18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Joulukalenteri

Hitchcock (Blu-ray)

Draama vuodelta 2012 ohjaus Sacha Gervasi pääosissa Anthony Hopkins ja Helen Mirren.

9,95€

Alfred Hitchcock on kaikkien tuntema ohjaajanero, jonka kuuluisimpia elokuvia ovat mm. Psyko, Vertigo ja Takaikkuna. HITCHCOCK ?elokuvan keskiössä ei kuitenkaan ole vain maailmankuulu ohjaaja, vaan elokuva kertoo suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen rakkaustarinan: jokaisen menestyvän miehen takaa löytyy älykäs ja lahjakas nainen.

Elokuva perustuu tositapahtumiin ja Stephen Rebellon kirjaan ?Alfred Hitchcock and the Making of Psycho?. Tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Hitchcock riskeerasi kaiken niin taloudellisesti kuin henkilökohtaisestikin yhden elokuvan - myöhemmin klassikoksi nousseen Psykon - takia. Mikään elokuvastudio ei uskonut B-luokan kauhuelokuvaksi haukuttuun Psykoon, mutta Hitchcock ei suostunut antamaan periksi.

HITCHCOCK ?elokuva kertoo Alfred Hitchcockin ja Alma Revillen -kahden vahvan ja lahjakkaan ihmisen - erityisestä liitosta, joka joutui koetukselle niin epävarmasta tulevaisuudesta ja onnistumisen paineista johtuen sekä Hitchcockin mieltymyksestä vaaleisiin nuoriin pääosaesittäjänaisiin...

Anthony Hopkins ja Helen Mirren häikäisevät roolisuorituksillaan Alfred Hitchcockina ja Alma Revillenä. Muissa rooleissa nähdään mm. Scarlett Johansson Janet Leigh?nä ja James D?Arcy Anthony Perkinsinä. Helen Mirren sai roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden.

Formaatti
Blu-ray

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
119604

Kesto
98 min

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2013-06-14

Jakelija
Paramount

EAN-koodi
6438044358360

Levyjen lukumäärä
1

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2014-06-09 07:29

Teksti
Suomi
Ruotsi

Ääni
Englanti

Kuva
Widescreen

Elokuvaopas

Elokuvaoppaaseen
11 JUN 2013

"Kurkistus jännityksen mestarin elämään"

Vuonna 2008 ilmestyi Sacha Gervasin esikoisohjaus, sympaattinen dokumentti surullisenkuuluisasta kanadalaisesta hevibändistä nimeltä Anvil. Gervasin esikoinen näytelmäelokuvien saralla kurkottaa puolestaan korkeall... Lue lisää

3.5 arv Päivi Laajalahti
2012

1 Oscar-ehdokkuus 2012

Ehdolla Maskeeraus (Howard Berger, Peter Montagna, Martin Samuel)

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se