18.00
Tilaa ennen 18.00: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Peliopas

Peliblogi

29 SEP 2019

Pikatestissä Ghost Recon - Breakpoint



Joskus sitä lähtee mielenkiinnosta pelien pariin, jotka aidosti houkuttavat mutta tiedät jo etukäteen olevan sinulle melko mahdottomia pelata. Kyllähän sitä voi hakata päätä seinään muutaman tunnin/päivän ajan, vaikka tiesi jo ladatessaan ettei tässä hyvä heilu.

Joka tapauksessa lähdin Ghost Recon - Breakpointin avoimen betan matkaan tällä viikolla, pidin kyllä näkemästäni kovasti. Ubisoftin yksi pitkäikäisimmistä pelisarjoista on monien vannoutuneiden fanien ikuinen suosikki - olen itsekin viettänyt hyvän tovin aikaa sarjan parissa. Ihan ummikkona en siis matkaan lähtenyt, mutta huomasin pian miksi en ole pelien parissa viime vuosina viihtynyt.

Ensimmäisenä silmään pistää pelin todella kaunis, laaja ja yksityiskohtainen maailma: tässä pelimaailmassa tullaan viihtymään pitkään eikä kenelläkään voi olla naputtamista lokaatioiden suhteen. Sama ulkoisiin asioihin panostaminen näkyy myös skin override - ominaisuudessa, jolloin pelaajien ulottuvilla on periaatteessa ääretön valikoima erilaisia tyylejä asuille, aseille ja ulkomuodolle. Tässä kohtaa ryhdyin jo epäilemään pelin sopivuutta itselleni, sillä voin viettää aivan liian pitkiä aikoja vääntämässä juuri sopivaa kokonaisuutta kasaan jo ilman tällaisia runsaudensarviakin.

Itse pelaaminen, paikasta toiseen siirtyminen, toiminta ja maailman tutkiminen sujuivat äärettömän mallikkaasti. Huomasin pian uivani omaan pelityyliini, joka on enemmän etukäteen tehtävän tiedustelun tekemistä esimerkiksi droneilla ja poistavani vastustajat tämän jälkeen yhtälöstä tarkka-ampujana toimien. Aina kun jouduin lähitaisteluun, jossa olisi pitänyt antaa rynkyn laulaa, huomasin olevani hieman turhaantunut ja hukassa, huolimatta hyvistä valmisteluistani. Niinpä pelaaminen eteni pian mukavasta vihollisten napsuttelusta ja varsinaisesta tiedustelutoiminnasta suoraviivaisemmaksi ammuskeluksi. Mielenkiintoni lopahti ja kärsivällisyyteni tippui minimiin. Tämä ei ole pelin vika, sillä homma toimii, mutta toisinaan on ihan ok myöntää, että tämä peli ei vain sovi minulle.

Pelin kykypuuta on uudistettu myös erinomaisella tavalla, ja teki vihaamastani valikkoteppoilusta astetta sujuvampaa ja yksinkertaisempaa. Mutta tähän pelin erinomaisesti toimiva ohjaus päättyikin, omalla kohdallani. Missioita, tarjolla olevia tutkimuksen kohteita ja todisteita on niin valtava määrä jo lähtökuopista startatessa, että päässä surisi. Itse halusin vain lähteä pääpahiksen perään tarinamoodissa, mutta eteen työnnettiin koko ajan mahdollisuuksia osallistua haasteisiin ja kutsua peliin kavereita, sivutehtäviä ja kartalta avautuvia kohteita - ahdistus nosti päätään.

On tietenkin jokaisen itse päätettävissä, miten pelissä etenee ja mihin keskittyy. Breakpoint on ilman muuta parhaimmillaan verkossa kavereiden tai randomeiden kanssa pelatessa, ja meno varmasti messevää ja mahtavaa. Olen jopa hieman kateellinen ihmisille, jotka luontevasti lähtevät tämänkaltaisten pelien matkaan kummempia murehtimatta, ja joilla on peliryhmä kasassa ensi minuuteilta lähtien. Itse olen niin fakkiintunut soolopelaaja, että pelkkä ruudun yläosassa vilkkuva ?voit nyt kutsua kavereita pelaamaan kanssasi? -teksti oli minulle melkein liikaa.

Ghost Recon Breakpoint näyttää uudistuneen juuri sopivasti, tehden kokemuksesta vielä sujuvamman ja mielenkiintoisemman. Onnittelen siis vilpittömästi niitä, jotka pääsevät pelin matkaan ja heiluvat hienossa maailmassa kavereiden kanssa: minun täytyy keksiä taas jotain muuta pelattavaa.

Skye

Ghost Recon - Breakpoint julkaistaan 4.10.2019.
Ultimate Edition sisältää Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint -pelin lisäksi 3 päivää aikaisemman julkaisupäivän sekä Year 1 Passin, jolla saat ladattua ensimmäisen vuoden lisäsisällön veloituksetta käyttöösi.

Aiemmat blogikirjoitukset

Lisää blogikirjoituksia
03 JUL 2020

Heinäkuun loppupuolen peliuutuudet

Paper Mario - The Origami King / Nintendo Switch / 17.7.202 Lähde Prinsessa Peachin, Marion ja Luigin kanssa osallistumaan valtakunnan origami-festivaaliin. 
Näyttää siltä, että... Lue lisää

  • 0 kommenttia
26 JUN 2020

Heinäkuun alun pelijulkaisut

Iron Man (PS VR) / PlayStation 4 / 3.7.2020 HUOM! Peli vaatii 2 kpl PlayStation®Move-ohjaimia! Pistä PlayStation VR -lasit päähäsi, pukeudu legendaarisen Marvel-supersankarin... Lue lisää

  • 0 kommenttia
25 JUN 2020

The Last of Us Part II on täydellinen elämys

Harvaa peliä olen odottanut niin paljon kuin viime viikolla ilmestynyttä The Last of Us Part II . Peli onnistuu lunastamaan henkilökohtaisesti sille asettamani täysin kohtuuttomat... Lue lisää

  • 0 kommenttia
31 MAY 2020

Kesäkuun pelijulkaisut

Dynasty Warriors 9 - Playstation Hits / PlayStation 4 / 2.6.2020 Täysin avoimen pelimaailman taistelupeli, jossa pelaajat voivat vapaasti seurata joko peliin kirjoitettua päätarinaa taikka... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 MAY 2020

Liian vaikeat pelit - vai onko sellaisia?

Kyselin Discshopin FB-sivuilla teiltä, miten suhtaudutte vaikeisiin peleihin. Yleensä ensimmäisenä mieleen tulee useimmille luonnollisesti Dark Souls -pelisarja, mutta itselleni asia... Lue lisää

  • 7 kommenttia
19 MAY 2020

Final Fantasy -pelit jaksavat yllättää

En ole aiemmin ollut mikään suuri Final Fantasy -pelien fani. Silloin tällöin olen kokeillut uusia julkaisuja, mutta en sitoutunut tarinoihin ja pelin päättämiseen oikeastaan koskaan... Lue lisää

  • 0 kommenttia
29 APR 2020

Toukokuun pelijulkaisut

Big Pharma Special Edition / PlayStation 4, Nintendo Switch / 8.5.2020 Special Edition sisältää Big Pharma -pelin, tarrasetin, sydän origamin ja "Marketing and Malpractice DLC" -lisäosan.... Lue lisää

  • 0 kommenttia
19 APR 2020

Ne naiset ihanaiset!

Kansainvälisenä naistenpäivänä kyselin teiltä Facebookissa kuka pelien naishahmo on tehnyt teihin suurimman vaikutuksen ja kuka on suosikkinne. Oma suhteeni naishahmoihin on kimurantti. Minusta on... Lue lisää

  • 4 kommenttia
12 APR 2020

Final Fantasy VII Remake - odotuksen arvoinen

Aika moni meistä on odottanut Final Fantasy VII Remakea kuin kuuta nousevaa. Suurimmaksi osaksi peli onkin lunastanut sille ladatut odotukset, vaikka täysin vaivatonta ja pilvissä... Lue lisää

  • 0 kommenttia
01 APR 2020

Huhtikuun pelijulkaisut

Resident Evil 3 - Nemesis / PlayStation 4, Xbox One / 3.4.2020 Jill Valentine on yksi viimeisistä jäljellä olevista Umbrellan hirmutekojen todistajista Raccoon Cityssä. Umbrella haluaa... Lue lisää

  • 0 kommenttia

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@discshop.fi

Discshop Alandia Oy

Uutiskirje

Facebook

Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

Twitter

Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

Instagram

Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

Suomen Varmakauppa

Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

18:00

Tilaa ennen 18:00 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

Valikoimissa yli

13 000 elokuvaa
3 000 peliä

Bonusohjelma

Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

Avoin kauppa

14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
© 2005-2020 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
SF Anytime | Adlibris | Discshop.se