18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Elokuva- ja TV-opas

Elokuvablogi

07 JUL 2019

Vuoden ainoa heikko Keanu Reeves -elokuva on scifijännäri Replicas


Tänä vuonna 55 vuotta täyttävä Keanu Reeves on palannut uransa huipulle. Välillä valtavan huonoja roolivalintoja tehneen, maailman sympaattisimman näyttelijän toivottaakin huipulle mielellään.

Uuteen nousuun Reevesin ovat saatelleet erityisesti John Wick -elokuvat, joista kolmas osa, Parabellum, julkaistiin tänä keväänä. Toinen vuoden kohauttaja oli Netflix-elokuva Always Be My Maybe, romanttinen komedia, missä Reeves esittää hulvattomassa roolissa itseään. Kuluvan vuoden aikana hänet nähdään (tai kuullaan) vielä neljännessä Toy Story -elokuvassa, missä hän esittää kanadalaista taitoajajaa Duke Caboomia.

Eikä tässä vielä kaikki. Tänä vuonna alkuvuodesta Reeves nähtiin pienimuotoisen tieteisjännärin pääosassa. Jeffrey Nachmanoffin ohjaama ja Chad St. Johnin (Peppermint) käsikirjoittama ja nyt kotiteatteriversiona julkaistu Replicas oli kuitenkin varsin puolivillaista scifiä. Siinä Reeves esittää tiedemiestä, joka menettää perheensä auto-onnettomuudessa ja (mentyään tämän vuoksi päästään lievästi sekaisin) päättää kokeilla tuoda heidät takaisin kuolleista tieteen keinoin.

Kun muut vuoden Keanu-elokuvat ovat olleet näyttelijän uralla täysosumia, on Replicas niitä tieteiselokuvia, jotka saavat katsojan kiemurtelemaan myötähäpeästä. Käsikirjoitus on juuri niin kaavamaisen tökerö kuin synopsiksen pohjalta voi tarinan olettaa olevan. Päästään sekaisin menevä ja sen vuoksi aivan päättömiä asioita tekevä huippututkija on ideana nähty elokuvissa todella usein. Nyt vuorossa on vakavasti otettavaksi tarkoitettu elokuva, jonka käsikirjoituksellinen pöljyys saa säälimään pääosassa nähtävää Reevesiä. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Alice Eve ja Thomas Middleditch.

Ensi vuonna vuorossa on kuitenkin Bill & Ted -elokuvien piiitkään odotettu paluu, kun kolmas elokuva, vuosina 1989 ja 1991 julkaistuille elokuville Bill & Ted's Excellent Adventure ja Bill & Ted's Bogus Journey jatkoa oleva Bill & Ted Face the Music julkaistaan elokuussa. Nimirooleissa nähdään jälleen vanhat tutut Reeves ja Alex Winter.

Ikääntyneiden rokkareiden elämä ei ole aivan mennyt niin kuin kahdessa alkuperäisessä Bill & Ted -elokuvassa annettiin olettaa, mutta uuden elokuvan myötä heidän on jälleen pelastettava maailma. Reevesin ja Winterin lisäksi siinä nähdään keskushahmojen tyttäriä esittävät Samara Weaving ja Brigette Lundy-Paine. Myös William Sadlerin esittämä Kuolema palaa kuvioihin.

Ensi vuonna Reevesin voi bongata myös pelipuolelta, sillä näyttelijä on antanut äänensä ja ulkonäkönsä Cyberpunk 2077 -peliin.

-Helinä Laajalahti

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
19 SEP 2019

Äijäleffat ja ämmäelokuvat

Tällä viikolla elokuvateattereissa ensi-iltansa saa viides Rambo-elokuva, Rambo: Last Blood . 73-vuotias Sylvester Stallone palaa siinä lähes 40 vuotta vanhaan rooliinsa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
15 SEP 2019

Joaquin Phoenixin Jokeria odotetaan mielenkiinnolla

Joaquin Phoenix on näyttelijä, joka on kerännyt arvostusta urallaan läjäpäin. Kolme Oscar-ehdokkuutta ( The Master, Walk the Line, Gladiator ) täydentyy näillä näkymin neljännellä ensi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
11 SEP 2019

Kesän katsotuimmat elokuvat Suomessa

Suomen elokuvasäätiö on listannut kesäkuukausien (kesä-elokuu) katsotuimmat elokuvat Suomessa ja tilasto on mielenkiintoista luettavaa, sillä se kertoo suomalaisten elokuvatottumuksista.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
08 SEP 2019

Suloinen Pikachu ja Ryan Reynoldsin karisma

Pokémon Detective Pikachu on ensimmäinen live-action-elokuvana toteutettu Pokémon-seikkailu. Ryan Reynolds antaa siinä äänensä ikoniselle Pikachulle, joka seikkailee... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 SEP 2019

Tällä viikolla elokuvateattereissa: Se: Toinen luku

Stephen Kingin kirjoittama "Se" on viemäreissä piileskelevine pelleineen traumatisoinut lukijoita 1980-luvun puolivälistä saakka. Romaanin pohjalta tehtiin vuonna 1990 kaksiosainen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 SEP 2019

Discshop Filmclub - syyskuun 2019 kerholeffat

Tässä ovat Discshop Filmclubin syyskuun kerhoelokuvat vuonna 2019! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 AUG 2019

Sympaattinen Shazam!

DC Comicsin sarjakuvien kevyempään päähän kuuluva Shazam sai alkunsa jo 1940-luvulla ja on historiansa aikana kulkenut aikamoisten mutkien kautta. Fawcett Comicsin alun perin julkaiseman... Lue lisää

  • 0 kommenttia
25 AUG 2019

Tarantinon yhdeksäs elokuva on rakkauskirje Hollywoodille

Quentin Tarantinosta on tullut vuosien saatossa lähes synonyymi tietyntyyppiselle, mustaa huumoria sisältävälle, ääriväkivaltaiselle ja visuaalisesti tyylikkäälle elokuvalle. Hänen... Lue lisää

  • 0 kommenttia
21 AUG 2019

Sarjamurhaajatutkimuksen etulinjassa - The Alienist

Jonathan Groffin ja Holt McCallanyn esittämät FBI-agentit sekä Anna Torvin psykologi tekevät uraauurtavaa tutkimusta sarjamurhaajista 1970-luvulla David Fincherin luomassa,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
18 AUG 2019

Uusi elokuvaversio Stephen Kingin Pet Sematarysta on tyylikkään synkkä

Uinu, uinu lemmikkini oli aikoinaan ensimmäisiä kosketuksiani Stephen Kingin kirjalliseen tuotantoon. Teini-ikäiseen tyttöön kauhuromaani iski salaman lailla ja sai ahmimaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se