20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

12 JUL 2018

Pohjoisen pitkätukkien heviksi menevä reissu


Juuso Laation ja Jukka Vidgrenin ohjaama Hevi reissu on niitä komedioita, jotka lämpimällä tavalla kuvastavat suomalaista sielunmaisemaa. Road movieksi kääntyvä elokuva on matka pohjoisen hiljaisen miehen mustien vaatteiden peittämään sydämeen, jota raskaan musiikin lisäksi lämmittää herttainen kukkamekkotyttö.

Hevi reissu on kertomus pienen pohjois-suomalaisen kylän parhaasta ja ainoasta hevibändistä, joka soittelee keskenään Lotvosen (Samuli Jaskio) perheen poroteurastamon kellarissa. Impaled Rektumiksi bändinsä nimeävät parikymppiset haaveilevat keikkalavoista ja tuhatpäisestä yleisöstä, mutta vaikka he ovat soitelleet keskenään pikkupojista lähtien, örinät on toistaiseksi pidetty teurastamon suojissa.

Tilanne muuttuu radikaalisti, kun norjalaisen hevifestarin promoottori pistäytyy paikalle ostamaan poron verta. Sen jälkeen pojat päättävät nostaa kytkintä ja lähteä kohti soittolavoja ja ihailevia faneja. Kuten perinteiseen road movieen kuuluu, matkaan mahtuu mutka jos toinenkin.

Hevi reissu kietoutuu erityisesti bändin laulajan, Turon (Johannes Holopainen) kasvutarinaksi. Turolla nimittäin on lievästi sanottuna esiintymiskammo, eikä hän oikein uskalla pyytää ihastuksensa kohdettakaan ulos. Ajelee polkupyörällään vain tukka hulmuten tämän kukkakauppaan ostoksille.

Tarinan kaari on tuttu. On ihanaa kukkamekkotyttöä rakkauden kohteena, ilkeää iskelmäkuningasta ja ärhäkkää appiukkoehdokasta, kellarista vaikeuksien kautta (ehkä kyseenalaiseen) kunniaan nouseva kaveriporukka ja nimekkäitä sivuhahmoja.

Hevi reissussa kyse on hevistä, minkä vuoksi elokuvan pahikseksi on tietenkin kirjoitettu limaisesti käyttäytyvä iskelmätähti, jonka rinnalla paikkakunnan pitkätukat vaikuttavat niittiensä ja nahkatakkiensakin alla suorastaan pelastavilta enkeleiltä.

Örinähevi esitetään kunnon örinähevinä, mistä elokuvalle on annettava erityinen kunniamaininta. Siitä ei tehdä naurun aihetta, vaikka bändin ensimmäinen keikka kyläläisille kunnantalolla onkin vielä nolompi tapaus kuin Perttu Lepän ohjaaman Pitkä kuuma kesä -elokuvan Kalle Päätalon debyyttikeikka. Hevi reissulla ja Pitkä kuuma kesällä on kuitenkin hyvin paljon yhteistä niin tunnelmallisesti kuin tarinan kaareltaankin. Siksipä sitä voikin suositella hyvillä mielin tuon toisen kotimaisen musiikkielokuvan ystäville.

Loppua kohden kaikki menee ihan överiksi, mutta viihdyttävä, hyvän mielen elokuva Hevi reissu onnistuu silti olemaan. Eläinten ihan turhasta pahoinpitelystä käsikirjoittajalle pitää kuitenkin antaa pitkä miinus. Kyseisen, keskushahmon voimaantumista hakevan kohtauksen olisi varmasti voinut kirjoittaa fiksumminkin. Perinteisen suomalaisen mieselokuvan tapaan myös vähäiset naisroolit ovat rasittavan ohuita ja niihinkin olisi voinut hieman lisää persoonallisuutta luoda.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
14 JUL 2018

Suomalainen elokuva on miesten elokuvaa

Viime vuosina tasa-arvon vaatimus myös elokuva-alalla on nostanut vahvasti päätään. Elokuvien naistekijät ovat päättäneet, etteivät he enää aio olla hiljaa ja alistua pelkästään siihen,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
07 JUL 2018

Chris Hemsworth pelastaa maailmaa vaihteeksi hevosen selässä

Marvelin Avengers-elokuvien Thorina tunnettu Chris Hemsworth on ennättänyt ukkosenjumalan velvollisuuksien välissä käydä myös ratsastamassa hevosella Afganistanin vuorilla ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia
03 JUL 2018

Dwayne 'Liukuhihna' Johnson jyrää taas

Dwayne Johnsonilta tulee nyt isoa elokuvaa toisensa perään kuin liukuhihnalta. Jouluna elokuvateattereihin tuli Jumanji: Welcome to the Jungle , heti sen jälkeen hirviöleffa Rampage... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 JUL 2018

Discshop Filmclub - heinäkuun 2018 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin heinäkuun 2018 kerholeffat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 JUN 2018

Värikästä ja rakkauden täyteistä Pride-viikkoa!

Kesäkuu on virallinen Pride-kuukausi ja tällä viikolla Helsingissä vietetään Pride-viikkoa, joka huipentuu värikkääseen kulkueeseen lauantaina. Pride-juhlinnan myötä halutaan levittää... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 JUN 2018

Heleää juhannusta!

Hellurei ja heleää juhannusta! Sää on perinteisen suomalainen juhannussää, joka vaatii villasukat ja lämmintä juomista. Mutta siihenhän on jo totuttu, että Suomessa on keskikesällä aina... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 JUN 2018

Riverdale on kiinnostavimpia nuorisosarjoja aikoihin

Nyt kun sarjakuviin pohjautuvat elokuvat ja tv-sarjat ovat niin kovassa kurssissa, on hauska vertailla uusia toteutuksia alkuperäiseen materiaaliin. Yksi suuria ihmetyksen aiheita on ollut... Lue lisää

  • 0 kommenttia
16 JUN 2018

Juhannusviikon leffauutuuksia

Juhannusviikolla julkaistaan kotiteatteriversiona kaksi erittäin mielenkiintoista mutta keskenään erilaista elokuvaa. Toinen niistä on Joe Wrightin ohjaama historiallinen draamaelokuva... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 JUN 2018

Viiden tähden rakkaustarina

Tiedättekö mikä on epäreilua? Se, että ei koko talvena sairastanut yhtään flunssaa ja kun kesä tulee - pam! - kesäflunssa iskee eikä suostu pois lähtemäänkään. Vie voimat ja kestää kuin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 JUN 2018

Uskomattomat tositarinat - Molly's Game

Elokuva on siitä viehättävä taiteen muoto, että sen myötä voi päästä seuraamaan täysin sepitettyjä fantasiatarinoita. Mutta monesti tuotakin mielenkiintoisempaa on nähdä kerrottuna... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 12-13

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

20:30

Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se