18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Peliopas

Peliblogi

17 FEB 2019

Far Cry New Dawn - todella hieno pelikokemus



Erinomaisen Far Cry 5 -pelin jälkeen odotukset olivat tietenkin korkealla Far Cry New Dawnin suhteen. Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa tarina jatkuu edellisen osan tapahtumista, vaikka aikaa onkin kulunut noin 17 vuotta lopullisen tuhon jälkeen. Peli ponnistaa hienosti tuhkasta, luoden maailman joka on kiinnostava sekä vaarallinen.

Pelaaja kulkee jälleen kerran hieman tyhjän paperin oloisen sankarin vaatteissa. Pelin muut hahmot ovatkin vastuussa tunnelman luomisesta, ja kiinnostavia asukkeja tulee vastaan tasaisin väliajoin Hope Countyn maastoissa liikkuessa. Dialogiin on joidenkin hahmojen osalta, kuten esimerkiksi Hurk Drubman Jr:n, panostettu. Pokassa on pitelemistä, jos keskittyy kuuntelemaan miehen tarinointia toiminnan lomassa. On luonnollista, että hahmoja on vähemmän kuin edellisessä pelissä - onhan kyseessä aika, jolloin suurin osa ihmiskunnasta on kuitenkin pyyhkäisty pois maan päältä.

Se mitä on jäänyt jäljelle, ja päässyt valloilleen, on kaunista. Luonto on ottanut takaisin oman paikkansa pelin maailmassa, ja tätä on hyödynnetty pelissä hienolla tavalla. Kaikkialla on kaunista ihailtavaa, ja hyvä Photo Mode on kovassa käytössä ympäri karttaa kulkiessa. Hyvänä vastapainona kaikelle korealle toimii Highway Men -jengin julmuus ja raaka väkivalta. New Dawn on idea paratiisista, mutta kuten aina, ihmiset itse ovat onnistumisen tiellä.

Peli kulkee hyvin tutusti edellisen pelin mekaniikkoja noudattaen. Lisäpiirteinä toimivat aseiden tuunaus, joka onneksi toimii vaivattomasti kunhan materiaaleja on kerättynä tarpeeksi. Samalla Prosperity - tukikohtaa päivitetään pelin edetessä tehokkaammaksi, joka puolestaan vaikuttaa Guns For Hire - hahmojen taitoihin, sekä moneen muuhun pelin aspektiin. Valikot ovat toimivia, selkeitä ja nopeita käyttää. Suurimmaksi ongelmaksi - mutta miellyttäväksi sellaiseksi - muodostuukin etanolin riittävä saatavuus. Tätä ihmeainetta saa parhaiten käyttöönsä valtaamalla Highway Menin tukikohtia. Tukikohdat voi valtauksen jälkeen tyhjentää raaka-aineista, jolloin se siirtyy takaisin jengin haltuun. Tai jättää määräysvallan itselleen, luoden yhden turvapaikan lisää kartalle lisävoimia antamaan. Homma on mielenkiintoista, ja kaikki etenee jouheasti.



Taistelut ovat taattua Far Cry -laatua. Ammuskelu on sujuvaa, aseiden käyttö nautinnollista ja meininki messevää. Itse suosin hiiviskelytaktiikkaa, johon peli tarjoaa mitä hienoimmat mahdollisuudet. Mukana kulkevat Guns ja Fangs For Hire tarjoavat hyvän tuen, olipa valittu lähestymistapa mikä tahansa.

Myös psykedeelisiä viboja on pelissä mukana. Alkupuolella tuntuu, että Joseph Seediä etsiessä joutuu sellaiselle sienitripille, että menoa meinaa jäädä tuijottamaan ilman käsitystä siitä, mitä ihmettä on tapahtumassa. Pelin tunnelmat vaihtelevatkin paljon, mikä luo kutkuttavan kontrastin tarinan eri tasojen kanssa.



Far Cry New Dawn on erinomainen peli. Se on muodoltaan ja tapahtumiltaan pienempi, mikä on huomioitu myös pelin hinnassa. Samalla siitä tulee napakampi kokonaisuus, jossa aikaa ei mene lukuisten itseään toistavien sivutehtävien tekemiseen. Itse päätarina etenee huomattavasti jämäkämmin, ja antaa samalla tilaa hahmoille ja näiden tarinoille. Kirjoituksessa on syvyyttä, mitä ei eräänlaiselta spin-off -peliltä täysin osannut odottaa. New Dawn on ajan ja rahan arvoinen peli, jota suosittelen lämpimästi.

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
26 MAY 2019

Kesäkuun alkupuolen pelit

Kesäkuussa voi olla lämmintä, mutta tälle kuukaudelle on luvassa niin paljon uutuuksia, että jaamme jälleen julkaisut kahteen eri postaukseen. The Elder Scrolls Online Elsweyr / 4.6.2019 /... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 MAY 2019

Kulunutkin aihe kiinnostaa kun tekijät osaavat asiansa

Kun pelaa pelejä tarpeeksi pitkään, on luonnollista odottaa pientä leipääntymistä itseään toistaviin konsepteihin ja teemoihin. Siksi onkin mahtavaa huomata pelaavansa peliä, joka palauttaa uskon... Lue lisää

  • 0 kommenttia
12 MAY 2019

Days Gone - Zen ja moottoripyörän kunnossapito

Harva peli on ottanut minua otteeseensa, sekä yllättänyt positiivisesti, niin täydellisesti kuin Days Gone . Periaatteessa kyseessä on peleistä ja elokuvista hyvinkin tuttu tarina,... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 MAY 2019

Nykypelien paras puoli on niiden pitkäikäisyys

Kyllä nykypäivänä vaan kelpaa olla pelaaja. En puhu nyt alan teknisestä kehittymisestä ja kuinka komealta kaikki näyttää. Puhun siitä yksinkertaisesta pelaamisen puolesta, joka usein... Lue lisää

  • 0 kommenttia
27 APR 2019

Toukokuun pelijulkaisut

Ulkona paistaa aurinko, mutta pelit tarjoavat hyvän syyn pysytellä ainakin välillä sisällä. Torjuaksemme raikkaan ilman myrkytystä tarjoamme tässä toukokuun peliuutuudet - joskus koti on kiva... Lue lisää

  • 0 kommenttia
18 APR 2019

Sanotaan pomotappeluille nykymuodossaan jo heipat

Minulla on villi ehdotus. Mitä jos jätettäisiin pomotappelut 2000-luvun alkuun, ja siirryttäisiin pelien kehittämisessä eteenpäin, unohtaen nämä kaiken ilon imevät pelisessiot? En... Lue lisää

  • 0 kommenttia
14 APR 2019

Onneksi löysin tämänkin väliin jääneen pelin pariin

Pelien spin-offit eivät ole aina jaksaneet ainakaan minua kiinnostaa, mutta toisinaan vastaan tulee helmiä joiden pariin olisi pitänyt siirtyä jo paljon aiemmin. On hieman hankala... Lue lisää

  • 0 kommenttia
05 APR 2019

Näille peleille te haluatte jatkoa - ja heti

Utelias pelibloggari miettii usein, mitä muiden pelaajien päässä liikkuu - ja hyvä niin. Kyselin Discshopin Facebookissa tällä viikolla, mikä peli ansaitsee mielestänne jatko-osan tai pitäisi... Lue lisää

  • 2 kommenttia
30 MAR 2019

Huhtikuun pelijulkaisut

Huhtikuussa pelataan paljon Nintendo Switchillä, mutta myös muille löytyy pelattavaa - ainakin jos on kiinnostunut maailmanlopun herkistä tunnelmista ja rehellisestä turpaan mättämisestä!... Lue lisää

  • 0 kommenttia
24 MAR 2019

Antakaa minun pitää peleistäni fyysiset kopiot

Minua saa ihan suoraan haukkua vanhanaikaiseksi. Sitkeät huhut siitä, että Microsoft julkaisisi tulevaisuudessa pelikonsolin ilman levyasemaa ovat saaneet minut kaipaamaan jälleen kerran... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy
Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2019 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se