20.30
Tilaa ennen 20.30: tilauk- sesi lähetetään samana päivänä! Toimitusajat

Persona 4 - Arena

Fighting Xbox 360.

Ålder
Poistuva tuote! 1 kpl varastossa toimitettavissa.
27,95€

Persona 4 roolipeli taipuu napakaksi taitelupeliksi mainioin roolipelielementein!

Kaksi kuukautta Persona 4 -pelin tapahtumien jälkeen pelin sankari ja hänen kaverinsa joutuvat selvittämään taas uutta tapausta!
Karmiva sarjamurhatapaus, joka aiheutti melkoista hämminkiä, saatiin selvitettyä ja rauha palasi taas Inabaan. Sankarin ja hänen ystäviensä aloittaessa lukion kolmannen vuoden alkaa uusi huhu liikkua kultaisena viikkona ympäri kaupunkia. Huhu kertoo mysteerisestä tv-ohjelmasta, joka näkyy vain tuijottamalla sammutettua televisiota sateisena yönä. Kyseisen ohjelman nimi on P-1 Grand Prix. Se on kamppailuohjelma, jossa lukiolaiskaverukset taistelevat toisiaan vastaan katkeraan loppuun saakka. Sankarin ja muiden katsellessa tätä ohjelmaa he näkevät tv-ruudulla Teddien julistamassa shown alkaneeksi.
Astukoon kaikkein miehekkäimmät miehet lavalle! Tämän jälkeen osallistujat esitellään. Osallistujat vaikuttaisivat kuitenkin olevan he itse, mutta pieleen menneiden iskulauseiden kera. Voisiko tämä ohjelma olla Teddien ilkikurinen pila?! Ohjelman alettua sankarin ystävät alkoivat kuitenkin kadota yksi toisensa jälkeen. Tämän lisäksi he eivät saa yhteyttä televisiossa esiintyneeseen Teddiehen. Tutkintaryhmän jäsenet tajuavat tämän olevan normaalista poikkeava tilanne ja sukeltavat televisioon jälleen tavoitteenaan tapauksen selvittäminen. Mistä tässä mysteerisessä ohjelmassa mahtaa oikein olla kyse...?

Ominaisuudet:

  • Tehty yhteistyössä genren hallitsevan Arc System Works -pelistudion kanssa. Kyseinen studion kädenjälkeä ovat sellaiset fanien suosimat pelit, kuin BlazBlue ja Guilty Gear.
  • Vain konsoleille yksinoikeudella saatavia ominaisuuksia ja sisältöä. Konsolijulkaisussa on paljon enemmän ominaisuuksia, kuin arcade versiossa. Näihin kuuluvat esimerkiksi täysimittainen tarina -moodi ja online -moninpeli!
  • Hahmoja ja sijainteja paljon palkituista Persona 3 ja 4 -peleistä. Kauniit käsinpiirretyt kaksiulotteiset anime -tyyliset hahmot perustuvat Persona 3 ja 4 -peleistä tuttuihin henkilöihin. Tämä on oikea namupala sekä Atluksen, että mätkintäpelien faneille.
  • Alkuperäiset hardcore taistelumekaniikat. Arc System Worksille tuttuun tapaan Persona 4 Arena näyttää ja tuntuu vailla vertaistaan olevalta yksilölliseltä peliltä. Jokaisen taistelijan hyökkäykset on sidottu näiden sisäistä voimaa edustavaan Personaan, mikä tuokin pelattavuuteen lisää syvyyttä ja monimutkaisuutta.
  • Arcade Mode, Story Mode, Score Attack Mode, Online Versus Mode ja Versus Mode ovat kaikki pelistä löytyviä pelimoodeja.
  • Otteluiden selostajana toimii Rise Kujikawa. Hänen eloisat kommenttinsa tovat taisteluihin uuden piirteen!
  • Taisteluita käydään tv-maailman sisäänkäynnillä, lukion aulassa, kuntosalilla, musiikkiluokassa, sekä portin luona.
  • Hahmon värityksen voi valita kaikkiaan 14:sta eri vaihtoehdosta.

  • Formaatti
    Xbox 360

    Pelaajien lukumäärä
    1

    Genre
    Fighting
    Roolipeli

    Alustava julkaisupäivä
    2013-05-10

    Jakelija
    Plan 1

    EAN-koodi
    4510772106788

    Kannen kieli
    Englanti

    Kansi
    Keep-Case

    Tuotenro.
    115045

    Tiedot päivitetty
    2013-05-08 15:17

    Peliopas

    Pelioppaaseen
    29 NOV 2013

    Alla oleva arvostelu on kirjoitettu pelin toisesta julkaisusta, Persona 4 - Arena

    "Näyttävä ja haastava taistelutarina"

    Mätkintä- ja taistelupelit ovat aina olleet genre joka vetää puoleensa oman harrastajakuntansa. Arc System Worksin pelit kuten BlazBlue-sarja eivät ehkä ole varsinkaan länsimaissa koskaan saaneet varsinaista hypeä ai... Lue lisää

    4.0 av Ursula Borg

    Asiakaspalvelu

    06-315 79 20
    Ma-pe 10.00-16.00
    Lounastauko 12-13

    Discshop Alandia Oy
    Kirkkopuistikko 22 A 7 65100 Vaasa

    Uutiskirje

    Facebook

    Liity faniksemme Facebookissa ja pysyt ajan tasalla! Tykkää meistä Facebookissa

    Twitter

    Seuraa meitä Twitterissä! Discshop Twitterissä

    Instagram

    Seuraa meitä Instagramissa! Discshop Instagramissa

    Suomen Varmakauppa

    Sertifioitu luotettava verkkokauppa Lue lisää

    20:30

    Tilaa ennen 20:30 - Tilauksesi lähetetään samana päivänä.

    Valikoimissa yli

    13 000 elokuvaa
    3 000 peliä

    Bonusohjelma

    Tähtitarjoukset huippuasiakkaille! Lue lisää

    Avoin kauppa

    14 päivän palautus ja vaihto-oikeus. Lue lisää
    © 2005-2018 Discshop Alandia Oy | Y-tunnus: 1932506-7 | Cookies
    SF Anytime | Adlibris | Discshop.se