18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Tokyo-Ga

Dokumentit vuodelta 1985 ohjaus Wim Wenders pääosissa Chishu Ryu ja Werner Herzog.

Tuote on poistunut. Ei enää saatavilla.

Wim Wenders sanoo: "os vuosisadallamme olisi yhä jotakin pyhää... Jos olisi olemassa elokuvan pyhä aarre, minulle se olisi japanilaisohjaaja Yazujiro Ozun elämäntyö."Hän teki 54 elokuvaa. Mykkäelokuvia 20-luvulla, mustavalkoisia elokuvia 30- ja 40-luvuilla ja värielokuvia aina kuolemaansa saakka. Hän kuoli 12. joulukuuta 1963, 60-vuotispäivänään.

"Nämä perin juurin japanilaiset elokuvat ovat samalla hyvin universaaleja. Olen löytänyt niistä kaikkien maailman maiden kaikki perheet ja myös omat vanhempani, veljeni ja itseni. Elokuva ei ole koskaan aiemmin eikä koskaan myöhemmin ollut niin lähellä perusydintään ja -tarkoitustaan: luoda vuosisatamme ihmisestä todentuntuinen ja yleispätevä kuva, josta hän paitsi tunnistaa itsensä, ennen kaikkea voi myös oppia jotakin itsestään.

Ozu?n työt eivät kaipaa minun ylistystäni, ja tällainen elokuvan aarre voi asustaa vain mielikuvituksen maailmassa. Niinpä matkani Tokioon ei ollut millään muotoa pyhiinvaellusmatka. Halusin tietää, pystynkö yhä jäljittämään jotakin tuosta ajasta, jäljittämään tuon työn hedelmiä. Ehkä kuvia, ehkä myös ihmisiä...Vai olisiko Tokio muuttunut Ozun kuoleman jälkeisinä 20 vuotena niin paljon, ettei entisestä olisi enää mitään löydettävissä.?

Formaatti
DVD alue 2

Alkuperäismaa
Suomi

Tuotenro.
91238

Kesto
33 min

Väri/Mustavalkoinen
Väri

Televisiosysteemi
PAL

Alustava julkaisupäivä
2009-05-13

Jakelija
Sandrews

EAN-koodi
5060102952442

Levyjen lukumäärä
1

Kansi
Keep-Case

Kannen kieli
Suomi

Tiedot päivitetty
2013-03-13 12:39

Teksti
Tanska
Suomi
Norja
Ruotsi

Ääni
Englanti (Stereo)
Japani (Stereo)
Saksa (Stereo)

Kuva
4:3 1.33:1

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se