18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

05 APR 2020

The Nightingale - The Babadook-ohjaajan uutuus on mörköjä ahdistavampaa julmuutta


Australialainen Jennifer Kent teki ensimmäisen pitkän ohjaustyönsä kehutussa kauhuelokuvassa The Babadook vuonna 2014. Babadook kertoo miehensä onnettomuudessa menettäneestä yksinhuoltajaäidistä, jonka poika alkaa oireilla salaperäisen kirjan lukemisen jälkeen. Elokuva sitoo mielenkiintoisella tavalla kauhuelementit tiiviiksi osaksi henkisesti rikkoontuvan äidin psyykettä.

Kentin toinen ohjaustyö on tarinaltaan täysin erilainen kuin Babadook. Silti sekin onnistuu kauhistuttamaan, vaikka ei kauhuelokuva olekaan. The Nightingale nimittäin ottaa keskiöönsä mörköjä pelottavamman pahuuden, ihmisistä itsestään ja etenkin valtaapitävistä ihmisistä kumpuavan ja heikompiaan sortavan.

The Nightingale on Kentin ohjaama mutta myös käsikirjoittama jännitysdraama, joka sijoittuu 1800-luvun alun Tasmaniaan. Australian eteläpuolella sijaitseva saari on englantilaisten miehittämä ja sen alkuasukkaat on joko tapettu tai alistettu valkoisen miehen vallan alle.

Vankina on myös nuori irlantilainen perheenäiti Clare (Aisling Franciosi), joka odottaa vapautuspapereitaan, mutta joutuu samalla palvelemaan Sam Claflinin esittämän luutnantti Hawkinsin sotilasosastoa. Englantilaissotilaat eivät kuitenkaan anna arvoa irlantilaisperheelle ja pian Clare löytää itsensä jahtaamassa Hawkinsia läpi Tasmanian erämaan kosto mielessään.

Apunaan hänellä on alkuperäisasukkaisiin kuuluva Billy, jota esittää vaikuttavan esikoisroolinsa tekevä Baykali Ganambarr.

The Nightingale käsittelee aiheita, joita on nykymaailman länsimaalaisen vaikea katsoa tuntematta pahoinvointia. Kolonialismi ja valloittajaosapuolen raakuus nostetaan esille tavalla, josta tulee todella paha olo. Silti Kentin toteava elokuva onnistuu väistelemään pahimmat sensaatiohakuisuuden sudenkuopat, joskin tiivistystä yli kaksituntinen elokuva jää kaipaamaan.

Elokuva tarjoaa myös kiinnostavan kurkistuksen meistä päin katsottuna erittäin kaukaisen maailmankolkan historiaan ja luontoon.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
02 JUN 2020

Discshop Filmclub - kesäkuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin kesäkuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
31 MAY 2020

Uusia leffajulkaisuja kesäkuussa

Kesäkuu näyttää olevan uusien elokuvajulkaisujen osalta mukavan monipuolinen, kun alkuvuoden tuotannot on siirretty kotiteatterimuotoon. Tässä muutama kesäkuun uutuus: Bad Boys for... Lue lisää

  • 0 kommenttia
28 MAY 2020

Tänä vuonna tulossa kolmas yritys filmatisoida Dyyni-tieteisklassikko

Yksi tämän vuoden odotetuimpia elokuvia on joulukuussa (toivottavasti) julkaistava, Denis Villeneuven ohjaama Dyyni . Villeneuve on yksi tämän hetken kiinnostavimpia ja omaperäisimpiä... Lue lisää

  • 1 kommenttia
24 MAY 2020

Miten korona on vaikuttanut elokuvien ystävien elämään?

Koronaviruksen aiheuttama pandemia sai karanteenien vuoksi myös elokuva- ja tv-maailman polvilleen. Tuotantoja on jäädytetty, monet kuvaukset jouduttiin laittamaan tauolle ja... Lue lisää

  • 2 kommenttia
21 MAY 2020

Pelkkää superia (ilman sankareita) - The Boys

Supersankarisarjakuviin pohjautuvia tuotantoja on pukannut viime vuosien aikana jokaisesta tuutista. Genren ystävällekin ne ovat alkaneet samankaltaisuudessaan pursua korvista, eikä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
17 MAY 2020

Frozen 2 - ja koko perhe laulaa taas

Vuonna 2013 julkaistu Disneyn animaatiosatu Frozen herätti henkiin pienen jääprinsessan lukuisissa sieluissa ympäri maailman ja upea Let It Go kaikui ainakin sellaisissa olohuoneissa,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 MAY 2020

1917 on hengästyttävän komeaa sotadraamaa alusta loppuun

Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva Taistelulähetit - 1917 on teknisesti hämmästyttävän upea, tarinallisesti hengästyttävä teos juoksusta aikaa vastaan. Elokuvassa kahdelle... Lue lisää

  • 0 kommenttia
10 MAY 2020

Äitien elokuvat?

Viikonloppuna vietettiin äitienpäivää ja lukuisat äidit ympäri maailman saivat kukkia ja lasten tekemiä runoja ja lahjoja. Sanalla "äiti" on hyvin helposti pullantuoksuinen ja pehmeä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
06 MAY 2020

Discshop Filmclub - toukokuun 2020 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin toukokuun kerhoelokuvat vuonna 2020! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
03 MAY 2020

Paluu Guy Ritchien hyvien elokuvien pariin

Oli aika, jolloin Guy Ritchie kuului lupaavimpien uusien ohjaajien joukkoon. Vuonna 1998 julkaistu esikoiselokuva Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja sitä pari vuotta myöhemmin... Lue lisää

  • 8 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se