18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Kätkijät

Mukana myös suomenkielinen versio!

5,95€

Studio Ghiblin perustajat Hayao Miyazaki ja Isao Takahata suunnittelivat Kätkijöiden filmatisointia legendojen mukaan ensimmäistä kertaa jo 40 vuotta sitten.

Hayao Miyazakin käsikirjoitus pohjaa Mary Nortonin Kätkijät-romaaniin, joka ilmestyy uudelleen suomeksi elokuvan kunniaksi. Elokuvan tarina on siirretty 50-luvun Englannista nykypäivien Japaniin. Elokuvan tapahtumapaikkana on omakotialue suuren kaupungin tuntumassa. Seutu muistuttaa yllättävän paljon Ghibli studion kotiseutua Koganeita Tokion laidalla. Nuori Arietta asustelee perheensä kanssa "inhimalisten" lattialautojen alla. 14 vuoden ikään tultuaan hän pääsee isänsä mukaan lainausmatkalle. Arietta kohtaa tavallisen kokoisen pojan Sho´n. Kätkijöiden ensimmäisen säännön mukaan ikinä ei saisi antaa "inhimalisten" nähdä itseään, mutta Arietta ei voi olla kuuntelematta sydämensä ääntä. Nuorten
välillä leimahtaa kiintymys, joka auttaa kumpaakin löytämään paremmin itsensä.

Klassinen tarina on täynnä Ghibli-magiaa. Ranskalainen säveltäjä ja laulaja Cecile Corbel on tehnyt ajattoman musiikin sekä kauniin tunnuslaulun, jonka hän esittää itse englanniksi ja japaniksi. Esineiden ja asioiden poikkeukselliset mittakaavat avaavat huvittavia ja jännittäviä perspektiivejä tarinaan.

Formaatti
DVD alue 2

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
111312

Kesto
94 min

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2012-03-08

EAN-koodi
6430061850414

Levyjen lukumäärä
1

Kansi
Keep-Case

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2019-06-11 11:55

Teksti
Suomi
Ruotsi

Ääni
Suomi (Dolby Digital 5.1)
Japani (Dolby Digital 5.1)

Kuva
Widescreen 1.85:1

Elokuvaopas

Elokuvaoppaaseen
11 MAR 2012

Alla oleva arvostelu on kirjoitettu elokuvan eri julkaisusta, Kätkijät (Blu-ray + DVD)

"Ghiblin kauneimpia tarinoita"

Japanilainen animaatiostudio Ghibli on tunnettu huikean mielikuvituksellisista ja kuvankauniista animaatioistaan. Ghibliltä on vuosien varrella ilmestynyt niin animaatio-Oscarin voittanut Henkien kätkemä kuin uneno... Lue lisää

4.6 arv Päivi Laajalahti

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se