18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Peliopas

Peliblogi

12 MAY 2019

Days Gone - Zen ja moottoripyörän kunnossapito



Harva peli on ottanut minua otteeseensa, sekä yllättänyt positiivisesti, niin täydellisesti kuin Days Gone. Periaatteessa kyseessä on peleistä ja elokuvista hyvinkin tuttu tarina, jossa virus on tuhonnut osan ihmiskunnasta ja muuttanut nämä käveleviksi kuolleiksi. Zombiegenren voisi luulla olevan loppuunkaluttua kamaa, mutta Days Gone osoittaa, että hyvällä käsikirjoituksella ja sulavalla toiminnalla tästä aiheesta on mahdollista saada aikaiseksi viiden tähden peli myös nykypäivänä.



Tarinan hieman epätodennäköinen sankari, entinen moottoripyöräjengiläinen Deacon St. John, on hartaudella rakennettu protagonisti. Miehen näennäisesti karun ulkokuoren alla on kuolleelle vaimolleen uskollisesti sykkivä sydän, samalla kun Deacon yrittää saada loukkaantunutta ystäväänsä takaisin terveeksi ja matkakuntoon. Juoni kulkee nykypäivän tapahtumien ja takaumien välimaastossa, tarjoten pilkahduksia aikaan jolloin Deacon tapasi vaimonsa. Tuloksena on kaiken veren, taistelun ja valtavien zombielaumojen keskellä yllättävän herkkä tarina, joka on täysin odottamaton veto tällaiselta peliltä.

Days Gone myös näyttää kauniilta. Yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota, ja laaja maailma aukeaa pala kerrallaan ilman, että sen koko tuntuu ylivoimaiselta. Photo Mode mahdollistaa todella hienojen kuvien ottamisen, ja tällä kertaa suosittelen sen käyttöä lämmöllä: rujo ja tuhoutunut maailma tarjoaa paljon katseltavaa.



Vaikka pelin maailma on laaja, tarina kuljettaa ja ohjaa pelaajaa melko maltillisesti pitkin sen pitkiä teitä. Pää- ja sivutehtäviä avautuu kerrallaan vain pari kolme, joten pelaajaa ohjataan tiukasti pelin asettamissa puitteissa. Tämä ei haittaa, vaan ratkaisu pitää juonen kasassa ja samalla vältytään tunteelta, jossa kymmenien eri tehtävien suorittaminen yhtä aikaa tuntuisi ylivoimaiselta.

Pelaaja kulkee aluetta ympäri moottoripyörällään, jota on mahdollista tuunata paremmaksi tukikohdissa rahaa ja palveluksia vastaan. Kartalla piilevät pesäkkeet, zombien valtaamat alueet, hehkuvat punaisina estäen pikasiirtymän paikasta toiseen. Näin pelaaja joutuu päätarinan tehtävien välissä tuhoamaan pesäkkeitä, jotta jatkossa kulkeminen ympäriinsä on hieman helpompaa ja nopeampaa.

Sanon helpompaa, sillä peli tekee sen maailmassa vaeltamisesta aidosti kuumottavaa touhua. Öisin Freakerit eli zombiet ovat energisimmillään, ja todella vaarallisia. Näin pelaaja joutuu taktikoimaan tehtäviin lähtiessään, mihin asti kerkeää päiväsaikaan, mistä löytyy yöksi turvallinen nukkumapaikka ja miten pitkälle bensa pyörässä riittää ennen seuraavaa tankkauspistettä. Pelin maailma pelottaa öisin, sillä vastaan voi tulla yllättäen valtava zombielauma, jota ei voi kuin yksinkertaisesti paeta.

Erinomaisen tarinan sekä kauniin ympäristön lisäksi peli koukuttaa sujuvalla toiminnallaan. Ampuminen ja lähitaistelu sujuvat uskomattoman mallikkaasti, ja tekevät yhteenotoista suorastaan nautinnollisia. Myös hiiviskelyä suosiva lähestymistapa on otettu huomioon, ja kiikareilla etukäteen tägätyt vastustajat pystyy napsimaan hiljaa takaapäin nitistäen, jos hermot kestävät.

Mikään peli ei ole täydellinen, ja muutamalla pienellä muutoksella Days Gone olisi kenties vielä parempi - mutta itselleni se on jo nyt alkuvuoden paras peli. Deacon pystyy ns. aistimaan lähellä olevia tarvikkeita erityiskäskyn avulla. Jos tämän ominaisuuden saisi toimimaan siten, että pelaaja pystyisi näkemään myös viholliset, olisi homma ainakin hieman hermoja säästävämpää. Toisaalta, kenties juuri nurkan takana vaanivan pahiksen äkillinen ilmestyminen onkin se yllätyselementti, joka pistää veren pumppaamaan kiivaammin, tehden pelistä vain paremman.



Olen tähän mennessä pelannut peliä noin 16 tuntia. Kartassa on vielä paljon alueita avattavana, ja itselläni on tunne että tarina on vasta alussa.
Kun ajaa moottoripyörällään pitkin autioita metsäteitä, ja aurinko laskee horisontin taakse, peli soittaa tunnelmallista musiikkia taustalla luoden yhden viime vuosien seesteisimmistä ja rauhoittavimmista pelielämyksistä. Se on aika paljon sanottu pelistä, jonka maailma on raunioina ja zombit ovat vallanneet kadut.

Skye Borg

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
14 JUL 2019

Ovatko pelit oikeasti liian kalliita?

Usein manaan pelien kalleutta. Kaltaiselleni pienituloiselle ihmiselle on todella suuri panostus laittaa yhteen peliin 60 euroa; sillä rahalla kun saisi paljon muutakin tehtyä ja ostettua. Siksi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 JUL 2019

Erinomainen kaahailupeli koko perheelle

Vaikka itse en niin ajopeleistä välitä, niin saadessani kokeiluun Crash Team Racing Nitro-Fueled -pelin ajattelin, että tätä minäkin voin lähteä kokeilemaan. Yleensä olen tutumpi... Lue lisää

  • 0 kommenttia
30 JUN 2019

Heinäkuun pelijulkaisut

Heinäkuussa ei paljon uutuuksia julkaista, mutta siitä huolimatta tarjonnassa on jokaiselle jotakin kiinnostavaa. Lisäksi kuun lopussa rynnätään taas Wolfensteinin pariin, joten kyllä heinäkuukin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 JUN 2019

Pitkiä niiden pelien pitää olla!

Luin hieman hämmentyneenä Pelaajalehden kyselyn vastauksia tässä eräänä kauniin päivänä. Sivusto oli kysynyt lukijoiltaan, mikä on sopiva pelin pituus, kun on kyse AAA-luokan pelistä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
15 JUN 2019

E3 yllätti ja vakuutti - mitä kaikkea onkaan luvassa?

E3 -messut ja niiden aiheuttama hässäkkä on ohi, mutta uutisia ja julkistuksia puidaan vielä pitkään. Jokaisella on varmasti omat kohokohtansa, joten jonkinlainen kooste uutisista lienee... Lue lisää

  • 0 kommenttia
09 JUN 2019

E3 -messujen myllytys alkaa nyt

E3-messut ovat taas täällä. Videopelien suurin vuosittainen tapahtuma on meille pelaajille yhtä juhlaa, sillä peliuutisia, julkistuksia ja trailereita tulee joka tuutista. Onneksi myös ne,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 JUN 2019

Kesäkuun uutuuspelit, loppukuun julkaisut

Boodstained: Ritual of the Night / 21.6.2019 / PlayStation 4, Xbox One Bloodstained: Ritual of the Night on goottikauhua tarjoava toimintapeli, joka yhdistelee RPG-elementtejä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 MAY 2019

Kesäkuun alkupuolen pelit

Kesäkuussa voi olla lämmintä, mutta tälle kuukaudelle on luvassa niin paljon uutuuksia, että jaamme jälleen julkaisut kahteen eri postaukseen. The Elder Scrolls Online Elsweyr / 4.6.2019 /... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 MAY 2019

Kulunutkin aihe kiinnostaa kun tekijät osaavat asiansa

Kun pelaa pelejä tarpeeksi pitkään, on luonnollista odottaa pientä leipääntymistä itseään toistaviin konsepteihin ja teemoihin. Siksi onkin mahtavaa huomata pelaavansa peliä, joka palauttaa uskon... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 MAY 2019

Nykypelien paras puoli on niiden pitkäikäisyys

Kyllä nykypäivänä vaan kelpaa olla pelaaja. En puhu nyt alan teknisestä kehittymisestä ja kuinka komealta kaikki näyttää. Puhun siitä yksinkertaisesta pelaamisen puolesta, joka usein... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se