... Lue lisää

  • 1 kommenttia
19 MAR 2020

Le Mans 66 tarjoaa tunteisiin vetoavaa autourheilun historiaa

Osassa maailmaa elokuva tunnetaan nimellä Ford v Ferrari , osassa puolestaan nimellä Le Mans '66 . James Mangoldin ohjaama, tositapahtumiin pohjautuva autoiludraama kertoo konkurssin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
15 MAR 2020

Renée Zellweger Oscarilla palkitussa roolissa Judy Garlandina

Näyttelijä ja laulaja Judy Garlandin elämä oli traaginen. Vain 47-vuotiaana kuollut Garland nousi kuuluisuuteen nuorena tyttönä Dorothyn roolissa rakastetussa elokuvassa Wizard of Oz... Lue lisää

  • 0 kommenttia
08 MAR 2020

Naistenpäivänä nostetaan esiin elokuvia ohjaavia naisia

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää ja leffablogi omistetaan elokuvissa ohjaajina työskenteleville naisille. Heitä kun on nimekkäissä elokuvissa edelleen liian vähän - tämän voi... Lue lisää

  • 1 kommenttia
04 MAR 2020

Discshop Filmclub - maaliskuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin maaliskuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 MAR 2020

Find Me - tulossa jatko-osa lumoavalle Call Me By Your Namelle

Perinteisesti suhtaudun romanttisiin elokuviin jokseenkin nihkeästi. Kyynikkoa kun niiden usein epärealistinen tunnelma silittää hyvin helposti vastakarvaan. Silti yksi suurimpia... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se