Elokuvablogi - Discshop.fi http://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi Elokuvablogi - Discshop.fi fi Grindelwald vai Voldemort? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/grindelwald_vai_voldemort/B2351


Olen viime päivinä katsonut uudestaan loppupään Harry Potter -elokuvia ja viikonloppuna elokuvissa käydessä valkokankaalla näytettiin uusi, Comic Conissa julkaistu traileri marraskuussa julkaistavasta Ihmeotukset 2 -elokuvasta. J.K. Rowlingin luoma taikamaailma on itselleni rakas ja muistan, kuinka haikeaa oli sanoa jäähyväiset Potter-elokuvien sankareille aikoinaan viimeisen elokuvan aikaan. Ihmeotukset 1 olikin herttainen paluu tuohon maailmaan, vaikkakin täysin uusien sankareiden pariin.

Ajatus taikamaailman vanhemmista ajoista on varsin suloinen. Elokuvien keskushahmo Newt Scamander on Potter-tarinoissa mainittu vain niin ohimennen, että nimi on monilta saattanut livahtaa kokonaan ohitse. Ensin uuden elokuvafranchisen luominen tällaisen hahmon ympärille tuntui kaukaa haetulta ajatukselta, mutta ensimmäisen elokuvan aikaan nähtiin, että homma toimii oikein hyvin.

Ihmeotukset 2 - Grindelwaldin rikokset saa ensi-iltansa meillä Suomessa 14. marraskuuta. Uudessa elokuvassa päästään tutumpien hahmojen pariin, sillä nyt Eddie Redmaynen esittämän Scamanderin mukana seikkailee nuori professori Dumbledore, jota elokuvassa esittää Jude Law. Vastassaan heillä on yksi kaikkien aikojen kauheimpia pimeän puolen velhoja, Dumbledoren entinen ystävä Gellert Grindelwald, jota elokuvassa esittää Johnny Depp.

Tsekkaa virallinen traileri tästä:


Kun Harry Pottereissa ennätimme tottua siihen, että kaikkein suurin pahuus on Voldemort, näyttää uusi Ihmeotukset nyt siltä, että Voldemortin riehuminen Briteissä on lopulta kuitenkin aika pientä verrattuna siihen, mitä Grindelwald sai aikaan muutama vuosikymmen aikaisemmin. Trailerin perusteella toiminta on melkoisen näyttävää, ja kun ajattelee Dumbledoren jo ennättäneen elämänsä aikana kokea jotain tällaista, ei Voldemortin päihittäminen enää tunnukaan niin suurelta tehtävältä.

Elokuvantekijöiden näkökulmasta ymmärrän, että uusiin elokuviin pitää kehitellä paljon uutta ja näyttävää, ja toiminnan pitää erottua aiemmin julkaistuista elokuvista. Mutta nyt kun vertaa uutta traileria Harry Potter -sarjan viimeisiin elokuviin, käy väkisinkin mielessä, että ennen vanhaan meno on taikamaailmassa ollut paljon hurjempaa.

Toivon, että uudet elokuvat pysyvät edes jonkinasteisessa linjassa aiemmin julkaistujen elokuvien tapahtumien kanssa. Koska olisihan se hauska sitten joskus, kun tällä hetkellä viisiosaiseksi suunniteltu Ihmeotukset-sarja on valmis, katsoa putkeen kaikki tämän franchisen elokuvat tapahtumien kronologisessa järjestyksessä.

Ihmeotukset 2:n ohjaa edellisen elokuvan sekä useiden Pottereiden ohjaksissa ollut David Yates. Käsikirjoituksesta vastaa Rowling itse.

-Helinä Laajalahti

Tässä vielä tulevan elokuvan suomeksi tekstitetty tiiseri:

]]>
2018-08-12
Jasper Pääkkönen rasistisikana Spike Leen uutuudessa BlacKkKlansman https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/jasper_paakkonen_rasistisikana_spike_leen_uutuudessa_blackkklansman/B2350


Tällä viikolla elokuvateattereihin tulee Spike Leen uusi ohjaus BlacKkKlansman, joka meillä Suomessa on erityisesti saanut huomiota siitä syystä, että siinä esiintyy - ja vielä varsin keskeisessä roolissa - suomalainen Jasper Pääkkönen.

Tositapahtumiin pohjautuvassa, 1970-luvulle sijoittuvassa elokuvassa mustaihoinen poliisi, Ron Stallworth (John David "Denzelin poika" Washington) soluttautuu Ku Klux Klanin jäseneksi ja jopa ystävystyy klaanin johtajan David Duken kanssa. Klaanilaiset eivät tietenkään tiedä Ronin olevan musta, sillä varsinaisissa tapaamisissa häntä esittää Ronin kollega Flip (Adam Driver).

Jasper Pääkkönen esittää klaanin paikallisosaston Felixiä, joka hullunkiilto silmissään on porukan sekopäisin rasisti. Topher Gracen esittämän Duken ohella hän nouseekin elokuvan keskeisimmäksi pahishahmoksi.

Cannesin elokuvajuhlilla Grand Prixillä palkittu BlacKkKlansman on voimakkaasti kantaaottava elokuva Spike Leen omaperäiseen tyyliin. Etenkin nykypäivänä, kun ihmisoikeudet puhuttavat niin elokuvan kotimaassa Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa rasismin ja äärioikeistolaisuuden nostaessa päätään, se on myös ajankohtainen elokuva. Lee alleviivaa agendaansa vähän liiankin voimalla, mutta toisaalta viittaukset Yhdysvaltojen nykyhallinnon toimintaan ovat paikallaan. Samalla Lee syöttää elokuvansa uskomattomaan rikosdraamaan mustaa huumoria.

Pääkkösestä ei ole mitään pahaa sanottavaa ja elokuva tuntuukin luontevalta siirtymältä Dome Karukosken ohjaaman Leijonasydämen nuoresta natsista eteenpäin. Pääkkönen on saanut elokuvassa yllättävänkin paljon dialogia sisältävän puheroolin, mutta hänen suuhunsa ei silti ole pakotettu eurooppalaista aksenttia. Hyvin se vetää, uskokaa pois!

Onhan Pääkkönen jo aiemminkin niittänyt mainetta maailmalla, sillä hänet on nähty esittämässä Halfdan the Blackin hahmoa tv-sarjassa Vikings, missä hänen rinnallaan esiintyy myös toinen suomalainen, Peter Franzén. Vikingsissä suomipojat ovat olleet oikein päteviä ja monissa jaksoissa on näyttänyt siltä, että heillä on ollut varsin hauskaa päästessään kunnolla revittelemään väkivaltaisten hahmojensa parissa.

On joka tapauksessa hienoa, että suomalaisiakin näyttelijöitä on alettu noteerata maailmalla. Niin pitkään olemme jääneet muiden pohjoismaalaisten varjoon. Eihän Pääkkönen nimittäin ole ainoa, joka on päässyt mukaan nimekkääseen tuotantoon. Krista Kosonen ja Blade Runner 2049, Laura Birn ja The Ones Below, Samuli Edelmann ja Mission: Impossible - Ghost Protocol, Pihla Viitala ja Hannu & Kerttu sekä tietenkin Joonas Suotamo uusien Star Wars -elokuvien Chewbaccana.

-Helinä Laajalahti



Edit: Jostain ihmeen syystä unohtui mutta nyt Joonas Suotamokin lisätty mukaan!

]]>
2018-08-09
Discshop Filmclub - elokuun 2018 kerholeffat https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/discshop_filmclub_elokuun_2018_kerholeffat/B2348 Tässä ovat Discshop Filmclubin elokuun 2018 kerholeffat! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole sitoutumispakkoa, eli sinulle ei lähetetä mitään automaattisesti, vaan valitset juuri ne elokuvat mitä itse tahdot.

Elokuussa Kuukauden elokuvia on tarjolla kuusi vaihtoehtoa:

Toiminta / sci-fi: Ready Player One


Steven Spielbergin ohjaama Ready Player One on toiminnallinen seikkailuelokuva, joka perustuu Ernest Clinen samannimiseen romaaniin.

Vuonna 2045 todellinen maailma on karu paikka. Wade Watts (Tye Sheridan) tuntee todella elävänsä vain paetessaan OASISiin, moderniin virtuaaliseen universumiin, jossa valtaosa ihmiskunnasta viettää päivänsä. OASISissa voi mennä minne vain, tehdä mitä vain ja olla kuka vain - rajana on vain oma mielikuvitus. Virtuaalimaailman loi nerokas, mutta omalaatuinen James Halliday (Mark Rylance), joka kuollessaan jätti koko suunnattoman omaisuutensa suunnittelemansa kolmiosaisen kilpailun voittajalle. Wade ystävineen lähtee selvittämään haastetta todellisuuden rajoja rikkovassa aarteenetsinnässä pelastaakseen pelin ilkeältä korporaatiolta, joka on päättänyt voittaa kisan - hinnalla millä hyvänsä.

Populaarikulttuuriviittauksia vilisevä Ready Player One on herkkua jokaiselle leffa- ja pelinörtille ja tarjoaa bongailtavaa moneksi katsomiskerraksi.



Toiminta / sci-fi: Pacific Rim: Uprising


Guillermo del Toron ohjaaman Pacific Rimin jatko-osassa kaiju-hirviöiden ja niiden kukistamiseksi rakennettujen, ihmisten ohjaamien superrobottien välinen taistelu jatkuu. Steven S. DeKnightin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa jatko-osassa Pacific Rim - Uprising ihmiskunta saa vastaansa todellisen hävityksen aallon.

Jakella (Star Warsista tuttu John Boyega) on takanaan lupaava ura robottipilottina, mutta hän on sittemmin hylännyt pilottikoulutuksen ja luisunut rikoksen poluille. Mutta kun voimakas uhka panee koko maapallon polvilleen, Mako Mori (Rinko Kikuchi), joka johtaa sodan varjossa varttuneita uuden sukupolven pilotteja, etsii Jaken käsiinsä. Ainoa keino oikaista vääryydet on yhdistää kaikki voimat kapinaan tuhon voimia vastaan.

Jake saa rinnalleen lahjakkaan kilpailevan pilotin nimeltä Lambert (Scott Eastwood) ja 15-vuotiaan robottihakkeri Amaran (uusi tulokas Cailee Spaeny). Yhdessä he suuntaavat mahtavat mittasuhteet saavaan seikkailuun.



Komedia: Luolamies


Oscar-palkitun Nick Parkin ja Aardman Animationsin (Wallace & Gromit, Late Lammas, Kananlento) uusi animaatioelokuva Luolamies sijoittuu ajanlaskumme alkuun, esihistoriallisten olentojen ja karvaisten mammuttien aikaan, ja kertoo tarinan niinkin erikoisesta asiasta kuin jalkapallon synnystä.

Koko perheelle sopivassa Luolamiehessä nuori Tuk, hänen lemmikkisikansa Posso ja heidän koko kivikautinen heimonsa käyvät taistoon suurta vihollista, lordi Noothia ja hänen pronssikautista kaupunkiaan vastaan pelastaakseen kotinsa. Heidän tulee vain voittaa vastapuoli jalkapallo-ottelussa.



Lapset ja koko perhe: Petteri Kaniini


Beatrix Potterin luoma Petteri Kaniini, tuo kujeileva ja seikkailuja rakastava sankaripupu, on kiehtonut nuoria lukijoita jo sukupolvien ajan. Potterin alkuperäisestä sadusta nykyaikaan sijoitettu elokuva on riehakas komedia, josta ei asennetta puutu. Elokuvassa Petteri perheineen kylvää tuhoa toiveissaan voittaa taistelu vanhan herra Vänskän kartanon herruudesta ja näiden naapurin Bea-neidon suosiosta.

Näyteltyä elokuvaa ja animaatiota sekoittavan lastenelokuvan ihmisrooleissa nähdään mm. Sam Neill, Domnhall Gleeson ja Rose Byrne. Petterin alkuperäisenä äänenä kuullaan James Corden.



Draama: Journeyman


Paddy Considinen ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä Journeyman kertoo keskisarjan nyrkkeilyn maailmanmestari Matty Burtonista, joka romahtaa puolustettuaan titteliään rankassa ottelussa. Matka kohti muistin, sekä puhe- ja liikuntakyvyn palautumista tulee olemaan rankin hänen otteluistaan, sillä pelissä on terveyden lisäksi hänen suhteensa vaimo Emmaan ja tytär Miaan.

Koskettavan draaman toisessa pääosassa nähdään Jodie Whitaker.



Kauhu ja jännitys: A Quiet Place


Näyttelijänä paremmin tunnetun John Krasinskin ohjaamassa kauhutrillerissä maailma on tuhon partaalla ja jäljellä on enää kourallinen ihmisiä. Tässä tulevaisuudessa ihmisten on elettävä täydellisessä hiljaisuudessa, sillä heidän henkeään uhkaavat äänen perusteella metsästävät olennot. Jos rikot hiljaisuuden, ne lähtevät perääsi.

Krasinski itse näyttelee elokuvan miespääosaa ja naispääosassa nähdään Emily Blunt. Erinomaisissa lapsirooleissa nähdään Millicent Simmonds ja Noah Jupe. A Quiet Place on yksi vuoden omaperäisimpiä ja vaikuttavimpia kauhuelokuvia.



INFO: Mikä Filmclub?

Discshop Filmclub on kerho kaikille elokuvien ystäville ympäri Suomen. Voit aktivoida klubin omasta Discshop-profiilistasi kirjautumalla sisään.

Kerhossa ei ole sitoutumisvelvoitteita. Kun ostat viisi (5) kuukauden elokuvaa, saat kuudennen (6.) elokuvan veloituksetta. Tarjous koskee vain valittuja Kuukauden elokuvia.

]]>
2018-08-05
Tom Cruisen (lähes) mahdoton tehtävä https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/tom_cruisen_lahes_mahdoton_tehtava/B2347


Tällä viikolla elokuvateattereihin tulee uusi Mission: Impossible -seikkailu. Mission: Impossible - Falloutin on ohjannut edellisen elokuvan tapaan Christopher McQuarrie ja myös keskushahmot ovat pysyneet samoina. Ethan Huntia esittää edelleen Tom Cruise ja hänen apureitaan Simon Pegg ja Ving Rhames. Edellisen elokuvan Rebecca Ferguson on myös mukana, samoin Huntin rakastettua esittänyt Michelle Monaghan.

Uutena kasvona nähdään Teräsmiehenä tunnettu Henry Cavill, joka liittyy Huntin porukkaan CIA:sta.

Fallout on tuttua Mission: Impossiblea. Tarjolla on mahdottomalta tuntuva tehtävä ("jos suostut sen vastaanottamaan"), kansainvälisiä terroristeja ja takkia kääntäviä henkilöhahmoja. Ja paljon paljon mahdottomilta näyttäviä stuntteja ja nyt jo 56-vuotias Tom Cruise juoksemassa kovempaa kuin kukaan muu.

M:I -elokuvien tuottajanakin toimiva Cruise on tunnettu siitä, että hän tekee kaikki hurjat stunttinsa itse. Eikä niitä ole kuvattu green screenin edessä. Cruise hyppää kilometrien korkeudessa lentokoneesta, lentää itse helikopteria ja kiipeää pystysuoraa seinämää Norjan vuonolla (joka esittää elokuvassa Pohjois-Intiassa sijaitsevaa Kashmiria). Elokuvaa katsoessa tämä kaikki korostuu, eikä näyttelijää voi kuin ihmetellä. Kunnioitettavaa omistautumista, mutta myös samalla ihan hullua touhua!

Kesän toimintaviihteenä Fallout on erinomainen spektaakkeli. Täynnä överiksi menevää, komeaa toimintaa joka kuitenkin on maltettu kuvata sen verran rauhallisesti, että kaikesta tapahtuneesta saa selvää. Kun monissa toimintaelokuvissa ei silmä meinaa pysyä mukana vauhdikkaissa kohtauksissa, Falloutissa homma ei pelkästään näytä hyvältä, vaan myös vauhdista pääsee kunnolla nauttimaan.

Edes se, että elokuvan juonenkäänteet arvaa suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ei vaikuta katselunautintoon. Fallout on kesän viihdyttävimpiä elokuvia, ja suuri kunnia tästä kuuluu Cruiselle, joka pistää itsensä täysillä likoon.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-08-02
Kun aivot ovat pehmenneet helteestä: Game Night https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/kun_aivot_ovat_pehmenneet_helteesta_game_night/B2346


Kyllä nämä helteet ottavat koville, kun niitä ei tunnu pääsevän pakoon muualle kuin kylmään suihkuun. Ymmärrän hyvin niitä, jotka saavat nauttia lämpimästä lomalla, mökillä, pulahtaa järveen kun siltä tuntuu. Heitä helle varmastikin hellii. Mutta me kaupungissa töitä vääntävät olemme kieltämättä olleet kärsimässä, kun ilmastointia ei ole, eikä ihan koko aikaa ennätä/raski leffateatterin viileydessäkään istua.

Aivot tuntuvat sulaneen jo aikaa sitten. Siksipä olikin mainio veto ottaa katsottavaksi elokuva, joka ei vaadi kovinkaan suurta ajatustoimintaa, vaan jonka voi vain painaa käyntiin ja antaa mennä, viihtyä pari tuntia ilman liiallista pohtimista.

Lisäksi National Lampoon -uudelleenlämmittelyn Loma (2015) ohjanneiden John Francis Daleyn ja Jonathan Goldteinin ohjaama Game Night ei ole komediana siitä surkeimmasta päästä. Päinvastoin. Omaperäinen idea onnistuu nimittäin kantamaan loppuun saakka.

Game Night kertoo Jason Batemanin ja Rachel McAdamsin esittämästä kilpailuhenkisestä pariskunnasta, Maxista ja Anniesta, jolla on tapana järjestää ystävilleen peli-iltoja, joissa pelataan perinteisiä seurapelejä. Heidän naapurissaan asustaa vaimostaan eronnut Gary (Jesse Plemons), jota Max ja Annie eivät haluaisi kutsua mukaan, koska haluavat olla lojaaleja tämän vaimolle - ja lisäksi Gary on vähän outo.

Kun Maxin menestynyt veli Brooks (Kyle Chandler) saapuu kaupunkiin ja ilmoittaa järjestävänsä erilaisen peli-illan, asiat karkaavat käsistä. Näytellyn kidnappauksen sijaan paikalle nimittäin pamahtaa oikeita rikollisia, jotka nappaavat Brooksin mukaansa. Kestää hetken, ennen kuin muut tajuavat, että kyseessä ei olekaan pelkkä hauska peli.

En ole henkilökohtaisesti koskaan ollut suuri Jason Batemanin ystävä, sillä hän tuntuu puunaamaisesti vetävän saman roolin jokaisessa elokuvassa, mutta Game Nightissa hänkin menettelee. Leffan idea on hauska ja se on toteutettu niin, ettei katsoja ihan kaikkia jippoja heti hoksaa. Ja vaikka hoksaakin, ei se niin suuresti haittaa.

Sivurooleissa nähdään mm. Billy Magnussen, Sharon Horgan, Lamorne Morris, Kylie Bunbury, Danny Huston sekä mainiosti Dexteriä muistuttava Michael C. Hall. Kuuman kesäillan toiminnallisena komediana Game Night toimii oivallisesti.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-29
Buffy, vampyyrintappajasta uusi versio https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/buffy_vampyyrintappajasta_uusi_versio/B2344


Tämän viikon uutisissa on kuultu, että Joss Whedonin luoma, rakastettu Buffy, vampyyrintappaja aiotaan käynnistää uusiksi. Kuten niin monelle muullekin katsojalle, myös minulle Buffy on ollut erittäin tärkeä sarja. Sen seitsemään tuotantokauteen mahtui niin paljon iloa ja surua, rohkeita juonenkäänteitä ja omalaatuisia, erinomaisia henkilöhahmoja kasvuineen, että sarja on edelleen yksi rakkaimpia, mitä koskaan olen nähnyt.

Uutinen uudelleenkäynnistyksestä tuli siis jonkinasteisesti negatiivisena yllätyksenä. Alkuperäisestä Buffystä nyt kuitenkaan ei ole kulunut niin kauhean kauan ja ajatus jostakin muusta näyttelijästä kuin Sarah Michelle Gellarista nimiroolissa tuntui vaan niin väärältä.

Tokihan Buffyn ensimmäiset tuotantokaudet näyttävät teknisesti jo hieman aikansa eläneiltä kumisine vampyyrinaamoineen, minkä vuoksi tavallaan ymmärrän uuden luomisen viehätyksen. Halutaan tuoda Buffy takaisin nykykatsojille sopivalla tyylillä ja nykypäivän tekniikalla, ja tutustuttaa hahmo myös niille (nuorille) katsojille, jotka eivät alkuperäistä sarjaa koskaan ole katsoneet.

Uuden sarjan käsikirjoittaja Monica Owusu-Breen on kuitenkin Twitter-tilillään vihjannut, ettei sarja välttämättä ole aivan suora uudelleenkäynnistys. Hänellä ei ole tarkoitusta kirjoittaa uutta Buffya, vain uusi vampyyrintappaja. Sarja voisi siis olla myös jonkinasteinen jatko-osa alkuperäiselle sarjalle.

Jos ajattelee uutta sarjaa jatkona alkuperäiselle, ajatus ei kuulosta enää niin pahalta. Se ei enää tunnu rakastetun klassikkosarjan tuhoamiselta vaan uuden rakentamiselta sen perustuksille, perinnölle, jonka Buffy, Angel, Spike, Willow, Xander ja Giles kumppaneineen loivat.

Nähtäväksi jää, millaiseen ratkaisuun uuden sarjan osalta lopulta päädytään. Henkilökohtaisesti toivon, että ratkaisu kääntyy jonkinasteisen jatko-osan puolelle varsinaisen rebootin sijaan. Mielenkiinnolla sitten katsotaan, tuleeko uudesta Buffysta samanlainen moderni klassikko kuin alkuperäisestä sarjasta.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-27
Mamma Mia! Here We Go Again https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/mamma_mia_here_we_go_again/B2342


Abban musiikin pohjalta luotu musikaali Mamma Mia! näki päivänvalon elokuvamuodossa vuonna 2008 ja siitä tuli saman tien hitti ja yksi vuoden katsotuimpia elokuvia. En tuolloin ollut vielä alkuperäistä musikaalia ennättänyt teatterinäyttämöllä nähdä, mutta herttainen ja hyväntuulinen - ja samalla koskettava - musikaali vetosi minuun jostain syystä kovasti.

En ole suuri musikaalielokuvien ystävä, eikä Abban musiikkikaan ollut minulle kovin läheistä - tuttua toki, sillä kukaanhan noilta biiseiltä ei varmasti ole voinut välttyä. Mutta Mamma Miassa kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen - Kreikan saariston maisemista lähtien - ja olen sittemmin katsonut elokuvan useasti. Huomasin ihastuvani Meryl Streepin sitkeään ja itsenäiseen hahmoon, ja haaveilevani itsekin eläväni joskus samanlaista elämää majatalon emäntänä jossain kauniissa paikassa.

Mamma Mia on niitä tarinoita, jotka kutkuttelevat niin nauruhermoja kuin kyynelkanaviakin. Moni äiti on kertonut itkevänsä vuolaasti siinä vaiheessa, kun Streep alkaa laulaa Amanda Seyfriedin esittämälle tyttärelleen koskettavaa laulua Slipping Through My Fingers. Musikaalissa on hauskoja ja sympaattisia hahmoja, suloista itsensä etsimistä ja bondaamista kavereiden kanssa, ja lopulta se kaikki aurinkoinen hyvyys sulattaa mielen elämän synkkyyden keskellä.

Parisen vuotta sitten näin Mamma Mian ensimmäistä kertaa näyttämöllä Lontoossa ja pidin siitä samaan tapaan kuin elokuvastakin. Tokihan näyttämömusikaalissa ja elokuvassa on pakko olla jotain pieniä eroavaisuuksia, mutta jos pitää toisesta niin varmasti pitää myös toisesta. Silloisen oman elämäntilanteeni vuoksi Donnan laulaessa The Winner Takes it All alkoivat omatkin silmät tulvia, eikä musikaalista jäänyt aivan yhtä iloinen olo. Vaikuttunut kylläkin.

Nyt, kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen valkokankaille on tullut jatko-osa Mamma Mia! Here We Go Again, joka Phyllida Lloydin sijaan ohjaa Ol Parker. Ensimmäisestä elokuvasta tutut näyttelijät palaavat rakastettuihin rooleihinsa ja mukana ovat Streepin ja Seyfriedin lisäksi Dominic Cooper, isäkolmikko Colin Firth, Pierce Brosnan ja Stellan Skarsgård sekä Donnan ystävät Julie Walters ja Christine Baranski.

Uudessa elokuvassa kuitenkin kurkistetaan Donnan nuoruuteen, minkä vuoksi hahmoista on tarjolla myös nuoremmat versiot. Nuorta Donnaa esittää Lily James, hänen nuoria miesystäviään Hugh Skinner, Jeremy Irvine ja Josh Dylan. Uusina kasvoina mukana nähdään myös mm. Cher, joka esittää Donnan äitiä (vaikka on todellisuudessa vain kolme vuotta tätä vanhempi).

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-21
Kumpi on parempi Lara Croft: Angelina Jolie vai Alicia Vikander? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/kumpi_on_parempi_lara_croft_angelina_jolie_vai_alicia_vikander/B2341


Uusi elokuvaversio Tomb Raiderista julkaistaan loppukuusta ja remake nostaa helpostikin mieleen kysymyksen: kumpi on parempi Lara Croftina, vuonna 2001 julkaistun elokuvan (ja sen jatko-osan) Angelina Jolie vai uuden version Alicia Vikander?

Vertailu on tietenkin aina hauskaa, vaikka sillä ei varsinaisesti mitään yksiselitteistä vastausta saataisikaan. Mielipidekysymyksiähän tämän tyyppiset asiat kuitenkin ovat ja aina löytyy esimerkiksi niitä, joiden mielestä alkuperäinen on aina ehdottomasti paras eikä sitä voita mikään.

Itse asiassa Tomb Raidereiden vertailu keskenään muistuttaa hieman sitä, kun muutama vuosi sitten vertailtiin Arnold Schwarzeneggerin ja Jason Momoan Conan Barbaareita. Momoan uusi Conan oli Vikanderin uuden Laran tapaan vakavampi ja synkällä tavalla väkivaltaisempi, kun taas Schwarzeneggerin Conanissa ja Jolien Larassa on enemmän huumorin pilkettä silmäkulmassa.

Lara Crofteja on siinä mielessä hankala verrata keskenään, että elokuvien hahmot ovat erilaisissa elämäntilanteissa. Jolien Lara on jo asemansa vakiinnuttanut, itsevarma James Bondin, Indiana Jonesin ja Bruce Waynen sekoitus, joka näyttääkin siltä, ettei häneen mitkään temput tehoa. Uusi Tomb Raider on puolestaan hahmon syntytarina ja Vikanderin Lara vain nuori, itsenäisesti elävä tyttö, joka vasta hakee paikkaansa maailmassa ja Croftin tulevana perijänä.

Olen aina pitänyt Jolien Larasta, koska hän on kuvia kumartelematon, sähäkkä seikkailija, joka osaa pitää puolensa. Mutta nyt Vikanderin version nähtyäni on pakko nostaa nuorelle ruotsalaisnäyttelijälle hattua. Vikander on käynyt uskomattoman treenausrääkin läpi rooliaan varten ja hänen kroppansa on pelkkää tiukkaa lihasta. Vikanderin Lara ottaa turpiinsa heti elokuvan aluksi, eikä hänellä ole sen helpompaa elokuvan edetessä. Häntä hakataan ja potkitaan, hän roikkuu yhden käden varassa milloin mistäkin, likaisena ja rähjäisenä, ihmisenä, jota oikeasti voi satuttaa. Jolien Lara taas tuntuu kaiken aikaa voittamattomalta supersankarilta.

Vikanderin Larassa on söpöä myös se, että hän on vielä hieman hukassa. Henkisestikin keskenkasvuinen "isin tyttö", joka tekee virheitä ja oppii niistä. Matkan varrella hän kasvaa kohti sankaruutta ja saa niitä piirteitä, mitä Jolien Laralla oli heti alusta saakka. Tästä esimerkkinä sekin, ettei Vikanderin Laralla ole elokuvan aluksi vielä hahmon tunnusmerkiksi muodostuneita käsiaseita.

Uudessa elokuvassa Lara Croftissa on vielä enemmän Indiana Jonesia kuin James Bondia / Bruce Waynea. Itsensä käsittämättömään kuntoon treenannut Vikander vetää elokuvan stuntit uskottavan äkäisesti läpi, mikä tekee hänestä erinomaisen Laran. En silti Jolien versiota huonompana pidä - vain erilaisena.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-19
Suomalainen elokuva on miesten elokuvaa https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/suomalainen_elokuva_on_miesten_elokuvaa/B2339


Viime vuosina tasa-arvon vaatimus myös elokuva-alalla on nostanut vahvasti päätään. Elokuvien naistekijät ovat päättäneet, etteivät he enää aio olla hiljaa ja alistua pelkästään siihen, mitä miehet tekevät tai sanovat. He eivät halua enää olla hyväksikäytettyjä, toisarvoisia, sivuun lakaistuja. Tämä esiinmarssi on tullut esille näyttävästi kulissien takaisten toimien vuoksi niin Hollywoodissa kuin Suomessakin, mutta naiselokuvantekijöille kaivataan enemmän näkyvyyttä myös varsinaisella tekijäpuolella, tarinankertojina, ohjaajina, keskeisten roolien esittäjinä.

Valkokankailla julkaistujen elokuvien ohjaajista on Suomessakin edelleen suurin osa miehiä, minkä vuoksi suomalainen elokuva on ollut hyvin vahvasti miesten elokuvaa, tarinat miesten kertomia miesten tarinoita. Aivan kuin naisia ei olemassa olisikaan muuten kuin miesten tarinoiden edesauttajina, äiteinä, vaimoina, rakastettuina. Mutta toivottavasti pikkuhiljaa alamme saada myös naisten ääntä kuuluville - näkyyhän murros osittain jo ainakin lastenelokuvissa (Mari Rantasila ja Risto Räppääjä, Saara Cantell ja Onneli ja Anneli...).

Kuuntelin eräänä iltana naapurihuoneesta, kun televisiosta tuli joku Uuno Turhapuro -elokuva. Sen dialogi sai niskakarvani pystyyn ja tuntuu nykypäivänä lähes käsittämättömältä. Aika on selvästi ajanut Turhapurojen ohi.

Yhä edelleen meillä kuitenkin tehdään valtava määrä elokuvia äijäkööreistä, suomalaisen miehen angstista ja itsensä etsimisestä. Aivan kuin naiset olisivat kokonaisia jo syntyessään, eikä heidän tarvisisi etsiä itseään lainkaan. Road moviet kertovat järjestään miesten matkoista, yllättävänä poikkeuksena taitaa olla vain 12-vuotiaan tytön matkasta etsimään isäänsä Selma Vilhusen ohjaamassa elokuvassa Tyttö nimeltä Varpu.

Olen joskus kuullut joidenkin sanovan, että "tasa-arvo on mennyt liian pitkälle". En ymmärrä kommenttia, sillä miten tasa-arvo voisi mennä liian pitkälle? Eihän se silloin ole tasa-arvoa vaan jonkin toisen valtaa toisen yli. Elokuvamaailmassa naisten ääntä kaivataan ainakin vielä lisää. Hannaleena Haurun ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset -komedia (yläkuvassa) oli mainio repäisy siihen suuntaan, joka antaa omalaatuisillekin naisille äänen. Kaikki eivät ole pellavapäisiä kukkamekkotyttöjä, mutta eivät myöskään kaulin kädessä ärhenteleviä Justiinoita.

Suuremman yleisön elokuvista hyvään suuntaan mentiin myös Napapiirin sankareissa, missä etenkin Tiina Lymin ohjaamassa uusimmassa versiossa molemmat keskushahmot päästettiin hölmöilemään tahoillaan ihan aitoina ihmisinä ilman turhia sukupuolistereotypioita.

En sano, että meidän pitäisi alkaa Hollywoodin tapaan tekemään vanhoja elokuvia uusiksi tarinan hahmojen sukupuolia vaihtamalla. Naisten Tuntematonta sotilasta en kaipaa, sillä meillä on Suomessa niin paljon muitakin kiinnostavia hahmoja ja tarinoita kerrottavana. Tehdään vaihteeksi elokuva suomalaisesta, historiallisesta naisesta, vaikka Minna Canthista. Tai aletaan tehdä elokuvia vaikka Kaari Utrion romaaneista.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-14
Pohjoisen pitkätukkien heviksi menevä reissu https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/pohjoisen_pitkatukkien_heviksi_meneva_reissu/B2338


Juuso Laation ja Jukka Vidgrenin ohjaama Hevi reissu on niitä komedioita, jotka lämpimällä tavalla kuvastavat suomalaista sielunmaisemaa. Road movieksi kääntyvä elokuva on matka pohjoisen hiljaisen miehen mustien vaatteiden peittämään sydämeen, jota raskaan musiikin lisäksi lämmittää herttainen kukkamekkotyttö.

Hevi reissu on kertomus pienen pohjois-suomalaisen kylän parhaasta ja ainoasta hevibändistä, joka soittelee keskenään Lotvosen (Samuli Jaskio) perheen poroteurastamon kellarissa. Impaled Rektumiksi bändinsä nimeävät parikymppiset haaveilevat keikkalavoista ja tuhatpäisestä yleisöstä, mutta vaikka he ovat soitelleet keskenään pikkupojista lähtien, örinät on toistaiseksi pidetty teurastamon suojissa.

Tilanne muuttuu radikaalisti, kun norjalaisen hevifestarin promoottori pistäytyy paikalle ostamaan poron verta. Sen jälkeen pojat päättävät nostaa kytkintä ja lähteä kohti soittolavoja ja ihailevia faneja. Kuten perinteiseen road movieen kuuluu, matkaan mahtuu mutka jos toinenkin.

Hevi reissu kietoutuu erityisesti bändin laulajan, Turon (Johannes Holopainen) kasvutarinaksi. Turolla nimittäin on lievästi sanottuna esiintymiskammo, eikä hän oikein uskalla pyytää ihastuksensa kohdettakaan ulos. Ajelee polkupyörällään vain tukka hulmuten tämän kukkakauppaan ostoksille.

Tarinan kaari on tuttu. On ihanaa kukkamekkotyttöä rakkauden kohteena, ilkeää iskelmäkuningasta ja ärhäkkää appiukkoehdokasta, kellarista vaikeuksien kautta (ehkä kyseenalaiseen) kunniaan nouseva kaveriporukka ja nimekkäitä sivuhahmoja.

Hevi reissussa kyse on hevistä, minkä vuoksi elokuvan pahikseksi on tietenkin kirjoitettu limaisesti käyttäytyvä iskelmätähti, jonka rinnalla paikkakunnan pitkätukat vaikuttavat niittiensä ja nahkatakkiensakin alla suorastaan pelastavilta enkeleiltä.

Örinähevi esitetään kunnon örinähevinä, mistä elokuvalle on annettava erityinen kunniamaininta. Siitä ei tehdä naurun aihetta, vaikka bändin ensimmäinen keikka kyläläisille kunnantalolla onkin vielä nolompi tapaus kuin Perttu Lepän ohjaaman Pitkä kuuma kesä -elokuvan Kalle Päätalon debyyttikeikka. Hevi reissulla ja Pitkä kuuma kesällä on kuitenkin hyvin paljon yhteistä niin tunnelmallisesti kuin tarinan kaareltaankin. Siksipä sitä voikin suositella hyvillä mielin tuon toisen kotimaisen musiikkielokuvan ystäville.

Loppua kohden kaikki menee ihan överiksi, mutta viihdyttävä, hyvän mielen elokuva Hevi reissu onnistuu silti olemaan. Eläinten ihan turhasta pahoinpitelystä käsikirjoittajalle pitää kuitenkin antaa pitkä miinus. Kyseisen, keskushahmon voimaantumista hakevan kohtauksen olisi varmasti voinut kirjoittaa fiksumminkin. Perinteisen suomalaisen mieselokuvan tapaan myös vähäiset naisroolit ovat rasittavan ohuita ja niihinkin olisi voinut hieman lisää persoonallisuutta luoda.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-07-12