20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Peliopas

Peliblogi

09 SEP 2018

Ei meillä sooloilijoillakaan pelit ihan heti lopu



Että kehtasinkin joku aika sitten, muistaakseni keväällä, natista nykyisestä moninpelien trendistä. Koska itse en pelaa lainkaan verkossa muun massan kanssa, vaan pitäydyn hyvin vahvasti yksinpeliä tarjoavien pelien parissa, on viime vuosien kehitys tuntunut itsestäni hieman ahdistavalta. Siinä missä Destinyt ja Anthemit saavat palstatilaa, tuo myös CoD uusimmalla pelillään loppuvuodesta ainoastaan moninpelin. Nekin jotka tuntuvat tarjoavan molemmat mahdollisuudet, ovat keskittyneet vahvasti kehittämään moninpelaajille olevaa tarjontaa enemmän, ja jättäneet yksinpelaajat yksittäisen tarinan pariin.

Otin epätoivossani ryhtiliikkeen, sillä huomasin, että ei tässä nyt ihan suossa olla. Erinomainen Detroit: Become Human on siitä ketterä peli, että se tarjosi minulle kaksi erillistä, täysin toisistaan poikkeavaa pelikokemusta. Uskon, että monivalintaisessa tarinassa on vielä kolmas polku olemassa, joten aion palata sen pariin vielä tuonnempana. Samalla ensi viikon lopussa siintää jo silmissäni Shadow of the Tomb Raider, mikä pitänee kiireisenä meikäläisen ainakin jonkun aikaa.

Olen kesän aikana hiipinyt hiljalleen The Witcher 3: Wild Huntin kanssa eteenpäin nauttien joka sekunnista; suurelta osin siksi ettei yksinpelattavia pelejä ole ollut tarjolla.
Olin tietenkin väärässä; kyllähän näitä löytyy.

Viime viikolla julkaistu Marvel's Spider-Man on saanut erinomaisen vastaanoton ja täysin syystä. Lara Croftin ja Peter Parkerin lisäksi me sooloilijat voimme tänä syksynä vielä nauttia Assassin?s Creed Odysseyn rikkaasta tarinasta, sillä Ubisoft ei aio edelleenkään tarjota pelaajille minkäänlaista moninpeliä uutukaisensa tiimoilta.

Myös Red Dead Redemption 2 tarjoaa yksinpelin, tosin moninpelin kanssa. Kovasti odottamani Hitman 2 tarjoaa luonnollisesti yksinpeli-moodin, sillä palkkamurhat ovat yksinäistä hommaa. Peli esittelee kylläkin myös online co-op -nimisen moodin, joka konseptina tuntuu varsin toimivalta. Tämä onkin kenties se tapa, jolla jopa minut voisi saada yhteistyöhön toisen pelaajan kanssa, pitkin hampain.



Hätä ei siis ole tämän näköinen, vaikka siltä peliuutisia lukiessa aina ensin hieman tuntuukin. Samalla voi seuraavaa peliä odotellessa kaivaa naftaliinista hyllyn perukoilta tai etsiä alesta lisää yksinpelattavaa. The Last of Us, God of War, Uncharted-sarja, Bloodborne, Infamous, Nioh ja vaikka Horizon Zero Dawn - ihan heti ei tule pelattavasta puutetta.

Skye Borg

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
16 SEP 2018

Testissä Shadow of the Tomb Raiderin Photo Mode - kamera räpsyi tiuhaan

Nykyisin tuntuu, että kaikissa suurissa peleissä täytyy olla mukana Photo Mode. Joissakin peleissä se on mukana hyvin alkeellisessa muodossa, ilman sen kummempia muokkausvaihtoehtoja.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
02 SEP 2018

Koukuttava peli, joka ei päästänyt irti. Minne se aika hujahti?

Mikään ei ole parempaa, kuin löytää peli jonka äärestä ei sitten helpolla pääsekään pois. Itselleni kävi näin perjantaina, kun vihdoin sain aikaiseksi ladattua konsolilleni Detroit:... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 AUG 2018

Syyskuun pelijulkaisut

Minne katosi elokuu? Melkein voisi harmitella kesäkuukausien katoamista, ellei luvassa olisi mitä mainioin loppuvuosi pelien kannalta. Nyt koosteessa tarjolla syyskuun julkaisuja. Monster... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 AUG 2018

Ostinko liian fiksun pelin?

Jostain syystä kaipasin kesähelteiden kaveriksi aivopähkinöitä tarjoavaa peliä. En tiedä sekoittiko helle pääni, mutta ilmeisesti lamaantuneet aivot olivat nääntyneet täysin ja... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 AUG 2018

Asiakkaiden eniten odottamat pelit loppuvuodesta

Pelibloggarin konsolissa pärisee erään arvostelupelin lisäksi tällä hetkellä aivopähkinöitä tarjoava The Spectrum Retreat. Siitä lisää ensi sunnuntaina. Syksy tuntuu tarjoavan kerrankin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 AUG 2018

Marvelin Spider-Man liitelee Pleikalle syyskuussa

Varmasti yksi syksyn odotetuimpia pelejä on Marvelin Spider-Man , jonka kehittämisestä vastaa Insomniac Games ( Sunset Overdrive, Ratchet & Clank ). MCUn puolella uusi Hämis on saanut paljon... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 JUL 2018

Elokuun pelit, vaikka hellettä pakoon näillä eväillä

Heinäkuu meni helteissä, olisiko elokuussa jo helpotusta asiaan? Jos ei, niin ollaan sitten sisällä tuulettimen edessä ja kokeillaan jotakin näistä peleistä! Hello Neighbour pistää... Lue lisää

  • 0 kommenttia
22 JUL 2018

Lukijoiden suosittelemat kauhupelit

Kauhupeleistä itselleni on jäänyt paljon rakkaita traumaattisia muistoja, jotka ovat pistäneet vetämään happea, painamaan pausea ja sulkemaan silmät, vaikka se ei olisikaan hahmon... Lue lisää

  • 0 kommenttia
15 JUL 2018

Life Is Strangen toista kautta odotellessa

Koska pidin paljon Life Is Strange -pelin ensimmäisestä kaudesta, hyppäsin luonnollisesti innolla mukaan The Awesome Adventures of Captain Spiritin matkaan. Toista kautta pohjustava... Lue lisää

  • 0 kommenttia
08 JUL 2018

Väkivalta on hyvä lyömäase, peleissäkin

Pelit ja niiden teemojen synkkyys nousevat tapetille yhä uudestaan ja uudestaan. Joskus asia menee mielestäni nillityksen puolelle, kuten toinen esimerkeistäni tällä viikolla kertoo. Toistuva... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

06-315 79 20
Ma-pe 10.00-16.00
Lounastauko 13-14

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

20:30

Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se