18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Peliopas

Peliblogi

13 FEB 2020

Devil May Cry 5 - nautinnollisen toimivaa



Kaksi viikkoa sitten aloitin RDR2:n pelaamisen, mutta samalla urakoin kiinni myös muita mielenkiintoisia pelejä jotka syystä tai toisesta ovat jääneet minulta julkaisuaikana väliin.

Otin työn alle odottamani Devil May Cry 5:n, vaikka en olekaan mikään pelisarjan suurin fani. Ja hommahan toimii kuin tanssi. Visuaalisesti pelin maailma on vähintäänkin kiinnostava, ja toisinaan jopa oudon kaunis olioistaan huolimatta. Vaikka en niinkään jäänyt ihastelemaan maisemia, tekivät ne silti minuun vaikutuksen yhdistelemällä modernia maailmaa asioihin joita ei ainakaan toivoisi näkevänsä.

Yllätyin positiivisesti myös kolmen protagonistin mukana olosta. Olen pitänyt Nerosta alusta lähtien, joten Danten lisäksi pelissä seikkaileva irvileuka sekä uusi hahmo V tuovat pelaamiseen vaihtelua jota usein toivon ns. hack?n?slash -tyylisissä peleissä.

Juonellisesti peli on jatkoa DMC 4:lle, mutta en kokenut jääväni pihalle juonenkäänteitä itkemään vaikka en ole peliä ikinä pelannut. Pienellä kertauksella pelaaja pääsee helposti mukaan tarinan suurempaan kaareen. Jos rehellisiä ollaan, itselleni juoni ei tässä pelissä ollut edes kovin tärkeä. Sarjan faneille sen käänteet tulevat varmasti mieluisana yllätyksenä, mutta itse keskityin sataprosenttisesti hakkaamiseen ja etenemiseen.

Ja miksipä ei, sillä pelaaminen on todella hauskaa ja viihdyttävää. Peli tarjoaa lukemattomia komboja ja erityiskykyjä, jopa siinä määrin että homma turhauttaa. Kombot ovat mätkintäpelien ytimessä, joka on varmasti yksi syy miksi en niiden parissa yleensä pitkään viihdy. Onneksi DMC 5 on siitä anteeksiantava peli, että perushuitomisella pärjää ja pääsee hyvin pitkälle. Etenemisestä tulee addiktoivaa, sillä pomppiminen, ammuskelu, Devil Breaker -erikoiskäden käyttö ja silpominen ovat aidosti hauskoja asioita. Kaikki sujuu, mikään yksityiskohta ei kompastele ja välillä pelaaja saa nauttia välianimaatioista ja vetää happea.



Devil May Cry 5 on yksinkertaisesti järjettömän viihdyttävä ja aivoton. Tämä tuntuu peliltä jota ei tarvitse hakata kerralla päätökseen vaan sen pariin voi palata aina kun niin haluaa. Tämä peli pysyneekin kirjastossani odottamassa aina otollista hetkeä kun tarvitaan nopeaa stressinpurkua ja mikä tärkeintä, sujuvaa toimintaa. Todettakoon kuitenkin, että bloggarin oikean käden jännetuppitulehdukselle peli ei tehnyt lainkaan hyvää.

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
28 MAR 2020

The Outer Worlds - ihana pakomatka avaruuteen

Vaikka kahlasin aikoinaan Fallout 4 -pelin läpi innolla ja objektiivinen mielipiteeni pelistä oli positiivinen, en kuitenkaan koskaan aidosti pitänyt siitä henkilökohtaisena pelikokemuksena.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
11 MAR 2020

Final Fantasy VII Remake - pakko kokea

Itse lähdin kokeilemaan Final Fantasy VII Remaken demoa heti kun siihen tuli tilaisuus. Jälki on todella upeaa ja demossa noin tunnin mittainen pelin alku avautuu kauniina ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 FEB 2020

Maaliskuun pelijulkaisut

Pokémon Mystery Dungeon: Rescue Team DX / 6.3.2020 / Nintendo Switch Mitä tekisit, jos heräisit yhtenä aamuna... ja olisit Pokémon?! Valmistaudu tutkimaan kaunista ja jännittävää... Lue lisää

  • 0 kommenttia
23 FEB 2020

Videopelit tekevät karhunpalveluksia sankareille

Huom. kirjoituksessa käydään läpi Red Dead Redemption 2 -pelin loppuratkaisua, eli spoilerivaroitus! Sankarilla tarkoitetaan yleensä hahmoa, joka käyttää kykyjään hyvään.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
07 FEB 2020

Maailmassa on vielä tilaa länkkäreille

Olen odotellut Red Dead Redemption 2 -pelin kanssa tähän saakka, ilman mitään ongelmia. Henkilökohtaisesti ahdistun toisinaan hypetyksestä niin, että haluan kokea pelin ilman jatkuvaa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
31 JAN 2020

Helmikuun tulevat pelijulkaisut

Monster Energy Supercross 3 / 4.2.2020 / pc, Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 4 Käy kisaan kauden 2019 Monster Energy AMA Supercross Championship -sarjassa, joka tuottaa... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 JAN 2020

Kumpi uusi konsoli kiinnostaa enemmän - te valitsitte

Kyselin teiltä alkuviikosta, mikä on teidän suosikkinne tai valintanne seuraavan sukupolven konsoliksi. Sekä Xbox että PlayStation tulevat uudistamaan laitteensa vielä tänä vuonna, ja... Lue lisää

  • 2 kommenttia
12 JAN 2020

2020 odotetuimmat pelijulkaisut

Tammikuu on peliuutuuksien osalta kovin hiljainen, joten kurkistetaan (toiveikkaasti) koko vuoden tulevia pelijulkaisuja. Mitkä pelit ovat, ainakin hypen osalta, niitä vuoden 2020... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 JAN 2020

Control - turhauttava kalkkuna koreilla kuorilla

Huonoja uutisia. Innolla aloittamani Remedyn Control osoittautui omalla kohdallani melkoiseksi kalkkunaksi: pettymys, joka on kyllä kaunis, mutta unohtaa pelaajan kokonaan.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 DEC 2019

Tammikuun pelijulkaisut

AO Tennis 2 / Xbox One, PlayStation 4, Nintendo Switch (30.1.2020) / 9.1.2020 AO Tennis 2 on ainoa tenniskokemus, jonka peliyhteisö on suunnitellut itselleen. Voit luoda omia... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se