Elokuvablogi - Discshop.fi http://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi Elokuvablogi - Discshop.fi fi Fanien toiveet: tiedämmekö aina mikä meille on hyväksi? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/fanien_toiveet_tiedammeko_aina_mika_meille_on_hyvaksi/B2303


Ajoittain internetissä kaikuvat fanien katkerat huudot, kun he eivät saakaan sitä mitä olisivat halunneet. Joskus nämä närkästyjät tuntuvat hukuttavan äänellään alleen suuren ja hiljaisen enemmistön. Populaarikulttuurin ilmiöt, jotka ovat vuosien varrella hankkineet suuren fanikunnan, ovat erityisen alttiita tälle, sillä kaikkia ei voi koskaan miellyttää täysin.

Uusimman Star Wars -elokuvan, The Last Jedin, tiimoilla tämä on näkynyt erittäin vahvasti. Osa faneista on ollut sitä mieltä, että Rian Johnsonin tekemät, radikaalit tarinankäänteet ovat pilanneet koko franchisen. Jotkus ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat vaatineet elokuvan kuvaamista uusiksi tämän vuoksi.

Ajatella, mitä siitä tulisikaan, jos elokuvantekijät suostuisivat kaikkiin saamiinsa vaatimuksiin? Meillä olisi silloin varmastikin myös sellainen Titanic, jossa Jack pelastuu Rosen kanssa samalle lautalle ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Mutta kun oikein tosissaan ajatellaan, onko fanien toive esimerkiksi onnellisesta lopusta lopulta parempi? Käsikirjoittajat luovat tarinoita erilaisista lähtökohdista. He haluavat kertoa dramaattisia, mieleenpainuvia tarinoita. Olisiko Titanic ollut vähemmän vaikuttava, jos Jack olisikin pelastunut? Ehkä. Dramaattinen lopetus on jäänyt monelle mieleen, ja aikoinaan varmastikin useampi kuin vain pari katsojaa poistui elokuvateatterista silmänurkkiaan pyyhkien.

Väitän, että ristiriidat ovat juuri niitä, mitkä luovat tarinaan kaikista parasta maustetta. Se, etteivät asiat menekään juuri sillä tavoin kuin vaikkapa katsoja olisi kuvitellut tai toivonut.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa toinen draamaelokuva, Ang Leen ohjaama Brokeback Mountain, jonka lopetus on mielestäni yksi kaikkien aikojen koskettavimpia. Juuri tämän vuoksi elokuva vaikutti aikoinaan niin voimakkaasti ja jäi mieleen. Jos lopetus olisi ollut onnellinen, näin ei välttämättä olisi käynyt.

Jos palataan erilaisiin ympyröihin ja Tähtien sotaan, niin vasta seuraava elokuva lopulta näyttää, olivatko The Last Jedissä tehdyt ratkaisut oikeasti toimivia. Elokuvan juonenkäänteet olivat rohkeita ja tässä rohkeudessaan tuoreita nykyisille Star Wars -elokuville. Niiden myötä tarinassa siirryttiin vanhasta ja tutusta uuteen aikakauteen, uudenlaisiin seikkailuihin, uudenlaisten sankarihahmojen pariin.

Skywalkereiden perintö kulkee Star Warsissa aina mukana, siitä The Last Jedi piti tiukasti huolen. Mutta nyt lähdemme kohti jotain uutta, ja vanhoista ja tutuista ympyröistä repäistään toivottavasti kunnolla irti. Vaikka niin olisinkin halunnut nähdä vielä Luken, Leian, Hanin ja Chewien yhdessä Millennium Falconin ohjaamossa, odotan mielenkiinnolla uusia seikkailuja, jotka toivottavasti eivät jää pyörimään perinteistä ympyrää. Pidemmän päälle se nimittäin alkaa maistua puulta.

Usein sanotaan, että näitä elokuvia tehdään faneille. Mutta mielestäni faneillekaan ei pidä tarjota pelkästään sitä, mitä he toivovat näkevänsä. Heitäkin pitää välillä yllättää ja jopa hieman ravistella mukavuusalueensa ulkopuolelle. Emmehän me aina nimittäin osaa itse sanoa, mikä on meille hyväksi!

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-04-21
Vieläkö ehtisi vetää Marvel-maratonin ennen Infinity Waria? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/vielako_ehtisi_vetaa_marvel_maratonin_ennen_infinity_waria/B2302


Ensi viikolla Marvelin elokuvauniversumin kymmenvuotinen taival huipentuu kolmannen Avengers-elokuvan, Infinity Warin, ensi-iltaan. Thanosin kohtaamista on alustettu monessa Marvel-elokuvassa ja nyt se vihdoin tapahtuu.

Infinity Warin on kerrottu olevan käänteentekevä Marvel-elokuvien tarinajatkumossa, sillä siinä on vihjailtu kuolevan keskeisiäkin hahmoja. Hahmoja elokuvassa on kyllä valtavan paljon, että mitenkähän käy, tuntuukohan kenenkään kuolema enää lopulta miltään?

Toki se neljäs Avengers-elokuva on tulossa vielä tämänkin jälkeen. Vielä nimeämättömän elokuvan ensi-ilta on jo vuoden päästä toukokuussa.

Suunnittelin joskus aiemmin pitäväni Marvel-maratonin ennen Infinity Waria ja katsovani uudelleen kaikki kymmenen vuoden aikana julkaistut MCU-elokuvat. Enpä sitten tainnutkaan ehtiä sitä tekemään, sillä elokuvia on kertynyt sellainen määrä, että niiden kaikkien kahlaamiseen ei riittäisi edes yksi viikonloppu.

MCU-elokuvia on nyt kasassa 18 kappaletta. Jos yksi elokuva kestää keskimäärin kaksi ja puoli tuntia, 18 elokuvan katsomiseen pitäisi varata aikaa (jos nyt oikein laskin niin) yli 40 tuntia!

Mietin myös katsomisjärjestystä - katsoisiko elokuvat julkaisujärjestyksessä tai tarinan kronologisessa järjestyksessä? Googlailin sitten hieman, että mikäs lopulta onkaan se varsinainen (ainakin summittainen) kronologia ja laitan sen tähän alle teille muillekin kiinnostuneille tiedoksi.

Itse tuskin edes yritän ennättää koko settiä läpi, mutta muutaman Infinity Waria lähimmän elokuvan voisi kuitenkin katsoa uudestaan - tärkeimpänä varmastikin Civil War.

Oletko sinä pitänyt Marvel-maratonia tai aiotko vielä yrittää ennen Infinity Warin ensi-iltaa?

-Helinä Laajalahti

MCU-elokuvat (suurin piirtein) kronologisessa järjestyksessä:
1. Captain America: The First Avenger
2. Iron Man
3. Incredible Hulk
4. Iron Man 2
5. Thor
6. Avengers
7. Iron Man 3
8. Thor: The Dark World
9. Captain America: The Winter Soldier
10. Guardians of the Galaxy
11. Guardians of the Galaxy 2
12. Avengers: Age of Ultron
13. Ant-Man
14. Captain America: Civil War
15. Black Panther
16. Doctor Strange
17. Spider-man Homecoming
18. Thor: Ragnarok

]]>
2018-04-18
Rampage - Dwayne Johnson rymistelee jälleen https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/rampage_dwayne_johnson_rymistelee_jalleen/B2301


Dwayne "The Rock" Johnson on tällä hetkellä yksi suosituimpia toimintaelokuvien tähtiä. Näyttelijä on myös hyvin tuottelias, sillä aivan vastikää hänet nähtiin seikkailuelokuva Jumanjin uudessa versiossa, parhaillaan hän taistelee megahirviöitä vastaan Rampagessa ja heinäkuussa hän pelastaa ihmisiä pilvenpiirtäjästä elokuvassa Skyscraper. Ensi vuonna on puolestaan tulossa ainakin Fast & Furious -spinoff-elokuva Hobbs & Shaw, jossa Johnsonin parina pyörii Jason Statham.

Toki Johnsonilla on karismaa vaikka muille jakaa ja äijä osaa olla pullistelunsa ohella varsin hauskakin. Muutaman kuukauden sisällä nähtynä Jumanji ja Rampage tuntuvat kuitenkin siltä, että kohta Johnsonia alkaa tulvia silmistä ja korvista. Molemmissa elokuvissa nimittäin vitsaillaan esimerkiksi hänen hauistensa koosta, joka pidemmän päälle alkaa tuntua väsyneeltä.

Rampage on kertakatsomisella ihan pätevää monsterimättöä, mutta sellainen elokuva, jota ei välttämättä intoudu katsomaan uusiksi sen jälkeen, kun se teatterista poistumisen jälkeen liukenee mielestä. Elokuva kertoo kädellisiä tutkivasta Davidista (Johnson), jonka paras ystävä on gorilla nimeltä George, joka osaa kommunikoida viittomakielellä.

Vaarallinen geenimuunnelma muuntaa Georgen kuitenkin raivoavaksi jättiläiseksi, joka kahden muun hirviöksi muuttuneen otuksen kanssa lähtee tuhoamaan Chicagon kaupunkia. Ymmärrettävästi David on ainoa, joka voi pelastaa maailman.

Rampage on rytinää ja ryskettä koko rahan edestä, vailla sen kummempia tarkoitusperiä. Torahampaisten hirviöiden edetessä materiaa ja ihmishenkiä tuhotaan yllin kyllin, mutta sankari ei kuitenkaan pysähdy vaikka häntä ammuttaisiin. Huumoria on vain nimeksi, minkä vuoksi Rampage onkin traileriinsa nähden yllättävänkin synkkä ja vakavahenkinen (mikäli hirviömäiskettä nyt mitenkään voi vakavahenkiseksi laskea).

Mäiskeleffojen joukossa Rampage ei aivan ensimmäisen Pacific Rimin tai vaikkapa vuoden 2014 Godzillan tasolle yllä. Pientä eläinsuojelullista sanomaa siinä on sivulauseessa ja tokihan sitä nyt katsoja viihtyy valtavien, geenimuunneltujen hirviöiden parissa hetkisen.

Lisäksi plussaa The Walking Deadista tuttua Negan-rooliaan kanavoivasta Jeffrey Dean Morganista.

-Helinä Laajalahti

]]>
2018-04-14
Dekkarit ulos kirjojen sivuilta! https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/dekkarit_ulos_kirjojen_sivuilta/B2299


Kirjoittelin ajatuksia Agatha Christien klassikkojännäriin Idän pikajunan arvoitus pohjautuvan elokuvan filmatisoinnista. Christien romaaneita on filmatisoitu vuosikymmenten aikana lukuisia, eikä viime vuonna julkaistu, Kenneth Branaghin ohjaama versio tästäkään tarinasta ole toki ensimmäinen laatuaan. IMDb:ssä Christiellä on 154 kirjoittajakrediittiä, mikä ei ole ihmekään, sillä dekkarikuningatar osasi loihtia mielenkiintoisia tarinallisia palapelejä murhistaan.

Ja lisää tulee. Idän pikajunan arvoituksessakin jo vihjattu Kuolema Niilillä on ilmoitettu olevan suunnitteilla, ohjaksissaan ilmeisesti edelleen Branagh.

Valmiit kirjalliset tuotokset ovat mainiota materiaalia elokuville ja tv-sarjoille. Olen viime aikoina ahminut dekkaria toisensa jälkeen, selvittänyt raakoja murhia niin vanhan kuin uudenkin maailman puolella. Ja kun tarpeeksi monta kirjaa lukee joltakin tietyltä, hyväksi havaitulta kirjailijalta, alkaa leffahörhön mieli kaivata tarinaa myös kuvalliseen muotoon.

Yksi suurimpia dekkarisuosikkejani on Robert Galbraithin eli JK Rowlingin kirjoittama Cormoran Strike. Sarjaa on julkaistu tähän mennessä kolme kirjaa ja neljäs on työn alla, mutta ymmärrettävästä syystä Rowling ei sitä vielä ole saanut valmiiksi. Hänhän on viime aikoina siinä sivussa käsikirjoittanut myös sellaisia pieniä elokuvia kuin Ihmeotukset.

Strikesta BBC on tehnyt minisarjan (yläkuvassa), jota olen Suomeen odottanut kieli pitkällä, mutta vielä sitä ei ole meillä julkaistu jostain kumman syystä. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi kattaa kaksi ensimmäistä kirjaa (Käen kutsu ja Silkkiäistoukka), kaikkiaan viisi jaksoa. Kolmannen kirjan (Pahan polku) kattava toinen "tuotantokausi" on alkuvuodesta julkaistu Briteissä kahden jakson mittaisena.

Olen talven aikana kahlannut läpi irlantilaisen Tana Frenchin kirjoittamia tiiliskiviä, jotka keskittyvät Irlantiin Dublinin murhayksikköön. Kirjat ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten mielenkiintoisella tavalla voidaan yhdistää jännittävä murhatutkimus ja kiehtovat, sopivasti syvennetyt henkilöhahmot. Frenchin romaanit ovat vielä siinäkin mielessä jänniä, että jokaisessa on pääosassa eri hahmo, mutta joku sellainen hahmo, joka on ollut sivuosassa aiemmassa kirjassa.

Frenchin jännärit vievät mukanaan ja olinkin iloinen kuullessani, että niistä on suunnitteilla tv-sarja. Viime syksynä BBC julkisti, että kahden ensimmäisen kirjan (In the Woods ja The Likeness) pohjalta on tilattu kahdeksanosainen sarja nimeltä Dublin Murders, jonka käsikirjoittajaksi on kiinnitetty myös Christien tarinoita BBC:lle käsikirjoittanut Sarah Phelps. Tuolloin sarjan kuvausten kerrottiin alkavan tämän vuoden aikana Belfastissa ja Dublinissa. Innolla odotan uusia uutisia tämän osalta!

Kolmas kirjailija, jonka jännäreitä olen viimeisen vuoden aikana lueskellut, on Karin Slaughter. Hänen romaaneistaan ei vielä toistaiseksi ole tehty elokuva- tai tv-sarja-versiota, eikä sellaisista ole uutisoitukaan, mutta en panisi pahitteeksi, jos joskus saisimme vaikkapa etsivä Will Trentin selvittelemään murhia kirjojen sivujen ulkopuolellekin.

Kenen dekkarikirjailijan tuotoksia sinä haluaisit nähdä valkokankaalla/tv:ssä?

-Helinä Laajalahti, murhahörhö

]]>
2018-04-11
Suoratoistopalveluiden nousu - hyvää vai huonoa? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/suoratoistopalveluiden_nousu_hyvaa_vai_huonoa/B2297


Viime aikoina on kuultu paljon uutisia, kuinka odotettuja elokuvia julkaistaan suoraan suoratoistopalveluissa ilman, että ne tekevät elokuvateatterikierrosta tai että niitä julkaistaisiin fyysisenä tallenteena. Kehitys on kiinnostava, sillä siinä on sekä hyvää että huonoa.

Aiemmin varsinaisen valkokangasesityksen väliin jättävät elokuvat julkaistiin myöhemmin dvd:nä. Näin monia maailmalla heikommin menestyneitä elokuvia ja siksi Suomen elokuvateattereissa näyttämättömiä elokuvia jouduttiin odottamaan pitkään, dvd-julkaisuun saakka. Jotain ei puolestaan saatu meille suomiversioina nähtäväksi koskaan. Viime vuosina tilanne on alkanut muuttua ja suoratoistopalvelut, Netflix etunenässä, ovat alkaneet ostaa elokuvia valikoimiinsa suoraan tuotannosta.

Tänä vuonna näin kävi esimerkiksi uudelle Cloverfield-elokuvalle, jonka alun perin piti tulla valkokankaille saakka, mutta joka yllättäen julkaistiinkin Netflixissä. Studio kertoi myöhemmin päätöksen johtuneen siitä, ettei Cloverfield Paradoxin menestykseen leffateattereiden lippuluukuilla lopulta uskottu tarpeeksi.

Toinen esimerkki on Alex Garlandin (Ex Machina) ohjaama ja käsikirjoittama tieteisseikkailu Hävitys (Annihilation, yläkuvassa), joka niinikään julkaistiin suoraan Netflixissä. Sen arveltiin olevan liian taiteellinen houkutellakseen suuria massoja elokuvateattereihin, minkä vuoksi se sai ensi-iltansa suoratoistona.

Alkaa siis näyttää siltä, että tulevaisuudessa valkokankailla nähdään enää takuuvarmoja hittejä, suuria spektaakkeleita, jotka varmasti houkuttelevat katsojat ostamaan ylihintaisen leffalipun.

Vältymme näin toki "huonoilta" elokuvilta, mutta jäämme paitsi myös pieniä indie-elokuvia sekä "liian taiteellisia" elokuvia. Niitä tullaan ilmeisestikin tulevaisuudessa näkemään enemmänkin suoratoistopalveluissa.

Positiivista tässä on se, että monet sellaiset elokuvat, jotka mahdollisesti olisivat nähtävillä vain elokuvafestivaaleilla, voivat saada paremmin näkyvyyttä. Tarjonnan diversiteetti toivottavasti lisäntyy. Negatiivista on kuitenkin se, että elokuvateattereiden tarjonta supistuu ja monet sellaiset katsojat, jotka harrastavat elokuvissa käyntiä, mutta joita suuret spektaakkelit eivät niin kiinnosta, jäävät kokonaan ilman tarjontaa. Lisäksi osa elokuvista julkaistaan ehkä vain tietyllä alustalla, mikä vaatisi katsojia hankkimaan käyttöönsä useita eri kuukausimaksullisia palveluita.

Pelkästään suoratoistopalveluiden varaan harva harrastaja kuitenkaan haluaa jäädä, vaan tarjontaa pitää tulevaisuudessakin saada myös fyysisinä tallenteina. Moni edelleen haluaa maksaa elokuvastaan kertamaksun, joka mahdollistaa sen katsomisen silloin kun sitä haluaa, sen sijaan, että maksaisi kuukausimaksun useasta suoratoistopalvelusta, joiden valikoima ymmärrettävästi vaihtelee ajan mittaan.

Juuri pääsiäisenä ystäväni kanssa pohdimme oman elokuvakirjaston merkitystä. Sitä kuinka sieltä kuuluu löytyä ainakin keskeiset klassikot ja omat suosikkielokuvat.

Ystäväni olisi halunnut katsoa pääsiäiselokuvana Ridley Scottin Gladiatorin, mutta järkytyksekseen huomasi sen puuttuvan omasta leffahyllystään. Minä kävin omat hyllyni läpi (jotka edelleen muuton jälkeen ovat totaalisessa epäjärjestyksessä, eihän muutosta ole kuin kohta kaksi vuotta...), eikä kyseistä elokuvaa löytynyt minultakaan.

Päädyimme sitten sen sijaan pitämään Christopher Nolan -illan katsomalla pitkästä aikaa The Dark Knightin ja Inceptionin - ne nyt sentään nököttivät blu-ray -hyllyssä tallessa.

Mitä mieltä sinä olet tästä nykyisestä kehityksestä?

-Helinä (Päivi ) Laajalahti

]]>
2018-04-06
Discshop Filmclub - huhtikuun 2018 kerholeffat https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/discshop_filmclub_huhtikuun_2018_kerholeffat/B2296 Discshop Filmclubin huhtikuun 2018 kerholeffat ovat tässä! Filmclubiin kuulumalla saat viiden Kuukauden elokuvan ostamisen jälkeen kuudennen Kuukauden elokuvan ilmaiseksi. Kerhossa ei ole sitoutumispakkoa, eli sinulle ei lähetetä mitään automaattisesti, vaan itse valitset juuri ne elokuvat mitä itse tahdot.

Huhtikuussa Kuukauden elokuvia on tarjolla seitsemän vaihtoehtoa:

Toiminta / sci-fi: Star Wars: The Last Jedi


Star Wars: The Last Jedi jatkaa Skywalker-saagaa siitä, mihin The Force Awakens tutut sankarit ja galaksin legendat jätti. Luvassa on eeppinen seikkailu, joka avaa ikiaikaisia Voimaa koskevia arvoituksia sekä järkyttäviä menneisyyden salaisuuksia.

Kahdeksannen Star Wars -elokuvan on ohjannut Rian Johnson ja keskeisissä rooleissa taistelemassa galaksin tulevaisuudesta nähdään jälleen mm. Daisy Ridley, Adam Driver, Mark Hamill, Carrie Fisher, John Boyega, Joonas Suotamo ja Oscar Isaac.



Toiminta / sci-fi: American Assassin


American Assassin seuraa CIA:n salajoukkoihin värvätyn Mitch Rappin (Maze Runner -elokuvista tuttu Dylan O'Brien) kehitystä sotaveteraani Stan Hurleyn (Michael Keaton) opissa. CIA:n apulaisjohtaja Irene Kennedy (Sanaa Lathan) valitsee kaksikon tutkimaan kanssaan sattumanvaraiselta vaikuttavaa hyökkäysten aaltoa, jonka kohteena on ollut niin sotilaita kuin siviilejäkin.

Yhdessä he löytävät teoista kaavan, mikä johtaa heidät yhdistämään voimansa turkkilaisagentin kanssa. Heidän on pysäytettävä salaperäinen toimija, jonka tarkoituksena on aloittaa maailmansota Lähi-idässä.

Toimintapainotteisen jännärin on ohjannut Michael Cuesta ja se pohjautuu Vince Flynnin kirjoittamaan, samannimiseen romaaniin.



Kauhu / trilleri: Jigsaw


Saw-elokuvien kahdeksannessa osassa kaupungista löytyy erilaisilla kammottavilla tavoilla loppunsa kohdanneita ruumiita. Kaikki tutkimukset osoittavat, että tekijä olisi kymmenen vuotta sitten kuollut tappaja, John Kramer.



Draama: Idän pikajunan arvoitus


Jännityksen mestarin, menestyskirjailija Agatha Christien romaaniin perustuvassa jännärissä Idän pikajunan arvoitus kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jää loukkuun junaan, jossa tapahtuu raaka murha. Kaikki matkustajat ovat epäiltyjä, kun legendaarinen etsivä Hercule Poirot astuu kuvaan selvittämään tapausta - ennen kuin murhaaja ehtii iskeä uudestaan.

Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, joka nähdään myös pääosassa etsivä Poirot'na. Muissa rooleissa ovat mm. Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley ja Josh Gad.



Komedia: Daddy's Home 2


Vuoden 2015 hittikomedian jatko-osassa Dusty (Mark Wahlberg) ja Brad (Will Ferrell) päättävät yhdistää voimansa voidakseen tarjota lapsilleen täydellisen joulun. Heidän hiljattain solmittu sopunsa joutuu kuitenkin koetukselle, kun Dustyn machoisä (Mel Gibson) ja Bradin übertunteikas pehmoisä (John Lithgow) saapuvat vieraisille juuri sopivasti tehdäkseen perheen joulunvietosta yhtä hullunmyllyä.

Elokuvan on ensimmäisen osan tapaan ohjannut Sean Anders.



Komedia: Bad Moms 2


Amy (Mila Kunis), Kiki (Kristen Bell) ja Carla (Kathryn Hahn) ovat äitejä, jotka ovat saaneet tarpeekseen äitiyden jatkuvista ristipaineista. Tällä kertaa huonoja äitejä koetellaan joulun aikaan, kun heidän omat äitinsä tulevat kyläilemään. Uusissa rooleissa nähdään Cheryl Hines (Kikin äiti), Christine Baranski (Amyn äiti) ja Susan Sarandon (Carlan äiti).

Komedian ovat ensimmäisen elokuvan tapaan ohjanneet ja käsikirjoittaneet Jon Lucas ja Scott Moore.



Koko perhe ja lapset: Solsidan


Viisi tuotantokautta tv:ssä riemastuttanut ruotsalaissarja Solsidan valloittaa nyt kokopitkänä elokuvana. Elokuva seuraa sarjasta tuttuja pariskuntia Alexia ja Annaa, Freddeä ja Mickania sekä Ovea ja Anettea sekä heidän kamppailuaan elämän kriisitilanteissa.

Solsidan on komedia rakkaudesta, lasten hankkimisesta, hankalista vanhemmista ja Torekovin kylän uimalaiturin kirjoittamattomista säännöistä.



INFO: Mikä Filmclub?

Discshop Filmclub on kerho kaikille elokuvien ystäville ympäri Suomen. Voit aktivoida klubin omasta Discshop-profiilistasi kirjautumalla sisään.

Kerhossa ei ole sitoutumisvelvoitteita. Kun ostat viisi (5) kuukauden elokuvaa, saat kuudennen (6.) elokuvan veloituksetta. Tarjous koskee vain valittuja Kuukauden elokuvia.

]]>
2018-04-03
The Killing of a Sacred Deer ja outojen elokuvien hienous https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/the_killing_of_a_sacred_deer_ja_outojen_elokuvien_hienous/B2295


Parisen vuotta sitten kreikkalainen Yorgos Lanthimos ohjasi elokuvan nimeltä The Lobster. Se on Colin Farrellin tähdittämä elokuva, joka kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa ei suvaita yksinelämistä. Liian pitkään sinkkuna olleet tuomitaan elämään lopun elämäänsä valitsemanaan eläimenä.

The Lobsterin idea on lähes käsittämättömän outo. On jotenkin jännä huomata, miten kummallisia tarinaideoita ihmiset oikein keksivätkään ja päätyvät vielä tekemään niistä elokuvia! Vaatii varmastikin pokkaa mennä esittelemään tuotantoyhtiölle tuollaista ideaansa: "Hei, haluaisin tehdä elokuvan yhteiskunnasta, jossa sinkut muutetaan eläimiksi. Antaisitteko minulle sen tekemiseen rahaa?".

Onneksi antoivat rahaa, sillä tulos oli oikein onnistunut, ovela, kiehtova ja samalla koskettava elokuva, joka voitti vuonna 2015 Cannesissa juryn palkinnon

On välillä jännä katsoa elokuvaa, joka eroaa täysin perinteisestä viihde-elokuvasta. Jotain joka rikkoo tuttuja kaavoja, ei anna valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja ja ehkä jopa jättää häkeltyneen olon jälkeensä. "Mitä minä just näinkään" -tunne on ajoittain oikein tervetullut.

Nyt saataville on tullut Lanthimosin ja Farrellin toinen yhteistyö, joka ei ole yhtään vähemmän erikoinen kuin edellinen elokuvakaan. Sen tunnelma on kuitenkin erilainen. Siinä missä Lobster oli paikoin hyväntahtoisen hömelökin, häilyy trillerimäisen The Killing of a Sacred Deerin yllä koko ajan synkkä, kertomattoman tarinakerroksen pilvi.

Viime vuonna Cannesissa parhaan käsikirjoituksen palkinnolla palkittu The Killing of a Sacred Deer kertoo Farrellin esittämästä sydänkirurgista, Stevenistä, joka ystävystyy nuoren ja isättömän Martinin (Barry Keoghan) kanssa. Steven on naimisissa Nicole Kidmanin esittämän silmälääkärin kanssa ja kauniissa talossa asuvalla, menestyvällä parilla on teini-ikäinen tytär ja nuori poika. Kun Steven tuo Martinin kotiinsa vierailulle, kaikki alkaa mennä pahasti pieleen.

Tuloksena on äärimmäisen kieroutunut psykologinen trilleri, jonka jokainen hahmo on lievästi sanottuna outo. Kaikki on vinossa, kuin henkilöhahmoista olisi kuorittu kaikki aito inhimilllisyys pois ja jäljelle jätetty raaka ja kieroutunut ydin.

Lobsterin tapaan elokuvan hahmot ovat suhteellisen ilmeettömiä ja heidän toimensa lakonisen toteavia. Tästä kumpuaa paikoin pikimustaa huumoria, mutta samalla kaikessa on jotain kauhistuttavaa ja häiriinnyttävää. Stevenin ja Martinin päälaelleen kääntyvä ystävyyssuhde, Stevenin ja tämän vaimon erikoinen makuuhuonesuhde, lasten suhtautuminen tilanteeseensa - elokuva jättää jälkeensä epämukavan olon ja saa pohtimaan elämässä tehtäviä valintoja.

Häiriinnyttävyytensä ohella hieno ja ajatuksia herättävä elokuva!

-Helinä (Päivi) Laajalahti, Discshopin leffahörhö

]]>
2018-03-31
Remaket: miten välttää vertailu? https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/remaket_miten_valttaa_vertailu/B2293


Uudelleenfilmatisoinnit ovat vahvasti nykypäivän juttu. Vanhoja, hyväksi todettuja elokuvia modernisoidaan ja kuvataan uusiksi toivoen, että uusi elokuva houkuttelisi pariinsa vanhan elokuvan faneja sekä joukon uusia katsojia. Jokainen elokuva on oma yksilönsä, eikä sitä pitäisi verrata johonkin aiemmin tehtyyn. Ei kirjaan, jonka pohjalta se on tehty, eikä aiempaan elokuvaan tai tv-sarjaan.

Mutta miten välttyä vertailemasta, jos aiempi tuotanto on tuttu?

Se onkin nimittäin helpommin sanottu kuin tehty. Kun katsoo vaikkapa Marcus Nispelin ohjaamaa ja Jason Momoan tähdittämää Conan Barbaaria, tulee väkisinkin mieleen John Miliusin ohjaama ja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä alkuperäinen vuodelta 1982. Vaikka Momoa on barbaarin rooliin enemmänkin kuin pätevä ja habitukseltaan suorastaan täydellinen, on mieleen erittäin tiukasti iskostunut Arskan näköinen Conan.

Katsoin eilen Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan. Ymmärrän hyvin, miksi se on tehty ja että se on täysin yksilöllinen tulkintansa Väinö Linnan klassikkoromaanista, mutta vaikka kuinka yritin, en voinut katsoa sitä täysin objektiivisin silmin. Olen katsonut Edvin Laineen version ehkäpä liian monta kertaa, sillä se toimi pitkään itsenäisyyspäivän perinteisenä elokuvana. Linnan romaanin luin vasta hyvinkin aikuisena, jolloin romaaninkin hahmot tuppasivat saada mielessäni Laineen elokuvan näyttelijöiden persoonat ja kasvot.

Siksi Louhimiehen Tuntemattoman katsominen meinasi olla jotenkin hankalaa. Elokuvan hahmot kun ovat yhtä aikaa samanlaisia ja myös erilaisia. Ne puhuvat osittain samoja asioita, mutta puhujan persoona on eri, tunnelma on eri. Ja tästä syntyi omaan mieleeni hirveän ristiriitainen tunnelma, enkä tahtonut millään saada irrotettua ajatuksiani siitä katsomaan elokuvaa itsenäisenä tuotoksena.

Ehkä uusintafilmatisoinnin tapauksessa tilannetta helpottaa, jos uusi tuotanto on tarpeeksi erilainen kuin alkuperäinen? Esimerkiksi Ghostbusters-elokuvan tapauksessa uusi elokuva henki samaa tunnelmaa kuin 1980-luvun klassikko, mutta se oli kuitenkin tarpeeksi erilainen jotta vertailua alkuperäiseen ei tarvinnut niin paljon mielessä jauhaa. Huomasin Paul Feigin ohjaaman Ghostbustersin kolahtavan aivan samaan tapaan kuin Ivan Reitmanin ohjaaman alkuperäisenkin, eivätkä ne tuntuneet riitelevän mielessäni lainkaan.

Sama tuntuu pätevän siihen, jos uusintafilmatisointi naamioidaankin jatko-osaksi eli uuden elokuvan hahmot ovat vaikkapa alkuperäisen elokuvan aikuiseksi kasvaneita lapsia kuten esimerkiksi National Lampoon -komedioiden uudessa versiossa Vacation. Sehän on sinänsä samanlainen tarina kuin alkuperäinenkin (Faijalla hommat hanskassa), mutta uudessa elokuvassa alkuperäisen tarinan aikuiseksi kasvanut poika lähtee toistamaan lapsuutensa automatkaa. Konsepti paljastui yllättävänkin toimivaksi.

Jotkut elokuvat vain toimivat uskottavasti myös uudemman kerran tehtynä. Oivallinen esimerkki tästä on myös viime vuonna julkaistu Stephen King -kauhuilu Se. Andy Muschiettin ohjaama remake onnistui odottamattoman hyvin tavoitteessaan ja jätti hyvillä mielin odottamaan osaa 2.

Miten sinä onnistut suhtautumaan uuteen filmatisointiin vertaamatta sitä liikaa alkuperäiseen? Vai onnistuuko se ollenkaan?

-Päivi Laajalahti, Discshopin leffahörhö

]]>
2018-03-29
Vuoden 2018 Jussi-palkinnot https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/vuoden_2018_jussi_palkinnot/B2291


Eilen jaettiin Suomen tärkeimmät elokuvapalkinnot eli Jussit. Viime vuosihan oli kotimaisen elokuvan näkökulmasta erittäin hyvä: kotimaiset elokuvat keräsivät vuonna 2017 yhteensä 2,4 miljoonaa elokuvateatterikatsojaa, mikä on yhteensä noin 27 % kaikista myydyistä leffalipuista. Jussien yleisöpalkinnon vei odotetusti viime vuoden katsotuin elokuva eli Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas.

Parhaana elokuvana palkittiin kuitenkin AJ Annilan ohjaama Ikitie. Annilalle ojennettiin myös parhaan ohjaajan palkinto samasta elokuvasta. Itse olin Ikitien syksyllä nähdessäni positiivisesti yllättynyt mielenkiintoisesta ja vaikuttavasta elokuvasta, joka avasi suomalaista historiaa aiheesta, jota vähemmän on elokuvissa nähty. Olin siksi erittäin iloinen siitä, että elokuva sai kunnian tulla valituksi vuoden parhaana myös virallisesti.

Ikitie nappasi myös molemmat sivuosapalkinnot (Sidse Babett Knudsen ja Hannu-Pekka Björkman) sekä palkinnot kuvauksesta ja lavastuksesta. Pääosapalkinnot puolestaan ojennettiin Miamin Krista Kososelle ja Tuntemattoman sotilaan Eero Aholle. Käsikirjoituksestaan parhaana palkittiin Armomurhaaja.

Jussi-palkintojen voittajat 2018:

PARAS ELOKUVA
Ikitie, tuottaja Ilkka Matila

OHJAUS
AJ Annila, Ikitie

NAISPÄÄOSA
Krista Kosonen, Miami

MIESPÄÄOSA
Eero Aho, Tuntematon Sotilas

NAISSIVUOSA
Sidse Babett Knudsen, Ikitie

MIESSIVUOSA
Hannu-Pekka Björkman, Ikitie

KÄSIKIRJOITUS
Teemu Nikki, Armomurhaaja

KUVAUS
Rauno Ronkainen, Ikitie

MUSIIKKI
Timo Kaukolampi & Tuomo Puranen, Armomurhaaja

ÄÄNISUUNNITTELU
Kirka Sainio, Tuntematon sotilas

LEIKKAUS
Ben Mercer, Tuntematon sotilas

LAVASTUSSUUNNITTELU
Kalju Kivi, Ikitie

PUKUSUUNNITTELU
Anna Vilppunen, Tom of Finland

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Salla Yli-Luopa, Tuntematon sotilas

DOKUMENTTIELOKUVA
Hobbyhorse Revolution, ohjaus Selma Vilhunen

LYHYTELOKUVA
Katto, ohjaus Teppo Airaksinen

]]>
2018-03-24
Vilkaisussa Justice Leaguen ekstrat https://www.discshop.fi/elokuvaopas/blogi/vilkaisussa_justice_leaguen_ekstrat/B2290


Viime syksynä ensi-iltansa saanut Justice League oli monelle pettymys, mutta on silti yllätys, miten huonosti kyseinen, suuren fanikunnan elokuva lopulta menestyikään lippuluukuilla. Se nimittäin on kotimaassaan Yhdysvalloissa huonoiten lippuluukuilla menestynyt elokuva uuden aikakauden DC-elokuvista.

Tulos on erityisen yllättävä siksi, että kyseessä piti kuitenkin olla DC:n *se* suuri yhteiselokuva, joka vetää kaikki keskeiset sankarit yhteen ja sen myötä innostaa myös yleisön elokuvateattereihin. Justice Leaguen piti olla DC:n "Avengers", mutta siinä missä ensimmäinen Avengers-elokuva nettosi lippuluukuilla maailmanlaajuisesti 1,5 miljardia dollaria (623 miljoonaa USAssa), Justice Leaguen tili jäi 657 miljoonaan maailmanlaajuisesti (229 miljoonaa USAssa).

Kotimaassaan Yhdysvalloissa parhaiten menestynyt uuden aallon DC-elokuva on Wonder Woman (412 miljoonaa USAssa, 821 miljoonaa maailmanlaajuisesti), kun taas maailmanlaajuisella mittarilla Batman v Superman on ykkönen (873 miljoonaa, 330 miljoonaa USAssa).

Justice League on nyt julkaistu kotiteatteriversiona ja vilkaisin, millaisia ekstroja blu-ray kantaa mukanaan. Elokuvan tuotannosta on lopulta hirveän vähän mitään lisämateriaalia mukana, mikä on harmillista mutta tietyllä tavalla ymmärrettävää, koska tuotannossa oli niin paljon haasteita. Elokuvan alkuperäinen ohjaaja Zack Snyderhan lähti henkilökohtaisiin syihin nojaten (toisten tietojen mukaan sai potkut) projektista ennen elokuvan valmistumista ja hänen roolinsa otti hoitaakseen Joss Whedon (jota ei kuitenkaan kreditoida elokuvassa ohjaajana). Whedon rukkasi käsikirjoitusta uusiksi ja järjesti lisäkuvauksia, minkä myötä valmiista elokuvasta muodostui kahden näkemyksen sekasotku. Tähän ei kuitenkaan palata ekstroissa.

Sen sijaan lisämateriaaleissa keskitytään suurelta osin hahmojen historiaan sarjakuvien sivuilla ja niiden evoluutioon vuosikymmenten ajalta nyt julkaistuun elokuvaan saakka. Tätä ja Justice Leaguen syntyä käydään läpi kahdessa, vajaan vartin mittaisessa koosteessa. Myös uudet sankarit (Aquaman, The Flash ja Cyborg) ovat saaneet oman, reilun kymmenen minuutin mittaisen esittelykoosteensa.

Poistettuja kohtauksia koosteissa on vain pari pientä Supermanin paluuseen liittyvää kohtausta, joita ei nähdä valmiissa elokuvassa. Mokaotoksia ei ole tarjolla lainkaan ja myös muuta kulissien takaista materiaalia koosteissa on esillä yllättävän vähän.

Koosteissa on tekstitys englanniksi (ei suomeksi).

-Päivi Laajalahti, Discshopin leffahörhö

PS. Huomaa myös Discshopin DC Comicsin sarjakuviin pohjautuvien tv-sarjojen ale >>

]]>
2018-03-21